Bangkok

Bangkokista kotiinpaluusta onkin aikaa jo pari viikkoa, mutta eihän se mitään haittaa. Hieno kaupunki se edelleen on, vaikka tutuksihan se alkaa käydä. Onhan siellä tullut vietettyä jo reilusti yli pari viikkoa.

Kaupunkiin paluu tapahtui vaihteeksi lentämällä Krabilta. Matkasta kiitettävä osuus kului luonnollisesti minibussissa, joka kierteli keräämässä ihmisiä kyytiin. Aikaa olikin tuli varattua reilusti, kun kyydin saapuminen majapaikkaan oli tiedossa noin puolen tunnin tarkkuudella ja kentälle menon arveltiin kestävän noin 2-3 tuntia. 2.5 tuntia meni aikaa tällä kertaa ja bussi oli aika-arvion alkupäässä noutopaikalla, eli kentälle jäi luppoaikaa.

Lennon jälkeen katselin vain järkyttyneenä kentän sisällä kiemurtelevaa taksijonoa. Joten pihalle ja paikallisilta kysymällä selvisi nopeasti mistä lähtee bussi metroa kohti. Metrosta tuli vaihdettua skytrainiin ja pian olikin jo hotellin läheisellä pysäkillä. Pari kierrosta piti pyöriä aseman ympärillä, ennen kuin GPS/kompassi yhdistelmä alkoi tuottaa älyllisiä tuloksia. Ensi kerralla testaan ja kalibroin kompassin ennen yli kolmenkymmenen asteen lämpöä ja rinkan selkään laittamista..

Eipä silti, pääsee sitä hotellille vähän hikisenäkin. Huone olikin kiva paluu sivistykseen, yli 60m2 sviitti. Varustuksena oli pari televisiota, jääpaloja, espressokone ja muuta kivaa. Hotellin ohjeessa oli gin tonicin ohjeet, mutta baarikaapista ei ollut tonic vettä. Aika ristiriitainen enne, joten otin riskien välttämiseksi oluen. Ai niin, kylpytakit olivat aika kinkyt: eivät ulottuneet edes polviin asti, mutta leveys riitti vyötärön ympäri.

Viimeinen kaupunkipäivä menikin mukavasti markkinoilla ostoksilla ja katuruokaa pupeltaessa. Tai mukavasti ja mukavasti, markkinalue vain jatkuu ja jatkuu. Lämpötilakin vain kohoaa päivän pidentyessä ja ihmismassan kasvaessa.

Enemmän seikkailun makua olikin seuraavaa rokotusta hakiessa. Kartta näytti muutaman klinikan olevan hotellin vieressä, joten niitä tuli käytyä kurkkaamassa. Saldo?

-         2 plastiikkakirurgia
-         1 Hammaslääkäri
-         1 Ihoklinikka

Tässä vaiheessa päätin mennä läheiseen sairaalaan. Se olikin jotain ihan muuta: Useita rakennuksia, klinikan rakennuksessakin oli yli 20 kerrosta. En ole aikaisemmin nähnyt sairaalassa kirjakauppaa, subwayta, mäkkäriä ja muuta laillista sivutoimintaa, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Massiivisuudesta päätelen sairaalan olivat suunnitelleet entiset kuolemantähden arkkitehdit. Ihmettelystä huolimatta piikki tuli, vaikka sitä varten piti rekisteröityä asiakkaaksi, tulla kuvatuksi ja käydä lääkärin vastaanotolla.

Seuraavan aamun paluumatkan sain tehtyä julkisilla, kun kaupunkiin on viimeinkin saatu raideyhteys keskustasta lentokentälle. Matkalla huvitti kun vastapäätä istui venäläinen mies tyttärensä kanssa ja hän näytti ihan Putinille. Siinä sai miettiä, että tämä ei voi olla Putin, kun sillä on paita päällä. Toisaalta ehkä se onkin oiva valepuku, kukaan ei tunnista, kun ei ole karhua, tai tiikeriä painikaverina. ;-)

Paluumatkan ainoa kommellus olikin vain postikortit, siis matkan varrelta ja lentokentältä ei löytynyt postilaatikkoa. Roskiksia tai hyväntekeväisyyskeräyslaatikoita en edes yrittänyt laskea.
Infopisteeltä kysellessä tuli epäröivä vastaus hymyn kera ”ehkä tuolla kerrosta alempana”. Kerrosta alempana oli vain lähtöportit. Minkä olisi voinut päätellä infon työntekijöiden hymyn leveydestäkin. Porteille piti mennä silti, lentokone löytyi, postilaatikkoa ei.

Koh Lanta

Koh Lanta olikin tuttu paikka jo entuudestaan, noin 11 vuoden takaa. Käytännössä tuttuus tarkoitti vain sinne matkustamisen helppoutta, vaikka olihan tiet vanhoilla paikoillaan ja vesiputouksia ei tarvinnut käydä katsomassa, kun niillä tuli aikanaan käytyä.

Muuten saari olikin ihan erillainen paikka. Lantaa pidetään rauhallisena paikkana. Verrattuna Mookin ja Kradaniin tai siihen mitä se oli edellisen kerran käydessä, se ei todellakaan ole enää rauhallinen. Suhteutettuna Thaimaan mittakaavassa se on taas on varsin rento saari: rannoilla on yhä rakentamattomia kohti, jonka lisäksi kaupustelijat ja aurinkovarjojen loputtomat rivit puuttuvat. Sukelluskouluja on nyt 19 kappaletta ja rannalla on aina bileet jossakin, baari vain vaihtuu viikonpäivien mukaan. Ensiaskeleet kohti perinteistä turistikohdetta ovat siis otettu, mutta kävely on vielä huojuvaa taaperrusta.

Kaikki on siis suhteellista, turismi on kasvannut huomattavasti, mutta saari on yhä rento ja ihmiset on ystävällisiä. Lapsiperheitä on paljon, kuten nuoria reppureissaajiakin, molemmat sulassa sovussa keskenään. Tuntui vain hassulle, kun osa oli huolissaan, miten rakenteilla oleva silta muuttaa saarta. Minun silmissä se oli jo muuttunut, mutta oikeassahan ne olivat. Silta lisää turismia huomattavasti. Nykyisellään Lanta on oikeastaan varsin mukava: kehittynyt, paljon vaihtoehtoja majoituksessa, mutta ei mikään turistihelvetti. Saa vain nähdä kauanko se pysyy vielä sellaisena.

Lantalla tulikin opeteltua vapaasukellusta. Nyt siis paineilma ja regulaattori saivat jäädä sukelluskoululle, vain märkäpuku päälle, räpylät jalkaan, kasvoille maski, snorkkeli käteen ja vähän painoja vyöhön ja mereen. Pinnalta vain keuhkot täyteen ilmaan ja suunta kohti pohjaa. Olihan se outoa pysähtyä 16 metrin syvyyteen ja katsella aikansa ympärilleen, kunnes ilma tuntuu loppuvan. Syvemmällekkin olisi voinut mennä, mutta tuolla kurssilla tuo 16m sai luvan riittää.

Helppoa tuo ei silti ole, hengityksen pidätys aiheuttaa supistuksia vatsalihaksiin ja niistä huolimatta pitäisi rentoutua ja vain olla. Homman juju on muutenkin vain rentoutua, hidastaa hengitystä ja hioa sukellustekniikkaa, jotta happea kuluisi vähemmän. Altaassa sukellustekniikka toimii oikein nätisti, mutta kun sukellan pinnalta koralleja katsomaan, niin potkut muuttuvat ihan kelvottomiksi.

Mukavaa puuhaa vapaasukellus silti on ja eniten siinä on haastetta itsensä kanssa, kun pitäisi vain osata rentoutua ja antaa vain mennä, eikä vääntää väkisin. Kuvaavaa olikin, että kurssi oli hienoimmillaan kun sai vain maata pinnalla, katsella miten aallot liikutti pohjaan kulkevia valonsäteitä niin, että näky oli kuin jostain stargaten madonreiästä. Helppohan siinä oli rentoutua ja unohtaa kaikki muu. Välistä piti vain vetää keuhkot täyteen ja suunnata kohti suuren sinisen syvyyksiä.

Koh Kradan

Tämä saari osoittautui oikein mainioksi paikaksi. Pieni, kodikas ja ranta on kuin paratiisin postikortista. Väkeä ei ole kauheasti ja majatalon pitäjät ovat tulleet tutuksi ja muita reissaajia tulee aina nähdessä moikattua ja samalla vaihdettua kuulumisia. Tuota nimenomaan tapahtuu pienemmillä saarilla, kun ihmisiä on vähän, ne oppii tuntemaan. Majapaikkakin on lähes palatsiin verrattava bungalow, josta sain tingattua hintaa mukavasti pois.

Säät eivät niin suosineet, vettä tuli useamman kerran ja samalla tuli hetken aikaa mietittyä vaihtoa itärannikolle, jossa oli ennusteiden mukaan mukavampaa. Sitten päätin nähdä, se puoli Thaimaasta on tullut kierrettyä pariin kertaan ja paikka oli muuten oikein mukava. Kuvaava onkin, että saarelle varattu kirja jäi lukematta, kun oli paratiisin kiireitä.

Majapaikkana oli Paradise Lost, siis keskellä viidakkoa oleva bungalowkylä, jota pitää Wally, vanha amerikkalainen merimies. Aika hauska heppu muuten, vaikka ikä alkaa jo vähän painaa. Hiton hyvä eläkeviran se on kyllä keksinyt. Viidakon sivupuolena iltapäivästä ja aamusta jotkut hyönteiset pitivät ihan kiitettävää konserttia ja vasta viimeisenä parina iltana siellä alkoi olla hyttysiä. Siitä onkin vielä muutama paukama muistona. Ilmeisesti sateet kypsyttivät uuden sukupolven.

Yhtenä päivänä vuokrattiin porukalla pitkähäntä vene (minä, pari jenkkiä, saksalainen ja yksi travefishin kirjoittaja) ja suunnattiin Koh Rokille snorkkeloimaan. Vaikka pärskeitä ja aaltoja riitti, niin reissu oli sen arvoinen. Vesi oli kristallinkirkasta ja korallit olivat hienossa kunnossa, kalojakin riitti. Olihan se hienoa sukeltaa ison kalaparven keskelle.

Eipä silti oli snorkkelointi hienoa Kradanillakin, korallit olivat hyvässä kunnossa ja kaloja riitti. Se vain vaati vähän enemmän työtä, laskuveden aikaan korallellien ja rannan välillä liikkuminen vaatii työtä, kun on pitkä matalikko jossa pitää katsoa mihin astuu, kiitos kivien ja korallien. Nousuveden aikaan on taas hieno virtaus korallien ja saaren suuntaisesti avomerta kohti. Silloin piti vain mennä virran mukana ja aina välistä kurkata onko jo aika uida rantaan, vastavirtaan uiminen kun on aika rankkaa työtä.

Saaren lisäksi grillikylkiä ja kotitekoista jäätelöä tulee vielä ikävä, mutta kyllä se siitä. Koh Lantaa sanotaan rauhalliseksi saareksi, mutta Kradanin ja Mookin jälkeen se on ihan täysi turistikohde.

Yllättävä juonenkäänne

Toissapäivä ei mennytkään ihan putkeen. Puoli päivää kestävä vesisade ei oikeastaan haitannut, oli mukavampi snorklata kun ei tarvinnut murehtia palamisesta. Tuli siinä muutama mustekalan kaltainen nähtyäkin. Enemmän sattumuksia oli vain ruokahuoltoa järjestäessä. Sateen jälkeen sain kävellä hyvin liukasta ja märkää savitietä pitkin syömään, pysyin pystyssä, mutta yhden ravun sisällä oli verkon lyijypaino. Ei sentään mennyt sitä nielaisemaan, mutta onhan se kaikkea muuta, kuin terveellinen mauste sopassa.

Illempana tapahtui sitten se varsinainen tilanne, eli iltapalalle mennessä saan aina kulkea yhden hierontakojun ohi. Se ei ole vielä käytössä, joten kulkukoirat nukkuvat siinä aina iltaisin. Yleensä ne vain haukkuvat, tai jatkavat uniaan ohi kävellessä. Tuona iltana ne tulivat ulos ja yksi niistä puraisi säärestä. Siinä sitten muristiin vähän aikaa tosillemme ja vältin kiusausta potkaista reippaasti. Eli matka jatkui ja ruokapaikassa tuli pyydettyä desinfiointiainetta. Eivät luulleet puliukoksi kun selitin tilanteen.

Seuraavana aamuna tuli vaihdettua saarta ja nettiyhteyden löytyessä tuli vähän pengottua tilannetta. 2004 Bangkokin koirista 0.04% oli vesikauhuisia, nyt ollaan syrjäseudulla, joten lukemat on vähän isommat. Lisäksi tässä provinssissa oli elokuussa tämän vuoden Thaimaan ensimmäinen vesikauhutapaus. Eläimellä, ei ihmisellä. Soitto vakuutusfirmaan ja vähän juttelua lääkärin kanssa, niin päädyttiin samaan lopputulokseen: Parasta käydä piikillä ihan varmuuden vuoksi. Todennäköisyys sairastua on todella pieni, koiran olisi pitänyt olla sairastunut ja pöpön olisi pitänyt selvitä vielä haavan puhdistuksesta.

Eli taksiveneellä kaupunkiin ja siitä taksilla sairaalaan, maksaa muuten huomattavasti enemmän, mitä normaali yhteys. Sitten vähän juttelua lääkärin kanssa ja kun tuli todettua, että parempi katsoa kuin katua, niin piikkejä alkoi tulla. Kymmenen kohdalla lopetin laskemisen. Osansa saivat molemmat käsivarret, olkapäät, molemmat pakarat ja bonuksena sarja pistoksia tuon puremakohdan ympärille. Ynnä muutaman päivän päästä pitäisi hakea lisää, kun tuo rokotus on viiden piikin sarja.

Meni vähän reissusuunnitelma uusiksi, kun ihan rauhallisilla saarilla ei enää voi pahemmin pyöriä. Palaan kyllä huomenna Koh Krandanille, olen siellä pari yötä ja sitten takaisin piikille. Sitten kai Lantalle, siellä on sentään muutama klinikka, joten piikityksen voi saada sieltäkin. Vielä vähemmän odotan matkavakuutuslappujen täyttelyä.

Tiivistettynä vesikauhu on tauti, jonka oireiden alkaessa on tarjolla vain saattohoitoa. Itämisaika on vain todella pitkä ja sinä aikana sen voi hoitaa pois. Eli ei tässä mitään hätää ole, vaivaa ja rahanmenoa lähinnä. Todennäköisesti koko rumba on vain hätävarjelun liioittelua, mutta tällä panoksella ei tee mieli harrastaa uhkapeliä.

Paikallinen kirjasto

Reissulukemiseksi tuli Rickhard Morganin muuntohiili. Hieno kirja, voin suositella. Etsivätarinahan se vain on, tulevaisuuteen sijoitettuna. Sci-fi elementit olivat vain oikein toimivia ja ne tukivat tarinaa hienosti. Vähän ennalta-arvattavuutta siinä oli, kun tunnisti tietysti teemoja, jotka myöhemmin muuttuivat vähän irrallisista pätkistä osaksi juonta. Kaava oli selkeä, tarina etenee vauhdilla ja sisältää cliffhangereita. Eli perinteinen resepti, josta oli hyvillä mausteilla ja tyylitajulla tehty nautittava keitos.

Koska kirja oli luettu, niin päätin ottaa seuraavan työn alle ja yllätyin kun läheisen bungalowkylän kirjastossa olikin useampi suomenkielinen kirja. Toisin tasoa harlekiini ja muutama aavistuksen laadukkaampi teos ja sentään helmenä ikivanha kovakantinen Monte Criston krevi. Sitä en vain olisi ehtinyt lukea ennen seuraavalle saarelle siirtymistä. Nappasin siis yhden "Jack Reacher" - kirjan luettavaksi. Virhe.

Sitä kirjaa kestin alle 70 sivua, sitten oli pakko lopettaa. Etsivä-jännitystarina sekin oli teemaltaan, mutta vain niin paljon huonommin toteutettuna. Tuntui niin uskomattomalle, miten toinen kirjailija saa samassa sivumäärässä periaatteessa samanlaiset hahmot toimimaan niin eri tavalla. Sotilastausta, vähän poikkeavia kykyjä, muskelia ja päättelytaidot jotka saa Sherlockin nyökkäävään hyväksyvästi.

Siinä missä samassa sivumäärässä ensimmäisen päähahmo oli jo persoona, maailman poikkeavuudet nykyisyydestä olivat selvillä ja oli hinku lukea lisää. Toisen kohdalla teki mieli heittää kirja menemään, kun se tuntui kirjasarjalle, jossa on vain keksitty rikos ja arvottu nopalla sankarin alkupaikka. Yritykset elävöittää tarinaakin olivat lähinnä vaatteiden ja automerkkien kuvaamista.

No kirjasarja se selvästi onkin, mutta oli hämmentävää miten samalla reseptillä tulee kerta kaikkiaan niin erilaatuista tavaraa ulos. Arvatenkin jälkimäinen on myynyt miljoonia ja muuntohiili on vain sci-fin ystävien tiedossa.

Luvassa on siis uusi penkominen paikallisessa kirjastossa. Vaihtoehdot eivät enää tunnukaan niin huonolle: harlekiinia vai siirtolaisperheen sukupolvien välisen kuilun ylittämistä ja tunnekuohuja? Ehkä rohkeus pettää viimehetkellä ja kuuntelen tuhat loistavaa aurinkoa äänikirjan loppuun, tai otan toiselle saarelle varatun kirjan luettavaksi.

Koh Mook

Tämä on osoittautunut aika rennoksi saareksi, turisteja on lähinnä saksasta. Onhan tuossa vieressä tietty hieno resortti, mutta ei sen asukkaista kauheasti haittaa ole. Rannalla ja riippumatossa saa olla aika rauhassa, eikä ruokapaikoissa ole ryysistä. Kelpo paikka siis vain ottaa rennosti.

Saaren teiden ympäri tuli käveltyä reilussa kahdessa tunnissa, se on muuten aika hikistä puuhaa yli kolmenkymmenen asteen lämmössä. En voi suositella, jos arvostaa muumionraikkaita vaatteita. Moisen lenkin jälkeen vaatteet on pakko pestä, tai niissä alkaa kasvamaan jotain ei-toivottua.

Koh Mook

Eilen illalla alkoi sataa vettä, se ei toisin haitannut, kun sain viimein luettua muuntohiilen loppuun. Kävi vain vähän sääliksi yhtä norjalaista pariskuntaa. Ne olivat kanotoimassa saaren ympäri ja sade iski, kun ne pääsivät puoliväliin minun rannalle. Onneksi sade ei nyt niin kauaa kestänyt.

Yöllä oli vain yksi inhottava välikohtaus: kesken yöunien joku ötökkä tippui suoraan niskaan. Hämmentävää miten hyvin pää siinä havahtui: käsi oli saman tien niskalla, ei liiskaannut ötökkää, vaan nappasi ja heitti sen vastapäiseen seinään. Kuului vain kopsahdus sen osuessa sinne ja toinen sen tipahtaessa lattialle. Operaation aikana pää ei noussut tyynystä, kunnes myöhemmin tulleella vessareissulla. Silloin löysin lattialta iso koppakuoriaisen selältään. Yritin napata sen paperilla, mutta heti kun siihen osui, se pääsi jaloilleen ja alkoi vipeltää karkuun. Joten tyydyin ajamaan sen ovenraosta ulos.

Kavereita rannalla.

Aamulla tuli lähdettyä ennen seitsemään kanootilla melomaan Emerald Cavea kohti. Ei se oikea luola ole, vaan laskuvesi paljastaa laguuniin menevän tunnelin. Toisin ensin meloin sen ohi ja nähdessäni rannan manasin ja käännyin takaisin kun olin pitänyt rantaa ”meloit sitten liian kauas” - merkkinä.

Luola löytyi, mutta sen kohdalla on ihan eri kyltti.

Kiva kun paikalliset nimeävät luolan ja llaittavat siihen kyltinkin. Jonka jälkeen ne mainostavat sitä kaikkialla ihan eri nimellä.  Luolan suulla tiputin tietty taskulampun mereen, joten ei kun pimeään 80-100m pitkään tunneliin, jossa on tietty mutka. Kännykänvalo ei auttanut juuri mitään. Onneksi leikkaus ei vienyt hämäränäköä. Pian silmät alkoivat tottua pimeään, jonka jälkeen löysin pienen valonkajon. Sitä kohti melomalla löytyi se mutka ja pääsin laguuniin. J

Se oli kyllä hieno! Pieni, mutta oikein kodikas ja se äänimaailma oli niin rauhoittava: Kevyttä liplatusta jyrkistä kallionseinistä kaikuvana, siritystä ja ei mitään muuta. Sain olla vartin siellä ihan rauhassa ja sitten perästäni tulleet saksalaiset pääsi perille (tiesin niiden olevan tulossa, kun kyselin kanoottia vuokralle). Noin viisi minuuttia häeidän jälkeen alkoi kauhea meteli, kun turistit saapuivat aamun ensimmäisillä veneillä. Ne joutuivat uimaan luolan läpi, kun veneet eivät sinne mahdu. Piti vain odottaa ruuhkan purkautumista, sillä en halunnut paikallislehteen uutisia hullusta turistista, joka hakkasi melalla uimareita tajuttomaksi.

Paluumatka olikin helpompi, toisin saksalaisten tarjoamasta valosta huolimatta käytiin ensin umpikujassa. Eli kanootti ympäri ja takaisin.  Oikeassa tunnelissa piti vain väistää paria uimaria. Helppo homma! Toisin kädet ovat hellinä melomisesta, mutta silti.

Emerald Cave

Sitten melomisen jälkeen uin hien pois, suihkuun ja nyrkkipyykki lavuaariin. Samalla tuli kiitettyä kanootinvuokran mukana tullutta vedenpitävää pussia. Kamera olisi kärsinyt muuten aika tavalla. Muutama kuva tuli otettua, toisin en ole yhtään varma miltä ne oikeasti näyttävät. Tämän kannettavan väritoisto on vähän mitä sattuu. Täytyy siis käydä saalis paremmin läpi kotosalla.

Sunnuntaina onkin tarkoitus jatkaa Ko Kradanille, sen pitäisi olla vielä rauhallisempi paikka. Sitä varten onkin sopivasti varalla rauhansota - kirja.

Reissussa taas

 Suomeen saapui taas kerran marraskuun räntä ja loska, joten menin taas kerran palmun alle suojaan. Täällä eivät kengät kastu, paita toisin sitäkin helpommin. Hikeä siis pukkaa ihan riittävästi.

Sunnuntaina tuli siis hypättyä Bangkokin koneeseen ja jatkettua siitä toisella koneella Trangiin. Toisin ei se ihan ensimmäisellä yrityksellä onnistunut: kapteeni ilmoitti melko pian nousun jälkeen, että mennäänkin takaisin. Tehtiin sitten tunnin kierros ilmassa ja palattiin takaisin Bangkokiin. Huvipuistolaite arvoa ei tuossa juurikaan ollut, joten en olisi kiljunut ”uudestaan” laskeuduttaessa. Onneksi seuraava kone oli jo valmiina, kentällä ajeltiin siihen vain bussilla ja nyt lennettiin ihan onnistuneesti perille.

Trang oli melko sympaattinen pikkukaupunki, pidin siitä enemmän kuin kunnolla turismiin keskittyneistä. Ainoa valituksen aihe kosketti majoitusta, se oli hiljainen naapurien ja liikenteen suhteen. Sillä oli vain naapurissa kanoja ja useampi kukko. Vastoin yleisiä harhaluuloja ne eivät laula aamunkoitteessa. Tai oikeastaan laulavat, sillä kun riittävän monta kertaa kokeilee yön aikana, niin kyllä lopulta osuu auringonnousuunkin.. Jostain syystä söin seuraavalla aterialla kanaa.

Ruuasta puheenollen, Trangissa syödessä jännitti vähän tuleeko nyt kokeiltua ensimmäistä kertaa ”ei minulla olekaan rahaa” – repliikkiä ravintolassa. Menin yhteen paikalliseen syömään ja erehdyin vastamaan laita isoja rapuja, kun Tom Yam Seafoodia tehtiin. Lopputulos olikin kiitettävä annos ja annoksen tullessa pöytään tuli tajuttua, että tämä onkin hintavampi paketti. Hyvää oli ja syömisen jälkeen taskuihin jäi peräti 60 bahtia. (1.5€) ;-)

Lopulta, mieli teki meren rannalle ja nyt sitä ollaan Koh Mookilla, pienehkö saari Thaimaan länsirannikolla. Ensimmäinen majoitus on aika karu, mutta toisaalta sen avulla sai kuljetuksen satamasta, josta paikallisilla on aina paha tapa pyytää ylihintaa, eikä rinkka selässä ole mukava etsiä uutta paikkaa. Huomenna onkin muutto merenrantabungalowiin. Maksaahan se vähän enemmän, mutta toisaalta on aallot taustanauhana.

Täällä meneekin varmaan muutama päivä ja sitten olisi tarkoitus taas vaihtaa saarta.

Sähköiset lehdet

Sairastaessa on ollut hyvin aikaa lukea tabletilla sähköisiä lehtiä. Hinnatkin ovat olleet mukavan edullisia, tyyliin 5-12€/vuosikerta. Olen kyllä tykännyt järjestelmästä, lehdet tulee heti, maksavat huomattavasti vähemmän ja onhan se ekologisempaa, kun luontoa säästyy. Laitoin alemmaksi sähköisen ja paperisen normaalin vuosikerran hinnat ihan tarkoituksella mukaan. Niistä voi päätellä kauanko paperisilla aikakausilehdillä on vielä elinaikaa. Nuo kaikki tuli hankittua vielä alesta, joten sähköisen hinnasta lähti vielä 30-50% pois.

Toisin eihän tuo hinnoittelu toimi, kuin maailmanlaajuisille lehdille. Paikallislehti ei muutu puoli-ilmaiseksi vaikka painatusta ja kotiinkuljetusta ei tarvitsisikaan. Lukijamäärä ei ole silti samaa luokkaa, tekijät vaatii  palkkansa ja sähköinen kauppapaikka ottaa oman osuutensa. Silti vaikka joku 0.2-0.5€ osuus kuukaudessa useammasta miljoonasta tilaajasta tuottaa silti ihan mukavasti kuukaudessa lehtitalolle.

Tässä hieman otantaa ei niin onnistuneista lehtitilauksista:

Morning Calm. Korealaisen lentoyhtiön ilmainen asiakaslehti. Piti tilata, kun kokeilin miten lukuohjelma toimii. Lukuohjelma toimi, lehti ei kiinnosta lainkaan. Onneksi sen vuosikerta loppuu pian. Kuvat on kyllä upeita, mutta niiden päällä on aina tekstiä englanniksi ja koreaksi.

Shutterbug ja popular photography. (9.65€/64.4€ ja 13.8€/59,4€) Näitä lehtiä on hankala erottaa toisistaan. Aukeamalla on aina mainos ja artikkeli. Artikkeli jatkuu seuraavalla aukeamalla missä on taas toinen sivu mainosta. Harmitonta luettavaa, mutta tuurilla lehdessä on kiinnostava juttu tai pari.

Stereophile (9.2€/63€). Hyvin tehtyjä juttuja ja testejä, mutta lehteä lukiessa huomaa hyvin, miten ei kuulu sen kohderyhmään. Testattujen laitteiden keskihinta on viisinumeroinen, eikä nyt ole kyse jostain banaanivaltion dollareista, vaan ihan oikeista. On siellä välistä jotain edullisempaakin, mutta sellaista kohden onkin sitten yleensä myös testissä 100000€ kaiuttimet.
Onneksi kerran vuodessa tulee suositeltujen laitteiden lista hintaryhmät ja laatuluokat huomioiden, muuten olisi hankala valita, kun kaikki olivat aina upeaäänisiä loisto-ostoksia. En muista tuotteen olleen kertaakaan huono, tai edes keskinkertainen. Meno on kuin hippohiihdoissa: kaikki palkitaan.

Onneksi taustalla soiva musiikki alkoi kuulostaa aina vain paremmalle, sillä parempiin laitteisiin vaihdettaessa oman munuaisen myymisellä ei saisi hifitaivaan portit avaavan kaiuttimen sisäistä kaapelointia. Eipä silti, kolumnit ja levyarvostelut olivat hyvää luettavaa. Jos tekee mieli alkaa kuunnella jazzia/bluesia/klassista, niin mistä kannattaa aloittaa.

Pahnojen pohjinmaisena onkin Shape (16.5€/89,7€). Sen vuosikerran sai tykkäämällä Lumian mainoksesta. Sponsorin huomasi heti ensimmäistä lehteä lukiessa: kolme ensimmäistä aukeamaa oli Nokian Lumia mainosta. Muistaakseni ensimmäisen 43 sivun aikana oli vain yksi artikkeli, sekin oli "näin tämä julkkis treenaa". Mitä jäi päähän noin 170 sivua myöhemmin? Jos "mindblowing sex" artikkelista muistaa vain "käydä kondoomia, niin taudit ei pääse tekemään pikku jekkua" - tason lausahduksen, niin sisältö saa suomi24:n tuntumaan venäläisen kirjallisuuden klassikoille. Hyvä on, pizzareseptit näytti hyville, mutta mitä ne tekee urheilulehdessä?

Nokiaa lukuunottamatta mainokset oli vain vaatetta ja meikkiä, joten ehkä tavoitteena oli vain näyttää urheilevalle? Mieluummin lukisin Victorias Secretin kuvastoa, se on sentään rehellisesti photoshopattua mainosta alusta loppuun. Tämä oli vain lehdeksi naamioitu mainos photoshopatuilla kuvilla ja jotkut vielä maksaakin siitä.