Sähköä kuluu

Pari päivää sitten tuli vuoden viimeinen sähkölasku. Siinä näkyi samalla koko vuoden sähkökulutus, noin 3500kW, mikä on oikeasti aika paljon. Siinä alkoi sitten mietintä mihin se sähkö oikein menee.

Yhteenmuuton myötä kulutus tietty kasvoi, astianpesukone ja pyykinpesukone pyörivät useammin. Ennen tuli maksimissaan käytettyä 60c pyykkiä, nyt vuodevaatteet menee 95c pyykissä. Astianpesukonetta voisi tietty käyttää säästöohjelmalla, mutta se vaatisi vähän tarkempaa huuhtelua astioilta ennen pesua.

Valojen käyttö on lisääntynyt, kotiin tullessa olen joskus ihmetellyt miten valot voi olla joka huoneessa päällä. Toisin tilaa käytetään nyt enemmän, töiden jälkeen vaatteiden vaihto tapahtuu nyt makuuhuoneessa ja nainen häärää useammin keittiössä. Yksineloon verrattuna valot palaa enemmän ja useammassa huoneessa, mutta ero ei oikeasti ole iso.

Toisin muistan sähkönkulutuksen oleen noin 3000-3200kW vuodessa ennenkin ja nykyiseen 3500kW lukemaan mahtuu hajonnut jääkaappipakastin, joka pyöri täysillä viikon, tai pari ennenkuin se saatiin vaihdettua. Eli kyllä ne todelliset sähkösyöpöt on muualla.

Vahvin epäily on tietokone. Pöytäkone on rakennettu ihan tarkoituksella teho ensin, sähkö sitten - periaatteella. Netin rautagurujen laskureiden mukaan se vaatisi 460W virtalähteen toimiessaan täydellä rasituksella, epäilisin sen syövän noin 200W nettisurffauksessa. Monitori on myös ihan hyvä sähkösyöppö, valmistajan mukaan 110W päällä ja 2W valmiustilassa. Joku toinen 24" monitori kuluttaisi vähemmän sähköä, mutta nykyinen pystyy näyttämään värit oikein IPS paneelillaan, toisin kuin halvemmat ja virtapihit TN paneelit.
Laskurin ja omalla sähkönkäytön arvioinnilla pöytäkone vie 876kW vuodessa ja maksaa 123€. Halpaa huvia.

Lisäksi kaapissa pyörii serveri jatkuvasti, mutta se on rakennettu aika virtapihiksi. Laskuri näyttäsi sen vaativan 77W virtalähteen normikäytössä. Toisin se sammuttaa kiintolevynsä, kun niitä ei käytetä. Sama laite veisi laskurin mukaan 675kW vuodessa ja maksaisi 95€. Toisin laskin myös, että jos siitä tekisi mahdollisimman vähävirtaisen, niin säästyneen sähkönhinnalla menisi yli 6v aikaa uuden osien maksamiseen. Kannattaa siis käyttää nykyinen loppuun ja rakentaa uusi ja virtapihimpi vasta kun se alkaa hajoamaan.

Kotiteatteri ja stereot eivät todellakaan ole virransäästäjiä. Tykki kuluttaa sähköä siinä missä iso LCD televisiokin ja elokuvaa katsellessa päällä on useampi vahvistin. Musiikkia kuunnellessa putkivahvistin vastaa pientä kiuasta, mutta se on tietoinen valinta. Halusin hyvin soivan laitteen ja sellaisen, jonka tekniikan ymmärtää. Oikeasti sen voisi avata ja katsoa käsin johdotettuja putkia hetken ja laskea miten se toimii.

Miten kulutusta voisi sitten laskea? Muutama idea tuli mieleen:

• Valojen voi alkaa myös sammuttelemaan.
• Astianpesukone säästöohjelmalle, ainakin kannattaa kokeilla onko lopputulos yhä puhdasta, vai pitääkö sitä käyttää normaaliohjelmalla.
• Nyt 95c lämmössä pestävät tekstiilit voisi pestä 60-80c lämmössä.
• Kotiteatterin johdot voisi järjestellä uudestaan, jotta harvemmin käytety laitteet voisi sammuttaa helposti kerralla jakorasiasta.
• Nettisurffauksen voisi tehdä kannettavalla.
• Kannettavia ei kannata pitää jatkuvasti laturissa, vaan vasta käytettäessä.

Piti siis ostaa sähkömittari ja ottaa selvää mihin sähkö oikein kuluu. Minua ainakin kiinnostaa tietää paljonko maksaa yksi tunti elokuvaa kotisohvalla, tai tunti nettisurffausta pöytäkoneella tai kannettavalla. ;-)

Kodin laitteet päätyivät siis tukinnan kohteeksi ja jatkoa on todennäköisesti luvassa.

Varmuuskopionnin riemut

Vähän aikaa sitten tuli mietittyä, miten hiton monella levyllä kaikki tärkeät tiedostot ovat. Pöytäkone, serveri ja usb-levy ovat raid1 pohjaisia. Eli suomennettua 6kpl kiintolevyjä olisi pitänyt hajota, jotta kaikki olisi menetetty. Varmassa vara parempi, mutta liika on jo liikaa.


Silti levyrikko on tullut elämässä vain kerran vastaan, kaikki hukkuneet tiedostot ovat johtuneet ihan puhtaasti omasta innokkuudesta ja typeryydestä (pelottava yhdistelmä muuten).
Esimerkiksi puolen vuoden kuvat katosi, kun varmuuskopintiohjelma päätti serverin vaihtuneiden levyjen ja kuvien puuttumisen tarkoittavan uusinta muutosta ja kuvat piti tietty poistaa pöytäkoneeltakin.. virhe.

Opin ainakin tarkistamaan asetukset ja tekemään käsin varmuuskopiota usb-levylle.

Joten päätin lisätä pöytäkoneen käyttömukavuutta. Raid1 pois ja raid0 tilalle. Suomennettuna ennen kaikki oli koneessa oli kaksi levyjä, jotka oli toistensa identtisiä kopioita. Jos toinen hajosi, kaikki toimi yhä ja mitään ei kadotettu. Haittapuolena on tietysti se, että puolet levytilasta menee "hukkaan".

Uusi viritys on raid0, jossa tieto jaetaan kahdelle levylle. Esimerkiksi jos pitäisi tallentaa sana kuorma-auto, niin kuorma menisi toiselle levylle ja -auto toiselle. Hyvänä puolena on nopeus, kun niin lukeminen ja kirjoittaminen jakautuu useammalle levylle - koneesta tuli mukavan nopea.

Haittapuolena on vain mahdollinen levyrikko, silloin menee kaikki, kun ei puolikkaasta tiedosta saa ehjää, eikä kone tiedä oliko esimerkin auto mallia polku, linja, vai romu.Koska systeemi on tavallista virheherkempi, niin piti varmuuskopiotkin hoitaa kunnolla. Nyt ne toimii näin:

• Serverin raid1 parille menee edelleen päivittäin kopiot kuvista sun muista tärkeistä tiedostoista. Jos tuhoan jotain pöytäkoneelta, se katoaa serveriltäkin. Jos serveriltä tuhoaa jotain, niin pöytäkoneelta kopioidaan tiedostot takaisin. Serveri kestää yhden levyn hajoamisen, eikä mitään ole menetetty.

• Pöytäkoneen vanhalle arkistolevylle menee nyt päivittäin kopio, josta ei tuhota mitään, vaikka poistaisinkin alkuperäiset tiedostot. Sitäkin joutuu siivoamaan joskus, mutta tilan puolesta sitä joutuu murehtimaan vasta vuoden, tai parin päästä.

• Usb-levy on töissä ja sitä varmuuskopiota tulee harvakseltaan päivitettyä.

Nyt jos kone sanoo poks, niin menetän vain päivän tiedot. Jos satun tuhoamaan jotain ja huomaan sen vasta myöhemmin, niin arkistolevyltä löytyy kuitenkin kopio. Kodin palaessa töistä löytyy kuitenkin usb-levyltä vanha varmuuskopio, oli se sitten viikon tai kuukauden vanha. Kaikki ei kuitenkaan voi kadota kerralla. *koputtaa puuta*

Poks, sanoi näytönohjain.

Kolme vuottahan se kestettyään näytöntohjain päätti alkaa tukea vihreitä arvoja: ruudulle alkoi puskea aina vain enemmän ja enemmän vihreitä pisteitä. Joku muistipiiri oli siis vioittunut ja reilu alikellottaminen vain lievitti oiretta, ei poistanut sitä. Eli kauppaanhan sitä joutui.

Vanha näytönohjain, huomaa "hillity" jäähdytysratkaisu.

Toisin sinne pääseminen vaati tietty reipasta nettisurffausta, kun ei tietty halua ostaa mitään sekundaa. Pelien piti tarvittaessa pyöriä, opencl tuki piti olla - kun ohjelmat ovat viimein alkaneet hyödyntää sitä. Lisäksi muistia piti olla pari gigaa, ettei se muutu pullonkaulaksi ja lisäksi kortin oli syytä olla hiljainen, maksaa vähän ja olla saatavissa lyhyellä toimitusajalla. Hieno yhtälö.

Lopputuloksena kotiin ilmaantui Saphiren 6950 2Gb radeon. Hinta oli vielä siedettävä, eikä korttia tarvitsisi ihan lähivuosina uusia. Positiivinen yllätys oli kyllä sen hiljaisuus. Tavallisesti uuden näytönohjaimen asennuksen jälkeinen käynnistys saa koneen muistuttamaan lehtipuhallinta. Nyt se oli edelleen hiljainen, hitto valmistajat alkavat vähitellen oppia.

Tietysti tuosta saisi vielä aavistuksen hiljaisemman, kun purkaisi nykyisen jäähdytyksen pois ja asentaisi uuden, kuten vanhoille korteille tuli aina tehtyä. Nyt kerrankin tuntuu sille, ettei sitä tarvitse tehdä. Se tuntuu hyvälle.

Kihlat

11.11.11 oli hyvä päivä.

Eka piirros

Tekijä ei ole 5v, vaikka sille näyttääkin. Itseasiassa intiaanikin on piirretty kuvan läpi.. Huomaa hyvin, että edellisestä piirrustuskerrasta on aikaa. Olikohan se yläasteella? Kummasti kaikki kädentaidot unohtuu jos niitä ei harrasta.

Ei hätää, en ole muuttumassa herkästi kokevaksi taiteilijaksi. Kesällä tuli ostettua alennusmyynneistä piirtolevy, mukana kun tuli kokekäytössä hyväksi osoittaunut Lightroom.
Siis käytännössä ostin ohjelman ja sain kaupan päälle uuden lelun -  jota en vielä osaa kunnolla käyttää.Mukana tuli tietty piirustusohjelmaakin ja pitihän sellaista kokeilla. Hauskaa, vaikka taidot on tosiaan hukassa.

Kuvia käsitellessähän tuo on eniten omillaan, muokkaukset voi tehdä tarkasti ja tuon voi ohjelmoida sovelluskohtaisesti. Eli näppäinoikotiet saa siirrettyä itse piirtolevyyn, joten näppäimistöön ja hiireen ei kauheasti tarvitse koskea. Tietty tuolla saisi nettisurffauksenkin sujumaan, mutta olen kyllä vähän liian tottunut hiireen jä näppäimistöön. Silti, kyllä tässä potentiaalia on muuhunkin, kuin satunnaiseen hupikäyttöön.

Pihi hifisti

Taas on löytynyt uusia leluja, tällä kertaa idän ihmemaasta eli kiinasta. Mini nos 1541 dac. Siis tälläinen hopeinen pikkupurkki:

Kivan näköinen, mutta mitä virkaa sillä oikein on? Jos haluan tietokoneen kuulumaan stereoista, niin ääni kulkee  airport expressin airplayn kautta. Ihan hieno systeemi, paitsi kyseisen purkin stereoulostulo ei ole siitä paremmasta päästä. Onneksi siitä saa äänen digitaalisenakin ulos ja tämä hankinta meni siis airportin ja putkivahvistimen väliin.

Käyttöönotto ei tietenkään ollut ihan niin helppoa, kun mukana tullut virtalähde oli kiinalainen, jonka yhteensopivuus suomalaisten pistorasioiden kanssa oli olematon. Matka-adapterilla sen sai kuitenkin käyttöön, mutta jotain parempaa piti hankkia.
Netin isojen poikien mukaan kyseinen laitos käy vähän turhan kuumana 12v jännittellä, mutta kun kytkentä on suunniteltu toimimaan 9-15v jännitteellä, niin kaupasta tarttui 9v reguloitu virtalähde.

Tässä kohtaa pitää antaa Elektorille kiitokset hiton hyvästä asiakaspalvelusta. Ensimmäinen virtalähde ei jaksanut pyörittää kytkentää. Ei se mitään, liikkeessa käydessä sain vaihdettua virtalähteen isompaan ja kauppias ei edes halunnut välirahaa kalliimpaan vaihdosta. Hämmentävää.

Kaikkiaan tämä siis maksoi 44€, mikä tietysti lämmittää pihin hifistin sydäntä. Laitetta avatessa tuli vain tehtyä pieni inhottava havainto:

DAC piirejä on vain yksi, eikä neljä. Tarkemmin tuotteen kuvausta katsellessa huomaa, ettei siinä ikinä puhuta useammasta piiristä. Kyseisen ebay myyjän valintakriteerinä oli hyvä palaute, hinta ja suomeen toimitus.
Kyseistä dacia saa siis tosiaan kahtena versiona. Perusmallina ja neljällä piirillä rinnakkain kytkettynä. Oma moka. En toisin tiedä onko äänessä eroa, tekisi mieli verrata, jos jollakin on 4x versio.

Ai niin, miten tuo sitten soi? Hyvin, hieman hiljempaa vain mitä airport itsestään. Ääni ei rasita ja lauluäänet ei ole niin ohuet kuin aikaisemmin. Hintaansa nähden siis vallan mainio parannus. Seuraavan hifistelypäivän/illan tullen pitääkin verrata tuota kuulokevahvistimen dacciin.

Uudet tossut

Keväällä lenkkikauden alkaessa tuli tehtyä inhottava havainto. Vanhoista juoksukengistä oli sivuissa reiät. Ei ne juoksemista haitanneet, kengät istui edelleen hiton hyvin jalkaan mutta uusien etsiminen tuli eteen.

Lopulta alesta löytyi oletetusti sopivat. Hienot adidasit, mutta ensimmäinen juoksulenkki paljasti totuuden: Sittenkin liian ahtaat, ei kun takaisin ja kengät kaappiin ja vanhat palasi hyötykäyttöön. Sitten tuli törmättyä tähän artikkeeliin ja paljasjalkatossut alkoi kiinnostaa kummasti.
Lopulta kaupasta löytyi fivefingersin kso treksport. Siis konepestävä paljasjalkatossu, joka varpaalle oma lokero ja pohja on ohut, mutta paksuimmasta päästä fivefingereitä. Ei siis mitään pehmusteita, mutta sen verran tavaraa pohjassa, että sillä uskaltaa astua nurmikentän ulkopuolelle.

Uusi ja vielä uudempi juoksukenkä.

 

Jalkaan laittaminen oli alkuun aikamoinen kokemus ja ensimmäisellä lenkillä oli kieltämättä outo olo. Uudet kengät oli hiton lämpimät, kevyet ja askellusta tuli siirrettyä tarkoituksella päkiöille. Pohkeet kipeytyi hieman, seuraavalla lenkillä vielä vähemmän ja sitten ei enää ollenkaan. Tuli niillä testattua  myös keskiaikamarkkinoilla kävelykin, ei mitään ongelmia. Eniten vain huvitti Hämeenlinnan sillan bitumi, kun tunsi miten se antoi jalkojen alla vähän periksi.

Viimeisin lenkki päättyi kyllä lyhyeen, kun polveen alkoi hieman pistämään. Se siis vaihtui tien vieressä menevän metsäpätkän kävelyyn ja rantaa kohti suunnistamiseen. Oli oikeastaan aika jännää, aina tunsi mitä on. Käpyjä, juurakkoa, kiviä, soraa, pikkuoksa, mutta toisin kuin paljain jaloin mennessä käpy tai terävä oksa ei aiheuttanut yhdellä jalalla kiroillen hyppelyä.

Lenkki siis vaihtui uimiseen, paita vain pois ja kengät jalassa järveen. Hiton mukavaa ja vesi on yhä yhtä ihmeen lämmintä. Olisipa urheilu aina yhtä mukavaa, kyllä järvessä polskuttelu ja aurigonpaisteessa kuivattelu hikilenkin voitti.

Ps. Annetaan pois kerran käytetyt koon 46 adidasit. ;-)

Raakoja kuvia

Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa. Kesällä tuli lomailun ohessa hieman raavittua päätä raw ohjelmistojen kanssa. Siis mikä hiton raw? Se käytännössä vastaa digikamerassa filmiajan negatiivia, eli se on kehitettävä, että siitä saa valmiin kuvan. Ylimääräinen työvaihe kun kamerasta saa valmistakin tavaraa, mutta tosiaalta siten pystyy paikkaamaan hieman kuvatessa tulleita virheitä. Valkotasapainon korjaus on helppoa ja valotusta voi korjata helpommin.

Raakakuvien käsittely on vain aika raskasta, kannettavalle sitä ei tee mieli kauheasti kokeilla ja pöytäkonekkin rouskuttaa niitä hetken. Jos joku miettii miksi käsittely on raskaampaa, niin kannattaa lukea tämä. Eli kone joutuu laskemaan minkä värinen mikin pikseli oikein on ja se kestää. Osa ohjelmista hoitaa homman sentään fiksusti: Capture one käyttää näytönohjaimen rautaa (jos se on tarpeeksi uusi) ja lightroom tekee kuvista siirrettäessä katselu/muokkauskopiot. Muiden ohjelmien kanssa kuvaa vaihdettaessa tai jotain tehdessä alkaa odottelu.

Eli tuli pengottua muutamaa ohjelmistoa. Tässä lyhyt tiivistelmä:

1. Olympus viewer. Tulee kameran mukana ja on ilmainen. Tekee vain aivan identtistä jälkeä kameran kanssa, eli valkotasapainon vain saisi korjattua, mutta esimerkiksi ylivalottunutta kuvaa ei saa pelastettua. Lisäksi tämä on hiton hidas käytettävä. Mieluummin siis kuvaisin suoraan jpegiä.
2. Lightroom 3, tämä vaikuttaa tähän menessä yleispätevimmälle. Kuvat renderöidään siirrettäessä. Eli kuvien vienti on hidasta, mutta sitten käyttö on sulavaa. Käyttökin on aika helppoa. Vakiona värit on pielessä, mutta kameran väriprofiilin kanssa alkaa korjaantua. Ainoa kokeiltu ohjelma, jolla voi hallita kuvia helposti.
3. Capture One 6, värit on vakiona parhaat, etenkin ihon suhteen. Ei pärjää ihan kohinanpoistossa Lightroomille ja kuvienhallintaominaisuudet on aika olemattomat. Toisaalta oikealla näytönohjaimella tämä hiton nopea. Jos jotain kuvan jotain väriä pitää korjata, niin tässä se onnistuu helpoiten.
4. DXO, korjaa ihan kaikki objektiivin virheet ja tekee muutenkin asioita automaattisesti. Käyttöliittymä on vain niin kankea, että annoin olla. Jos tekee mieli vain muuttaa raakakuvat käsittelykelpoiseksi ja hoitaa loput vaikka gimpissä, niin tämä on paras valinta. Vaikka vakiona tulee vähän turhankin kontrastikkaita kuvia, niin riittää kun luo konversioprofiilin ja se hoitaa homman halutulla tavalla.
5. RawTherapee. Ilmainen opensource projekti, tässä on kyllä puolensa, mutta en lämmennyt yhtään käyttöliittymälle. Värit vaatii aika paljon työstämistä, mutta jos valotus tuli mokattua pahasti, niin tämä on silti paras työkalu vahingon korjaamiseen.

Lightroomista, Capture Onesta ja DXO:sta on muuten koeversiot, joita voi ihmetellä ihan rauhassa 30 päivää. Lisäksi on olemassa ainakin Lightzone, Bibble, AcdSee ja Silkypix ja niistäkin taitaa löytyä koeversiot, en ole vain testannut niitä, kun näissäkin oli jo tarpeeksi. Tähän kannattaakin lopettaa lukeminen, sillä loppu on pikeseleiden tirkistelyä. ;-)

Tässä hieman Capture One vs Lightroom vertailua:

Ylivalottunut kuva. Tässä siis taivas oli palanut ihan valkoiseksi. Hyvin huomaa, että miten erillaista jälkeä syntyy. Vasemmalla C1 ja oikealla Lightroom. Lightroom onnistuu tässä selvästi paremmin.

Seuraavaksi huonossa valossa kuvattu. Tämä on siis iso 3200, mikä on omalle kameralle turhankin paljon. Kuva on rajattu 1:1 kokoon, eli 100% croppi.

 

Lightroom

 

Capture One

Lightroom onnistui tuossa kyllä paremmin. Sitten pieni testi terävyydestä:

 

Vasemmalla on Capture One ja oikealla Lightroom. Lightroomin kuvasta tuli hieman yliterävä. Oma vika. Kuva on siis 1:1 croppi. Lightroom on tullut säädettyä sen mukaan, että katselukokoon menevät kuvat on sopivan teräviä. Sen huomaa hyvin seuraavista kuvista.

Sitten hieman väreistä. Capture one on pärjää ihon värien suhteen hiton hyvin, muuallakin varsin mukavasti. Lightroom alkaa herätä vasta kameralle tehdyllä väriporfiililla. Muuten sen kanssa saisi aina säätää värikylläisyyttä.

Lightroom väriprofiililla

Capture One

Ja lightroom vakiona.

Mitä tästä tuli opittua? Ensimmäisenä tuli mieleen, että teknonörtin on paha vertailla kameroita keskenään, kun samasta kamerasta tulee niin erillaisia lopputuloksia eri ohjelmistoilla. Kovalla vaivalla kaikilla saa kuvan samannäköiseksi, mutta jos vain avaa kuvan tai kokeilee automaattiasetuksia, niin kaikki tekee ihan selvästi omannäköistä jälkeä.

Nyt tuntuu sille, että Lightroomilla kuvista tulee vähimmällä vaivalla eniten omaan makuun olevat. Ehkä sen takia, että sen säädöt on sisäistänyt parhaiten. Capture Onessa on kyllä silti jotain houkuttelevaa. Käyttöliittymän saa muokattua mieleisekseen ja jälki on hyvää opettelun jälkeen.

Lisää muistia!

Netin heräteostokset on sitten mukavia. Huutonetistä löytyi halvalla 2Gb muistikampoja pari kappaletta, juuri samanlaisia mitä olin laittanut koneeseen aikaisemmin. Minulle kiitos! (Vaikka en juurikaan huomannut edellistä 4Gb -> 6Gb päivitystä)

Alku sujuikin ripeästi, rahat tilille ja pian oli kirje pöydällä. Asennushan on nyt pikkujuttu. Paitsi koneessa on tietty viritystä. Jäähdytyssiili on niin iso, että sen takia alumiinikotelo sai maistaa rautasahaa. Eikä tuon kokoluokan jäähdytysiiltä mieluusti ruuvaa irti ja takaisin. Joten näytönohjain irti, että sormet saa muistien irroitusnappeihin kiinni, yksi pitikin kynällä tökkimällä avata, kun sormet ei mahtuneet enää väliin millään.

Onneksi uusien kiinnitys on helppoa, riitti kun painoi pohjaan, eikä ahtaimpiin rakoihin tarvinnut edes pyrkiä. Hienoa, kone kasaan ja piuhat kiinni. Sähköt päälle ja muisti löytyy, hip hip hurraa. Paitsi ilo vaihtuu ihmetykseen, kun windows kaatuu kesken bootin. Mitä hittoa?
Syylliseksi paljastuu bioksesta yllättäen muuttunut muistiväylän kerroin, kone yritti ajaa niitä vain liian kovaa. Ongelma korjattu, oikeat asetukset vain sisälle ja taas boottia.

Kone käynnistyy hienosti ja päätän ajaa vähän rasitustestiä, että selviää onko käytetyt muistit oikeasti kunnossa. Sehän päättyy heti laskuvirheeseen ja pian alkaa kaatuilu. Sekundaako? Kaatuilu alkaa muuttua krooniseksi ja yritys vaihtaa bioksesta perusasetukset päättyy koneen kaatumiseen asetusten tallennuksessa. Enää ei muuten tule bootissa mitään kuvaakaan. Hitto, nyt taisi mennä emolevy. Konetta avatessa tulee inhottava havainto, kotelohan on aika kuuma.

Kotelo auki käynnistäessa ensimmäinen havainto on, että mikään tuuletin ei pyöri. Emolevylle suoraan kytkettäessä ne käynnistyvät ja vikaa jäljittäessä selviää, että tuulettimien hallintapaneelin virtajohto on osin irti. Liittimet on tukevasti kiinni molemmista päistä, mutta liittimestä lähtevä johto on osin irti. Huono liitos tehtaalla, niiden ei tosiaan kuulu irrota, kuin pihdeillä kovaa vedettäessä. Se oli vain osin irronnut asennustouhuissa. Takaisin kiinni ja teippiä kierros, että se pysyy taatusti kiinni.

Tuulettimet käynnistyy taas, hienoa, mutta mitään kuvaa ei tule ja kone vaikuttaa muuten kuolleelle. Eli viimeinen ensiapu keino käyttöön: bioksen patteri irti - operaatio joka vaatii taas sinitarraa ja sormiakrobatiaa, mutta lopputulos kannatti. Asetukset olivat tosiaan korruptoituneet tallennus & kaatuminen yhdistelmässä ja patterin poisto nollaa kaiken. Kuva tulee taas.

Enää asetusten palautus ulkomuistista ja kaikki toimii kuten pitääkin. Koneen käydessä voi laittaa kopan kiinni ja silloin kuuluu "zap!" ja kaikki hiljenee. Syylliseksi paikallistuu virtalähteestä lähtevä vanhan tuulettimen johto, jossa on pikakiinnitin, joka osui puolestaan runkoon. Piuha irti liittimestään, ei sellaista täällä tarvita. Etenkin jos se on mallia uros, joka voi tuolla tavoin napsahtaa runkoon kiinni. Oma moka, olin joskus unohtanut irroittaa sen.

Sähköt päälle ja kaikki toimii viimenkin kuten pitääkin. Herää vain kysymys, että olenko enää oiketettu nörttinimitykseen jos simppelistä muistikampojen vaihdosta syntyy tälläinen sekoilu?

Paksumpi panssari

Nyt sellainen on, nimittäin ajaessa selässä. Tuli hankittua takin sisään menevä selkäsuoja, ei se tietenkään yhtä hyvin suojaa, mitä erikseen puettava selkäpanssari, mutta ei ne hienot suojat kaapissa mitään auta.

Sivuvaikutuksena oli tietenkin vähän ahtaampi ajotakki, jos nyt on hieman täytetty makkaraolo, niin lihoa ei todellakaan kannata. Helppo keino pysyä mitoissa, kun on asu jota ei halua vaihtaa, eikä se veny. Tai sitten ajella vatsamakkarat takin ja housun välistä pullottaen. ;-)

Toinen aiheeseen liittyvä hankinta oli uusi kypärä, sitä saikin hieman miettiä ja googlettaa netistä. Aito nörtti ei siis voi hankkia mitään, ilman arvostelujen etsimistä ja keskustelupalstojen penkomista. Lopulta päädyin Schubertin R1 kypärään.

Päänympärys on 60.5 (big giantic head!), uuden kypärän ko. mallia ei suomesta löytynyt. Saman valmistajan kypäristä eräs meni 56-57 ihan ongelmitta mitä ihmettelin tosissani. Toisessa piti olla 58-59 ja kolmannessa ei käynyt mikään, kun joko kypärä pyöri päässä, tai leuka otti kiinni. Lupaavaa. Siis saksasta koko 58-59 tilaukseen ja se osoittautui toistaiseksi ihan napakympiksi. Istuu justiinsa eikä melkein. Sokkohankinta kannatti siis, vaikka olisihan tuon voinut palauttaa ja kuitata, ettei sovi.


Muutaman ajelun perusteella on aika hyvä. Moottoriäänet kuuluu edellistä paremmin, mutta toisaalta tuulesta lähti pyörteily pois. Nyt ajaessa kuuluu enemmänkin tasaista suhinaa. Viimeksi ajaessa oli reilua sivutuulta ja isolla tiellä se alkoi jo huvittaa. Olin kuulevini useammassa kohtaa linnun laulua metsästä. Paitsi se ei ole mahdollista. Tuuli vain otti kypärään sopivasti ja ääni muistutti aika hyvin viserrystä. Aika outoa, mutta piristi kummasti ajomatkaa.

Lomakuvat

Eihän tässä mennyt kuin puolitoista kuukautta, mutta sain viimein jotain aikaiseksi: lomakuvat, flickrin 200 kuvan rajoitus auttoi kummasti, eikä lopputulos ole unettava diashow.

Muuten nukahtamisvaikeuksista kärsiville vieraille noita on vielä lähes 2000 lisää kotona, uni tulee taatusti kun sama puu on kuvattu edestä, takaa, vinosti ja paikalliselle kaupustelijalle ei kiitosta huudellen. ;-)

Hieno reissu, vaikka ikuisena albinona en väriä niin kauheasti saanutkaan, mutta tulipahan ainakin visalasku ja rommipullot!

Pari kuvaa

Osa on varmaan huomannutkin, että valkokuvausharrastus on alkanut viemään aikaa. Kuten teknohullulla lähes aina käy harrastusvälineitäkin ilmaantui pieni pino kotiin. Toisin niillä pitäisi myös tehdäkkin jotain, eikä vain asetella vitriiniin ja miettiä miten suuntaisi valot, että ne näyttäisi mahdollisimman hienolle.

Netissä on näkynyt useampi kuva päivässä projekti, ideana on siis ottaa vuoden ajan kuva päivässä ja julkaista se. Hienointa siinä on tietty se, että se pakottaa kaivamaan kameran esille ja etsimään jotain kuvattavaa. Eihän missään kehity, ellei asian eteen näe vaivaa.

Toisin kuva päivässä on aikamoinen urakka. Joten tuli ehdotettua avokille, että tehtäisinkö se yhdessä? Riittää kun kuvaa joka toinen päivä ja ei ole maailmanloppu, jos joskus jättää kuvaamatta. Sen verran rajattiin, että viikon vanhempaa kuvaa ei saa julkaista. Siis en voi vain kaivella vanhoja lomakuvia ja todeta, että helppo homma. ;-)

Idea otti nopeasti tulta alleen ja uusi projektiblogi syntyi: Pari kuvaa

Välineurheilua tästä ei ole tarkoitus tehdä, saan kyllä järkärillä otettua kuvia, joihin toinen ei pokkarilla pysty, mutta ei leluilla saa paikattua silmän puutetta ja sitähän tässä on tarkoitus kehittää.

Kevätkelit pakastimessa

Viikonloppuna siihen tuli havahduttua. Pakastin kävi jatkuvasti ja perin kovaäänisesti.Syykin alkoi hahmottua, lämpötila oli noussut -16 lukemaan, eikä kone enää voinut sille kovasta työstä huolimatta mitään. Sulatuksesta ja pitkään käymisestä huolimatta lämmöt jäi -16-17 lukemiin, jonne päästiin vasta vuorokauden käymisen jälkeen.

Oli siis aika alkaa etsiä uutta jääkaappipakastinta, ennenkuin rääkätty kompressori antaa lopullisesti periksi ja ruuat on pilalla. Puhumattakaan asukkaiden hermoista, kun kaikkialle kuuluu kova käyntiääni. Nyt tiedän miksi mopoautoihin asennetaan isot kaiuttimet: ei sitä pörinää kestä kukaan selvinpäin.

Sunnuntain pitkän kauppakierroksen jälkeen se viimein löytyi. Samsungin tekniikan ihme. Harvoja laitteita, jotka sopi korkeuden puolesta keittiöön ja omasi erilliset säädöt jääkaapille ja pakastimelle. Reissulla muistelin vielä "lämmöllä" edellisen asunnon jenkkikaappia jossa maito ja suolakurkkupurkki olivat päässeet jäätymään. Toimituskin oli nopea, seuraavana maanantaina tuli ja vakuutuksesta tuli omavastuun ja ikävähennysten jälkeen muutama kymppi.

Nyt on vanha kaappi poissa, kotona ihana hiljaisuus (kännykän mittarin mukaan 10dB vähemmän meteliä) ja ruuat kylmässä. Laitteen pitkän iän takaamiseksi tuli käytettyä voimakkaita loitsuja: ensimmäinen jääkaappiin laitettu olut oli onnenpekka. ;-)

Loman loppu

Niin siinä kävi, arki tuli ja kaappasi omakseen lähes viikko sitten. Loppuloma meni kieltämättä varsin mukavasti. Päädyin sukeltamaan reippaan moottorivenekyydityksellä, isot aallot ja pienet veneet on aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Kukaan ei kuitenkaan tarjonnut kaloille lounasta, ihme ja kumma.

Yksi mieleenpainuvammista kokemuksista oli kyllä kiivetä paikalliselle huipulle, ei se nyt niin korkealla ollut. Muistaakseni vain 140m majapaikasta ylöspäin, mutta matkaa kertyi yhteensä yli 20km ja jokut 4-5 tuntia. Huipulle oli rakenteilla armeejan valaidentarkkailu asema. Se tarkoitti myös tietä. Jatkossa siellä siis pyörii mönkijöitä, kun ennen sinne pääsi vain hevosilla tai itse vaeltamalla. Seurueessa oli mukana vielä 70v nainen joka jaksoi reissun ihmeen helpon oloisesti. Siitä piti kyllä nostaa hattua.

Nuoremmat päädyttiin illalla belgialaiseen ravintolaan ottamaan muutamat oluet ja katsomaan auringonlaskua. Olihan se aika nätti.  Koska ravintola oli ruokapuolelta kiinni sinä iltana, omistajat kutsui meidät perheillalliselle. Mikäs sen mukavampaa, eniten kyllä yllätti kun jälkkäriksi kaivettiin esiin uusi paketti ikeasta ostettua näkkileipää.. :)

Ennenpitkää piti kyllä palata takaisin sivistyksen pariin. Osana sivistyneeksi paluuta oli tietty hiusten leikkuu, pois Robinsson ja tervetuloa moderni ja sivistynyt mies. Toisin alkuun tarvittiin tulkin apua, että saatiin yhteisymmärrys mitä päälle pitäisi tehdä. Yllättävintä oli kyllä, että hetken hiustenleikkuun alkamisen jälkeen sisään pölähtää mies ison olutlekan kanssa, huutaa birraa huutaen. Seuraavaksi minulla ja parturilla onkin olutlasit kädessä ja tankkaus toimii lasien tyhjentyessä.

Normilauantai? Ei sentään, kaupungille palatessa kävi ilmi että nyt on karnevaalit. Porukka vain lisääntyi illan aikana ja yöllä oli eri joukkueiden tanssinäytökset, jotka televisoitiin. Seuraavana päivänä ohjelma oli yhtä riemukasta, itsenäisyyspäivä. Eli sotilaita rivissä kirkkoa vahtimassa, kun el presidente pitää puheen.  Ai niin, hiuksista tuli hyvät, joko epäselvän ohjeistuksen, tai oluen ansiosta. :)

Matkalla sattunutta

Las Terrenasin majapaikka osoittautui virheeksi, hieno sijainti, ihan viihtyisä luukku, mutta vierestä löytyikin disko, joka aloitti aina iltakymmenltä ja jatkoi myöhään yöhön. Paikalliseen tapaan kun huoneessa ei ole ikkunoita, vaan puukaihtimet ja hyttysverkko se tarkoitti sitä, että latino Frederik ja Dj Bobon rastaserkku pauhasivat kuin baarin nurkkapöydässä konsanaan.
Ei hyvä. Korvatulpat ja matka-apteekin unilääkkeet hoiti kyllä homman. Joten oli aika tehdä pakomatka hiljaisempaan paikkaan.

Eli nokka kohti Las Galaerasia. Ensin gua-gua:lla El Limoon. Gua-gua on siis paikallisten käsitys julkisesta liikenteestä. Auton ulkoasu voi olla mitä vain. Tähän mennessä on tullut vastaan pickup autoa, jonka lavalla istutaan. Tai hiacen kokoluokkaa oleva minibussi. Yhtäläistä niille on se, että ne lastataan niin täyteen kuin vain saadaan, jos penkit on täynnä istutaan sylikkäin tai roikutaan ovesta. Matkoilla oli yleensä 14-15 henkeä autossa. Toinen mikä on yhteistä, että niillä ajetaan niin kauan kuin ne pysyy kasassa.
On siis tullut mentyä hyväkuntoisella pickupilla ja autolla, jossa penkit on vain vaahtomuovin palat ja sivuikkunat on korjattu teippaamalla muovia tilalle. Hällä väliä kunhan etenpäin pääsee.

El Limossa vaihto ja gua-gua tietty hajosi ennen Samanaa, joten mopotaksilla eteenpäin. Sitten taas toiseen gua-guaan ja Las Galerasiin. Viimein perillä, paitsi majapaikka oli muutaman kilometrin päässä ja tiesin vain etäisesti suunnan. Eli ei kun mopotaksilla menemään. Kerroin paikan ja kuski nyökkäili, si Karin. Sitten se vei toiseen paikkaan.. jota ylläpiti Ron.
Taustana Karin ja Ron on ex pariskunta, joka pyörittää eron jälkeen kahta eri majapaikkaa, ovat lähellä toisiaan ja ne tekevät kiitettävästi yhteistyötä.

No kun piti jatkaa eteenpäin, niin sovittu taksa tietty tuplaantui. Eniten kiukutti se, että matkalla oli hiton jyrkkä mäki. Ajattelin, että "El Idiotte!" tää kyllä keikkaa tuossa. Takana iso mies, rinkka selässä ja laukku sylissä. Luulin, että ollaan eturengas ilmassa ja sitten pyörähdetään. No kuski vetää kaasun auki ja kunnolla vauhtia.. joka ei riitä ja vaihteen vaihto tapahtuu liian myöhään. Eli mopo pysähtyy keskelle mäkeä ja sitten jarrut ei pidä, eikä kaksi miestä saa jaloilla mopoa pysäytettyä, joten aletaan mennä taaksepäin.

Onneksi kuski tajuaa alkaa ohjata sivulle, ettei mennä alas täyttä vauhtia, mutta mopo tietty kaatuu. Itse lennän taaksepäin ja otan osuman vastaan lähes kokonaan rinkalla (erinomainen selkäpanssari, pakko myöntää) ja keskityn lähinnä suojaamaan päätä ja sylissä olevaa laukkua, jossa on kamera ja kannettava.

Lopputulos? Lonkassa, polvessa ja nilkassa pikkunaarmut, joista kaksi ainoastaan kirvelee myöhemmin desinfiointiaineesta. Kuski taas jäi mopon alle, se taisi saada vähän pahemmat hiertymät. Ei siis muuta kuin ylös ja kantamaan omat tavarat mäen päälle ja sitten takaisin auttamaan kuskia mopon ylös työntämisessä. Perillä kuskille pitää maksaa siis 200 pesoa, 4x oikea taksa. Tiesin, että alussa sovittu 100 pesoa oli vähän liikaa, mutta se kun oli kuskin mielestä sovittu väärään paikkaan (itse tulkitsi sen väärin, näytin paikan nimeä ja itse totesi si Karin, joka ylläpitää oikeaa paikkaa), joten lisäveloitus oli paikallaan. Ala noiden kanssa tappelemaan.

Huomaa, että alkaa tottua paikalliseen hintatasoon, kun 3€ on periaattellinen summa ja oli jollain tasolla tyytyväinen, että törkeää ylihintaa veloittanut kuski kaatoi pyöränsä. Prk. Oma kevyt asfatti-ihottuma tietty ärsyttää, mutta se paranee pian.
Päivään kun mahtui vielä lähes 20km kävelyä ympäriinsä, niin illalla tuntui todella hyvälle kokata kaasuliedellä oma ateria, hiippailla puutarhan puolelle napsimaan oreganoa ja basilikaa puskista mausteeksi ja päättää ateria tuhtiin 7v vanhaan rommipaukkuun ja sikariin. Siinä vaiheessa alkoi olla vastoinkäymiset ja kävelyt anteeksiannettuja.

Uusi majapaikka on siis hevostila, kaukana muista ihmisistä. "Kaupunkiin" on 3km kävelymatka, toisin ihan rantaa pitkin. Maisemat on hyvät, öisin ei kuulu diskoa vaan heinäsirkat, kanojen kotkotus ja välistä koirien löntystelyä. Herätyskin tulee aamulla kukon toimesta.

Ps. Tämä tuli "hieman" myöhässä, kun olin vajaan viikon ilman nettiä.

Merten jättiläiset

Reissun ensimmäinen opastettu excursio tuli tehtyä, eli Samanassa valaita katsomaan. Paikkahan on siis vanha kalastajakylä, joka päätti hyödyntää sitä, että ryhävalaat tulee vuosittain pariksi kuukaudeksi parittelemaan sen lähistölle. Ryhävalaspopulaatio on noin 10000-12000 ja lähes kaikki käyvät näillä vesillä. Toisin kerrallaan niitä on ehkä joku 300-400 ja nekin ovat hajaantuneet ympäri isoa lahtea.

Kuten oikeisiin soidinmenoihin kuuluu, uroksen on tehtävä vaikutus naaraisiin. Sehän tietty onnistuu jos vaikka hyppää joskus tai muuten vain käyttäytyy maskuliinisesti. Jotkut väittää, että meno muistuttaa vielä ihmeen paljon ihmisten käytöstä yökerhossa. Eli ajan käydessä vähiin osa uroksista käy epätoivoiseksi kun paria ei ole löytynyt ja siitä seuraa taas komeampi loikka. Big paraboom!

 Nykyisin valaiden katsominen on melko isoa, mutta onneksi hyvin organisoitua liiketoimintaa. Touhua valvotaan ja max kolme venettä pääsee aina valaiden lähelle, muut saa olla kauempana odottamassa vuoroaan. Tietty sekaan voi ilmaantua joku paikallinen kalastaja perämoottoriveneellä, johon se on haalinut kadulta turisteja. Ei ehkä se turvallisin ja kuivin vaihtoehto käydä katsomassa.

Itseasiassa on tuurista kiinni näkeekö mitään, meillä oli mäihä. Osa on nähnyt reissuilla vain muutaman hengityksen tuoman vesihöyrypilven ja vilauksen valaan selästä. Päästiin siis ihmettelemään kolmen valaan touhua. Samalla tuli ruuvattua kameraan isompi putki kiinni, että kuvissa olisi muutakin kuin musta piste meressä. Kannatti, vaikka ne on isoja, niin noin 15-50m päästä valaskin näyttää kuvassa pienelle.

Eniten vain harmitti, kun tuli nähtyä kaksi valaan hyppyä. Ekalla kerralla kamera ei ehtinyt tarkentamaan (se menee unitilaan kun sitä ei käytä pidempään aikaan ja se oli tietty siitä käynnistymässä). Toisella kerralla oli niin paljon päitä välissä, että kuvaaa oli turha edes yrittää. Hieno näky silti. Valtaosan ajasta tosiaan oli hiljaista, sitten näkyi jossain valaan selkää ja taas oli hiljaista.

Sitten matka jatkui Cayo Levantado saarelle rantalelämää viettämään. Tietysti paikkalinen hintataso oli melko korkea, oikein viritetty vieressä olevaa all-inclucive hotellia varten. Eli reppureissaaja haukkoo henkeään ja hotellin asiakas myhäilee, että tulipa tehtyä rajua säästöä ottamalla se täysihoitopaketti.

No muutama tunti meni mukavasti ja ranta oli todellakin hiton hienon näköinen. Hienoa hiekkaa, kirkasta merta ja palmuja. Osa paikalla olleista kertoi, että se oli heidän lomakiertueen paras ranta tähän astisista. Helppo uskoa.

Pieniä kohtaamisia

Bussimatkalla (bussit on siis pakettiauton kokoisia ja täynnä ihmisiä) tuli törmättyä vanhaan kanadalaiseen lääkäriin, joka oli ollut Haitissa töissä ja siirtynyt pakolaisten mukana Dominikatiivisen puolelle jatkamaan heidän auttamista. Vuoden expattikeikka siis. Matka menikin mukavasti vähän kaikesta jutellessa, tarjosi se minulle majapaikkaakin - asunnon toista makuuhuonetta, jos hotellien kanssa tulee ongelmia. Päädyin silti hotellikierrokselle ja jotain löytyi nopeasti ja seuraavaksi pariksi yöksi myös parempi paikka.

Heti majapaikan löytymisen jälkeen, rannalla kävellessä käsivarteen liimautuu kiinni paikallinen neito. Yhteistä kieltä ei ole, mutta sen perusteella mitä ymmärsin olin hänen elämänsä rakkaus ja unelmien myskintuoksuinen sonni, jonka kuuluisi ottaa hänen nuori vartalonsa heti sopivan tilaisuuden tullen. Toisin koska kyseessä on syvästi katollinen maa, niin hänelle olisi ollut hyvä lahjoittaa rahaa ihan vain siksi, ettei hän olisi saanut suvun silmissä halvan naisen mainetta.
Oletettavasti neito oli niin hämillään "ei" - vastauksesta, ettei ehtinyt järjestää suurta draamaa elämänsä rakkauden livistäessä karkuun.

Kaupungilla kävellessä tuli törmättyä yhteen mielenkiintoiseen sankariin. Se tunsi minut ja pienen jutustelun jälkeen selvisi, että sehän on Pedro, mun hotellista ja se auttoi minua aamulla. Hieno mies! Ei siis muuta kuin jatkamaan iloista small talkkia ja kävelyä. Lopputuloksena Pedro päätyi muutaman kilometrin maisemareitille ympäri kylää ja sen aikana selviää, että lapsella on astma ja äidinmaitoakin pitäisi ostaa. Jossain vaiheessa tulee tehtyä reipas sivuttaisliike ja tiputettua Pedro matkasta.

Myöhemmin törmään aiemmin kadottamaani ystävään Pedroon ja se kyselee miksen auta sitä, lapsella on hätä ja hyvänen aika, mähän olen sun hotellissa töissä. Saat rahat seitsemätä takaisin, kun tulen iltavuoroon. Tähän tulee jo kuitattua neljällä lausahduksella:

1. Et voinut auttaa minua aamulla, kun tulin vasta iltapäivästä kaupunkiin. 
2. Majapaikassa oli paikalla vain kaksi naistyöntekijää.
3. Puhut vain hotellista, mutta et tiedä missä hotellissa asun. 
4. Se ei muuten ole edes hotelli, vaan asuntola.

Jäi vielä sanomatta miksi pyörit kaupungilla parin tunnin ajan, jos lapsella on hätä ja rahaa on kotona, kun sen vain noutaisi. Eihän pelkässä avosuhteessa oleva voi ymmärtää lasten kasvatuksen tuomia haasteita ja monimutkaisuuksia.
Kuitenkin jostain syystä aiemmin niin puhelias ystäväni Pedro oli hiljaa, eikä yrittänyt enää jutella. Aika siis jatkaa eteenpäin.

Mahtui päivään muutakin. Takaisin hotellille kävellessä ohitin pienen moottorikorjaamon, siis käytännössä telttakatto, pari pöytää, työkaluja ja maalattia. Siis hyvin primitiivinen paikka, Siellä oli työt keskeytyneet ja työntekijöiden ilona oli muutama nainen esittelemässä jotain, mikä näytti olevan ihan eri maailmasta - ultraäänikuvia. Pisti väkisinkin hymyilyttämään, eikä edes tarvinnut tulkkia kartomaan mistä oli kyse.

Lelujen kanssa matkassa

Joitakin ei taida yllättää, että reissussa on pino leluja mukana. Hieman se muuttaa reissaamistakin. Aikanaan mukana meni vain pokkari. Se meni tarvittaessa shortsien taskussa ja elo oli helppoa. Sitten se ryökäle sai vettä ja hiekkaa osakseen, joten piti hankkia uusi. Uusi kesti vettä ja iskuja, mutta kuvat olivat huonompia uudella 10Mpix kameralla, kuin vanhalla 4Mpix kameralla. Seuraavaksi tulikin järjestelmäkamera, sitten pino lasia ja toinenkin järkkäri. Teknohörhöllä mopo alkaa keulia aina helposti.

Nyt se veden ja iskunkestävä kamera on saanut todella kovaa kohtelua, maalit ovat lähteneet ja näyttö ei toimi. No korjaan, täällä se toimi parin minutin verran ja hiljeni sitten. Joku kontaktihäirö, toisin sitä tulee käytettyä lähinnä sukeltaessa. Osoita kohti ja katso koneella mitä tuli. Sattuneesta syystä sitä ei sääli enää yhtään, saa pyöriä hiekassa ja sukellettaessa meni jo 15m syvyyteen, vaikka manuaali sanoo, että 10m on raja. Toimii yhä, näyttöä lukuunottamatta. Kovaa tekoa, pakko myöntää.

Järkkäri on vain muuttanut eniten reissukäytöstä. Nyt kaulalla roikkuu hieman yli kilon paketti ja ihmeen hyvin se kulkee mukana. Ennen kamera vain saattoi lähteä mukaan, nyt enemmänkin lähtee ulos kävelemään ja etsii kuvattavaa. Eli iso muutos käytöksessä.
Sadetta saa vain varoa, nytkin yöllä ja aamulla tuli vettä. Pitää vielä odotella hetki ennen ulos menemistä. Tuhti teleputkikin on mukana, mutta harvemmin käytössä, kun tuo yleislasi 12-60mm f/2.8-4 (24-120mm kinovastaava) on sen verran kätevä. Sillä on käytännössä syntyneet lähes kaikki reissukuvat.
Vanha järjestelmäkamera ja sen kittilinssit on kyllä yhä satunnaisessa käytössä, kiitos pienen koon ja keveyden. Hyvässä tai ok valossa kuvissakaan ei huomaa juuri mitään eroa. Kyllä sekin pääsee vielä reissukäyttöön, kun pitää kannettavasta painosta alkaa tinkimään.

Tälle reissulle tuli vain isompi muutos, kun kannettava tuli ekaa kertaa mukaan. Osin siksikin, että bungalow majoitusta on luvassa vähemmän. Kiitos kehittyneempien maiden. Kuvat saa pengottua paikan päällä ja kaivettua netistä tiedot minne seuraavaksi ja yhteys kotipuoleen säilyy mukavasti. Ennen vastaava aika olisi mennyt sitten kirjojen kanssa tai vaikka pubissa oluella.
Ilman suhdetta olisin varmaan sitä mieltä, että pubi ja kirja olisi parempi vaihtoehto lomalle, kun netin määrän voi minimoida. Niinhän sitä sanotaan, anna miehelle kala, niin se on kylläinen päivän. Anna sille netti, niin et näe siitä kahteen viikkon. ;-)

Lautalattioita ja itikanpuremia

Maisema on hieman vaihtunut, karu rannikko vaihtui kaupungin hälyyn. Uusi koti onkin aika vanha talo, arviolta joku 200 vuotta. Tämä on hiljattain remontoitu aivan kokonaan, vieläpä todella hyvin. Siis entinen yläluokan kaupunginosa joka on lähes kokokaan hylätty aikaan.

Alueen muutoksen huomaa, täysin kunnostettujen talojen väleistä löytää aina jotain, josta ikkunat puuttuu, ovi on muurattu kiinni ja kattokin on vähän heikossa kunnossa  - tapauksia. Eli on helppo uskoa, että tämä oli vuosia sitten paikka jonne ei halua pimeän jälkeen ja nyt siitä on tulossa kovaa vauhtia suosittu asuinalue.

Haittapuolena on tietty vähän liikenteen hälyä ja musiikkia, mutta puoliltaöin paikat rauhoittuu. Pirteintä on se, että tässä ei ole varsinaisia ikkunoita. On vain isot puiset sälekaihtimet. Ei tropiikissa tarvitsekkaan eristää.. Rosvot jää pihalle, mutta itikat pääsee läpi. Tuli tietty rannikolla terassilla istuskellessakin muutama patti, mutta täällä sai muutaman lisää. Korjaantui aika hyvin, kun laitoin kaihtimet kiinni ja hyttyskarkointa nahkaan.

Saa nähdä miten muuten tämän jälkeen tottuu suomeen, paikalliset talot on sen verran värikkäitä, että voi helposti luulla tulleensa värisokeaksi paluulennon aikana.

Curacao

Muutama päivä on mennyt täällä palmun, tai no välistä myös kaktuksen alla. Saari on tosiaan aika kuiva ja välistä törmää johonkin 5m korkeaan kaktukseen. Aika isoksi nekin kasvaa..

Tänne tuli saavuttua aika myöhään ja heti oltiin sekoilun ytimessä. Olin jutellut ekan majapaikan omistajan kanssa, että tarvitsen varmaan kolmena päivänä autoa. Autosta ei oltu sen enempää puhuttu, niin puolitoista päivää ennen saapumista tuli laitettua viestiä varmuuden vuoksi, että kerran autosta ei ole kuulunut mitään, niin vuokraan auton itse, ettei lentokentällä ole kahta vastassa. Lopulta päätin mennä taksilla perille, kun se piti olla noin 40$, noin auton päivävuokran verran.

Kentällä taksikuski pyysi sitten 60$, ei hitto, kalliimpa mitä auton päivävuokra vakuutuksella. Eli kysäisin seuraavaksi autovuokraamoiden tiskiltä, että onko niillä ylimääräisiä. Ei ollut. Ei sitten kuin riistohintaiseen taksiin. Matkalla soitin omistajalle, että tulossa ollaan, vaikka myöhempään, mitä oli puhe. Se kysyi, että missä olet.. kävi ilmi, että se oli laittanut mun ollessa jo lentokentällä postia:

"I will be waiting for you in the airport with a car, as you reserved the car for 3 nights."

Eli auto ympäri ja takaisin. Taksikusti otti silti 30$ vaikka matkaa oli ajettu vähän yli kolmasosa. Pääsin sitten omistajan kyydillä asunnolle ja auto jäi minulle. Sillä tuli muuten ajeltua seuraavat 2 päivää ja noin 200km myöhemmin se tuli palautettua. Vuokra? 78$.. Nyt varmaan on selvää, miksi pidin taksin hintaa ryöstönä.

Noiden kilometrien aikan tuli sahattua saarta vähän ristiin, rastiin. Luonnonpuistoon pääsi ajamaan, itseasiassa se on tarkoitettu autolla läpi ajettavaksi ja on pysäköintipaikat nähtävyyksien kohdalla. On siellä patikkareittiäkin ja vuorelle kiipeämismahdollisuus, mutta niihin ei kannattanut mennä keskipäivän kuumuudessa. Kaikkea pientä siis löytyy, mutuna rantojen osalta snorklaus on täällä parempaa mitä Thaimassa. Hiton hyviä sukelluskohteitakin on, vaikka nyt tuli käytyä kahdesti läheisen rannan vieressä. Ehkä tulee vielä käytyä parilla muullakin sukellusmatkalla.

Asunto on kieltämättä aika mukava tilaa on varmaan joku 40-45m2, terassilta merinäköala ja keittiössä riittävästi varusteita, että ruuanlaitto onnistuu. Eikä ilmastointi ja internetkään ole pahitteeksi. Paikka on toisin vähän kaukana kaikesta, mutta on tässä kirkkoa, kauppaa, kiinalaista ja sukelluskouluja vieressä. Eli oiva paikka rentoutumiseen.

Seuraava majoitus onkin sitten keskustassa. Eli chillaus vaihtuu hälinään.

Etelää kohti

1.5 päivää Miamia on jo takana, lopputuloksena vähän kuvia, hidasta hivuttautumista paikalliseen vuorokausirytmiin ja pari palanuta kohtaa ihossa. Ei mitään vakavaa, pientä punaa on vain hiusrajassa ja niskassa. Paranevat nopeasti, eivätkä edes kirvele.

Seuraava kohde onkin Curacao, toisin majapaikaan tulee saavuttua lähes nukkumaanmeno aikaan. Inhotavaa, mutta minkäs voit. Alle Miamin guesthousen hinnan sai tälläisen majapaikan. Toisin Miamin paikka sai lisäkehuja, myöhäinen lähtö ei ollut ongelma ja omistaja lupasi vielä heittää lentokenttäbussin pysäkille.. se on tietty muutaman kilometrin päässä.

Uuden kodin varustelista vähän huvitti, merinäköalan lisäksi on myös keittiö, josta löytyy välttämättömyyksiä, kuten riisinkeitinkin. Voi olla, että pariin ekaan päivään ei taida tulla käytyä ulkona syömässä. Taidankin keskittyä grillaamaan meren rannalla oman nahan lisäksi kaikkea syömäkelpoistakin. Paikalliset suosittelivat kyllä autoa, kun ollaan syrjässä. Toisaalta ranta, sukelluskoulu, kauppa ja muut on ihan vieressä ja niin on myös bussipysäkki. Eli taidan sittenkin vältellä mahdollisimman pitkään nelipyöräisen vuokraamista. Joskus se, fillari tai joku muun on hankittava, että pääsee hiljaisimpia rantoja ihmettelemään.

Veikkasin kyllä, että pidän Curacoasta enemmän, mitä Miamista. Pienempi paikka, vähemmän ihmisiä ja selkeästi siirtomaatyylinen rakennuskanta.
South Beachin ranta on valtava, rantakatu täynnä hotelleja ja ravintoloita ja tietty edestakakisin cruisailua. Eilen sain nähdä paikkallisten teinien käsityksen p*llurallista, ajoivat isolla katumaasturilla V8 konetta murautellen ja basso jyskyen, niin että koko kadunpätkän autojen varashälyttimen laukesivat. Ameriikassa kaikki on isompaa, myös teinien huvit..

Aurinkoa ja läskiburgereita

Täällä sitä ollaan, outoa kun tänne tullessa soi päässä jonkin aikaa Hate Deptin California, vaikka Floridassahan sitä tulee majailtua. Ainakin hetken aikaa. Huomenna matka jatkuu Curacoon. Pään sisäinen biisi vaihtui kyllä nopeasti True Bloodin tunnusmusiikkiin. Hieno sarja ja tarttuva kappale..

Jetlag on ollut aivan siedettävää, mitä nyt yöllä tuli herättyä ensin yhdeltä, sitten kolmelta ja lopulta seitsemältä. Pari ensimmäistä olisi ollut normaaleja suomen ylösnousu aikoja, mutta viimeisen syy oli kyllä roska-auto. Majapaikkana on nyt 30-uvulla tehty talo, joka on muutettu majataloksi. Oma huone, terassi ja jaettu wc. Tietty myös oma jääkaappi, jossa on olutta. On täällä poreallas ja tadaa tee-se-itse aamiainen. Miten luulette miehen reagoineen, kun aamupalalla oli täysi pannu kahvia, iso paistolevy, pekonia, kananmunia ja muuta tarpeellista? Yum yum!

Ameriikan ensimmäinen ateria oli muuten ihan periaatteen vuoksi hampurilainen, löytyi vielä sopiva paikkakin. Fatburger! Oli osin nimensä veroinen, rasvaa tippui lautaselle syömisen aikana ja burgeri oli aika hiton hyvä, vaikka pikaruoka paikka olikin kyseessä. Yum Yum.

Flamingo park oli pettymys, nimestään huolimatta se ei ollut flamingoja nähnytkään. Vastaavasti rannalla on luonnollisesti tarjolla koko ihmisvartaloiden runsas kirjo, parhaiten jäi kyllä mieleen muumiomummo. Siis vanha rouva, jonka iho on kuin kuivunutta pronssista pergamenttia. Riittävän hyvä esimerkki mitä runsas auringonotto saa aikaan. Tietty tuli myös törmättyä paria dollaria vailla oleviin Irakin sodan veteraaneihin sun muuhun kivaan.

Ai niin, olut on aika veden makuista, mutta toisaalta kierrekorkki on aika kätevä. Janon tullen pärjää paljain käsinkin.

Lomaa odotellessa

Tämä blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa, kun alunperin ajatus oli tehdä lähinnä expattiajan blogi. Toisin eiköhän kohta tule taas aktivoiduttua, reissu on edessä. Onneksi ei sentään työkomennus, vaan ihan loma. 3.5 viikkoa palmun alla, gintonic pitää varmaan vaihtaa rommiin, kun enää ei olla aasiaa tutkimusmatkailemassa, vaan merirosvojen jäljillä karibialla.

Karibialla on kieltämättä aina tehnyt mieli käydä, eikä vain sen takia, että Pirates! oli kiva peli ja siinä sai ryöstää lähes koko karibianmeren saaret sekä laivat ja kaiken lisäksi etsiä aarteita ja jahdata kuvernöörien tyttäriä. Mitä enempää peliltä voi enää vaatia? ;-)

Toisin loman ajankohta ei ole otollinen, päivät alkaa käydä valoisiksi, linnun laulua kuulee sillointällöin ja muutenkin on selvästi suunta kevättä kohti. Talvallisesti lomat tulee aina tähdättyä marraskuulle, on vain pimeää ja huomenna on pimeämpää, eikä edes lunta näy kun tulee vettä ja loskaa.

Yritän siis silloin tällöin raportoida kuulumisia, ellen sitten haaksirikkoudu romminsalakuljettajien saarelle ja löydä niiden kätköä. Todennäköisesti silloinkin menee ainakin hetken aikaa hyvin. ;-)

Androidista Nokialaiseen

Pieni puhelinvaihdos tuli tehtyä, kesällähän tuli ostettua android puhelin. Hieno lelu, sillä voi soittaakkin. Lopulta sain firmalta hajoneen tilalle uuden puhelimen, vanha sai kahdesti osumaa kesän rankkasateista. Kävely kaatosateessa seurasaaresta mannerheimin tielle taisi olla se viimeinen niitti. No firmalta tuli tietty uusi puhelin, on siinä yhä muovitkin päällä. Se tuli vain viimeinkin otettua käyttöön ja arvatkaa vain tuntuiko oudolle?

E52 vs Galaxy S. Ei nyt ihan reiluin mahdollinen vertailu, Nokialainen on vuoden vanhempaa mallia ja toinen taas Samsungin android puhelimien lippulaiva ja ihan eri kaliberin hintalapulla. No olivat silti samaan aikaan myynnissä ja kumpikin lajinsa sarjansa uusimmat versiot.

Galaxy on kyllä leluna aivan loistava. Upea näyttö, nettiselaus toimii mukavasti ja applikaatioita on vaikka mihin. Sen saa kertomaan eniroa käyttämällä kuka soittaa, näyttämään lähiliikenteen aikataulut yms yms. Yksi softa mitä on myös tullut usein käytettyä on GPS logitus, sen avulla voi helposti sijoittaa järkkärin kuvat kartalle. Sitä onkin tullut käytettyä ahkeraan, niin ei tarvitse joskus muistella, että mikäs saari tämä nyt olikaan.

Puhelimena galaxy ei vain ole niin hyvä. Kuulokeääni ei oikein toimi meluisimmilla kaduilla, soittoäänen voimakkuus häviää Nokialaiselle, kalenterimuistutus ja kalenteri ovat huonommat.

Nokian käyttöönotto oli kyllä hieromista. Sähköpostit sai toimimaan aika nopeasti, mutta googleen varastoitua osoitekirjaa ei. Sieltä voi kyllä hakea nimiä ja numeroita, mutta ne ei kopioidu osoitekirjaan. Onneksi ovi palvelussa oli vanhan nokialaisen puhelinluettelo tallessa, saa luvan kelvata. Ohjelmia on vähemmän ja ovi storen käyttö on aika kankeaa android markettiin verrattuna. Pitää varmana googlen avulla etsiä vielä ne pari puuttuvaa softaa tekijöidensä sivuilta.

Käytettävyydessäkin on ihmettelyä. Asiat on usean valikon takana ja kun esimerksi ovessa valitsi etsi, niin kirjoittaessa ei tapahtunut mitään, kun tekstikenttä ei ollut oletuksena valittu. Pieniä asioita, mutta ne pistää pahasti silmään eri käyttiksen käytön jälkeen.

Muuten meno onkin tasaisempaa. Nokialaisen akku kestää käsittämättömän pitkään, galaxya saa ladata joka toinen päivä, välistä päivittäin. Nokian GPS toimii paljon ripeämmin ja tarkemmin, sillä tuntuu olevan paremmat kentät ja se on puhelimena parempi. Meluisalla kadulla voi puhua, soittaminen on nopeaa. Tekstiviestien osalta molemmat on tasoissa ja netti/applikaatio puolella android on ihan omaa luokkaansa. Nokialaisen rakenne on tukevampi ja gps:n puhelinosion toiminta on parempaa. Eli rautaa se talo osaa edelleen tehdä, softapuolella on vain rajusti parantamisen varaa.

Näistä oma ehdoton valinta olisi kyllä Galaxy. Jonkun toisen valmistajan puhelimessa on todennäköisti on parempi kuuluvuuskin, eli se ei ole androidin vika. Valmiustilassa nokian akku kestää ehdottomasti kauemmin, eli se tuntuu olevan se osa-alue missä symbian on vielä kirkkaasti androidia edellä.

Nokialainen saa olla vain käytössä tulevan loman ajan, aika pitkälti sen takia, että akku kestää todella kauan, kartat saa ladattua puhelimeen, GPS toimii varmemmin ja jos joudun monsuunin yllättämäksi, niin ainakaan oma puhelin ei hajoa. ;-)

Uusia ääniä

Nyt niitä kuuluu ihan ympäriltä, eikä vain kuten tavallisesti: päänsisältä tai stereoista. Kävin nimittäin huuhtomassa korvakäytävät. Syynä ei ollut hifistely, tai tunne, että ei saa puheesta selvää. Enemmänkin tein tuon siksi, että reissu on lähestymässä. Joten paineentasauksen on syytä onnistua, tai vedenalaista maailmaa saa ihmetellä vain snorklaussyvyydestä.

Huuhtelun jälkeen oli kieltämättä aika outoa, kun huomasi, että joidenkin työkavereiden ässät sihahtaa ja avokonttorissa osan tietokoneissa on aika terävä näppäimistön ääni. Tuota iloa ei toisin kestänyt kauaa, kun nuha alkoi päästä selvästi voitolle. Nyt tuntuu jo sille, että korvat olisi lukossa, mutta siitä huolimatta kuulo toimii paremmin, kuin aamulla. Kieltämättä aika outo tunne.