Kakluunin sisäinen kauneushoito

Kaakeliuuni säteili mukavasti lämpöä talvikuukausien ajan, mutta se päätettiin silti laittaa remonttiin. Tulipesästä oli jo reikiä poskikanaviin ja tulipesään oli tippunut pieniä tiilenpalasia. Olisihan se tulipesän korjaus ollut yksi vaihtoehto, mutta uunin kuumin kohta on ylempänä ja sen kuntoa ei näe purkamatta.

Tulipesän uudelleen muurauksella olisi siis saatu epämääräinen jatkoaika, joten päätettiin uusia uuni kokonaan. Samalla sen varauskyky paranee, kiitos uusien tulitiilien. Lämmityskuluja ajatellen sitä rahaa ei saa kyllä takaisin, mutta meidän mielestä toimiva kaakeliuuni kuuluu vanhaan taloon.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Lattioille vedettiin pahvit suojaksi ja niiden päälle vielä levyt. Enimmät huonekalut tietysti kannettiin muualle ja loput peitettiin suojamuoveilla.

Vähän myöhemmin tilanne näytti jo tältä. Kakluunin oli saatu avattua päältä ja pian muurari pääsi etenemään vähän nopeammin.

Muutama tiilikerros myöhemmin oli saatu poskikanavat jo esiin. Rakenne olikin aika mielenkiintoinen, kanavia olikin neljä. Kaksi ylös ja kaksi alas. Oikea nuohoajan unelma.

Uunista tuli muuten useita litroja nokea, vaikka se oli vastaikään nuohottu. Ei ihme, nuohoajat tekee kuulema töitä nopeasti urakkana. Eli riittävän hyvää, mutta ei perusteellisesti jynssättyä.

Kaakelit on numeroitu, ettei kasaamisesta tule liian vaikeaa palapeliä.

Uuni on purettu lähes loppuun asti. Tämän jälkeen seinää vasten olevat tiilet purettiin vielä pois, mutta kaksi alinta kaakeliriviä jätettiin paikalleen.
Tiilet olikin yllättävän suuria, oletettavasti purkutiiliä jostain 1800-luvun puolelta.

Kaakelien reunat hiottiin vähän siistimmiksi. Kai on kai kakluunin vastine suuhygienistillä käynnille?

Kierrätystä parhaimmillaan. 96 vuotta vanha savilaasti on saanut vettä ja pääsee muutaman päivän päästä takaisin uuniin.

Kaakeleita pesun jälkeen. Näistä huomaa hyvin, ettei kaakelit ole litteitä, vaan niiden takana on kuppi. Kuppi täytetään laastilla ja tiilen paloilla ja kaakelista tulee osa uunin rakennetta muurauksen aikana.

Kuten viimeinen kuva kertoo, uudelleen muuraus on jo käynnissä. Neljän kanavan paketti vaihtuikin kolmen kanavan versioon. Taakse tuli villat, uunin vieressä olevat seinät rapataan ja päällekkin tulee palolevyä.

Musiikkia verkon yli

Muuton jälkeen minulla oli pieni ongelma. Kotiteatteria ei kannattanut rakentaa uuteen viihdeluolaan, kaiuttimiakin oli liikaa ja yhdet niistä olivat saaneet naarmut muutossa. Aika kurjaa, kun ääni on erinomainen, mutta jälleenmyyntiarvo romahti.

Valtaosa hifeistä tulikin myytyä pois, kotiin jäi vain cd-soitin, putkivahvistin, vinyylisoitin ja isot kaiuttimet, ynnä ne naarmuuntuneet jalustakaiuttimet. 

Hyllyn päällä kukaan ei näe päädyn naarmuja.

Lopulta päätin hankkia torista sopivan käytetyn minisarjan ja squeezebox duetin. Kauppa meni melkein putkeen: minisarjan vahvistin ei vain käynnistynyt lainkaan. Sulake oli ehjä ja piirikaaviota penkomalla ei päässyt kovin pitkälle vian selvittelyssä. Myyjä oli kyllä poikkeuksellisen reilu kaveri, laite oli toiminut 6kk sitten kun se poisti sen käytöstä, mutta kun vähän juteltiin, niin se pistikin korvauksena toisenkin squeezeboxin tulemaan postissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin - ainakin kauppojen osalta.

Varsinainen ongelma ei silti ratkennut. Nyt oli verkkosoitin olohuoneessa ja alakerrassa, mutta ei edelleenkään sopivaa vahvistinta kaiuttimille. Isoa järkälettä en halunnut kirjahyllyyn ja kaikki uudet, mutta sopivan pienet laitteet maksoivat liikaa. Lopulta löysin itseni ranskan alennusmyynnistä ja tekemästä ostoksia netin yli google translaten kautta. Tilisiirto vain firman tilille ja pian postissa tuli paketti, translatea olisi kai pitänyt käyttää vähän enemmän, kun lähetysvahvistuksessa ne kutsuivat minua rouvaksi. ;-)

Kotiin tuli siis Musical Fidelity V90 Amp, suomessa normihinta on 369€, ranskasta se irtosi 118€ hintaan posteineen. Ihan tuurilla, liikkeessä oli sopivasti tarjouskampanja menossa.

Tätä settiä ei ole koolla pilattu.

Kolhitut kaiuttimet pääsivät siis kirjahyllyn päälle ja kirjahyllyyn tuli mukavan pieni musiikkisetti ja koko laitosta voi ohjata kaukosäätimellä, tabletilla, tai verkkoselaimella. Squeezebox itsestään on jo ns. kuollut tuote, niitä ei enää tehdä, mutta opensource yhteisö pitää ohjelmiston hengissä. Kokonaisuus toimii riittävän hyvin, nettiradiot ja verkkolevyn musiikki toistuvat ongelmitta. Deezer ja maksullinen spotifykin toimivat jotenkuten, mutta niiden tilausta meillä ei olekaan.

Kauko-ohjain on aitoa 2000-luvun tekniikkaa, eli ajalta ennen kosketusnäyttöjä.

Kodin serverille on siirretty kiitettävä määrä cd levyjä ja se pyörittää squeezeboxin ohjelmistoa. Sillä saa siis viihdeluolassa ja olohuoneessa musiikin soimaan, voi soittaa ihan erikseen, tai molemmissa samaa kappaletta ihan samassa tahdissa.

Varsin mukava viritys, etenkin streaming soundtracks kanavaan on hankala kyllästyä.

Padan pelastus

Eräänä iltana tuli rouvan kanssa puheeksi voisiko kakluunissa valmistaa ruokaa. Nettiä penkomalla se vaikutti mahdolliselle, moni vain käytti arinaa padan alla. Sitä meillä ei tietenkään ole, mutta olisi kyllä keraamisen padan alla oikein kiva lisä.

Yllättäen rouva katosi ja palasi kellarista pientä "noidankattilaa" kanniskellen. Siis vanha valurautainen pata, jossa on kahva ja pienet töpöjalat. Siis joku vanha kirpparilöytö ja pahasti ruosteessa, eli juuri sellainen jonka joku sisustusblogaaja laittaisi puutarhaan kasviruukuksi tjsp. Nyt sille löytyikin parempaa käyttöä. Ensimmäiset hiontaerät tein käsin, mutta ruoste ei vain ottanut loppuakseen.

Joten oli aika ottaa uusintaottelu, nyt rautakaupasta tuli porakoneeseen laitettava teräsharja. Noin kolme varttia myöhemmin pata vaikutti puhtaalla ja pihalla oli paljon hyvin ruosteista lunta. Rasvapoltto viimeisteli pinnan, vaikka pohjan osalta olisi voinut tehdä vähän siistimpää jälkeä.. ne valumat, tiedän.

Pataleipä onnistui vallan mainiosti, vaikka pyöreän pohjan takia siitä tulikin vähän pallomainen. Samalla kakluunin lämpöjäkin tuli testattua. Hiilloksen täysin sammuttua uunissa oli vähän yli 100 astetta sisällä, noin 12 tuntia myöhemmin lämpöä oli vielä 60 astetta. Vähän alakanttiin, mutta ei silti hullummin.

Toissapäivänä oli aika kunnon kenttäkokeille. Karjalanpaistilihat kävivät pannulla, pataan meni ne, kiehuvaa vettä, purjoa, sipulia ja vähän muuta maustetta ja kakluuniin. Aamulla siellä oli vastassa oikein murea 64 asteinen paisti. Kun vielä ei ollut lounaan aika, niin siirsin sen vielä noin 100-150 asteiseen uuniin pariksi tunniksi lounasta odottamaan.

Kypsäähän se oli, mutta ajattelin vähän bakteeripuoltakin:

"Liha ja lihatuotteet, -kastikkeet, -padat ja -paistit on tärkeää kypsentää kunnolla ja säilyttää oikein. Liha kypsennetään vähintään +70-asteiseksi, säilytetään kylmässä ja uudelleen tarjoiltuna lämmitetään höyryävän kuumaksi, vähintään +60-asteiseksi. Esimerkiksi Clostridium perfringens -bakteerista johtuvien ruokamyrkytysten syynä on tyypillisesti ruoka, jota on valmistettu suuri erä ja jäähdytetty liian hitaasti."

Eli se olisi ollut suoraan valmista lautaselle, mutta aamupalaksi vähän liian tukevaa ruokaa.

Tältä se lopulta näytti:

Ja oli muuten hyvää. Seuraavaksi kakluuniin menee joku kokonainen paistiliha foliossa, tai tuossa padassa.

Pakkasherran vierailu

Pitkin syksyä tuli vieraille kerrottua, että voidaanhan me palata kerrostaloon häntä koipien välissä, kun kovat pakkaset alkavat. Keskuslämmitys puskee lämpöä mukavasti, mutta on paljon mukavampaa lämmittää pihalla kylmettyneet sormet kakluunin pintaa vasten. Sitä onkin lämmitelty aika ahkeraan viimepäivien aikana.

Nyt näyttää sille, että kerrostaloon muuttoa ei ole edessä, mistä muuttotalkoihin osallistuneet taatusti ilahtuvat. Uusi koti osoittautui talviasuttavaksi, olohuoneen patteri ei ole vielä päällä ja muissakin on säätövaraa. Itse siirryin hetkeksi pitkähihaisen paidan käyttöön ja rouvalla taisi olla enemmän villaa päällä, mitä keskivertolampaalla. Kivaa oli silti, kaikkien huoneiden keskilämpötila oli yli 19 astetta ja enemmän olisi saanut halutessaan, mutta vaatekappaleen lisäys tuntui mukavammalle idealle, kuin alas istuminen seuraavaa sähkölaskua avatessa. Vetokaan ei ahdistanut, eli kaikki hyvin. Kyllä täällä kelpaa asustaa.

Eniten talvi näkyy yläkerran ikkunassa, ne ovatkin komean kuuran peitossa. Kesän ohjelmistossa onkin niiden ulkokarmien tiivisteiden uusiminen..

Tein itse ja säästin

En ole ikinä ennen oikein ymmärtänyt ”red neck repair” -  asennetta, mutta viimein senkin suhteen tuli valaistumiskokemus: Ruma korjaus on huomattava parannus susirumaan, tai muuten vain toimimattomaan lähtötilanteeseen.

Edelliset omistajat eivät olleet remontoineet keittiötä, mutta heitä edeltävät asukkaat olivat selvästi teettäneet remontin säästäen. Eli perinteiseen tapaan silloin hankitaan se suvusta/tuttavapiiristä se kaveri joka on innokas, mutta sillä on peukalo keskellä kämmentä, Tässä tapauksessa ne palkkasi sen kaverin vielä vähälahjaisemman serkun.

Jostain syystä keittiön kaappien päällä oli jämäpuista tehtyjä koolauksia, kesken loppunutta levyä ja maalia oli roiskaistu vähän näön vuoksi ja on siellä vähän kaapeleitakin. Toimiva, mutta ei nyt oikein tavalla silmää miellyttävä kokonaisuus. 

Oikeasti paremman tekeminen olisi edellyttänyt kaappien purkua ja taustan uusimista. Ei kiitos. Liikaa vaivaa. 

Vähän parempi olisi tarkoittanut uutta koolausta ja panelointia, kun kaapelit ja sähkörasiat olisi pitänyt saada piiloon. Siinä tulee vain hormin putki vastaan ja tila loppuu kesken. Ei nyt niin kiva vaihtoehto sekään. Ellei koko hormia olisi piilottanut paneloinnin taakse.

Joten oli aika löytää sisäinen punaniska remonttimies. Sitä auttoi kyllä kummasti rouvan hyvin suorat vihjailut, että eikö tuota kuitulevyä voisi käyttää. Sitä oli siis kellarissa ylimääräisenä, kun lattialistojen taakse sitä ei mennyt paljoakaan. Riittävän taipuisaa, joten alla olevat kaapelit ei haittaa ja leikkaus hoituu mattoveitsellä. Remontista oli jäänyt maaliakin yli. Eli ei kun hommiin.

Nollabudjetilla seuraavana aamuna keittiössä näyttikin jo tältä. 

Ei tällä avotakan haastattelukutsua tule, mutta aamukahvista lähti sellainen remontin keskellä elämisen kitkerä maku pois.

Lattiahaaste, osa 4

Lattian kanssa puuhastelu olisi viimein ohi. Toisen maalikerroksen jälkeen tulikin pieni takaisku: sukkasiltaan kävellessä tuntui oikein kivalle, kunnes vastaan tuli kohta jonka olisi voinut myydä paikalliselle kauneusklinikalle kovettuneiden kantapäiden luonnonmukaista hiontaa varten.

 Puun karvat olivat nousseet pystyyn, niinhän ne helposti voivat tehdä, kun raakalautaa maalataan. Se vain pääsi unohtumaan. Joten hiomapaperi pääsi taas kerran heilumaan ja paikoitellen laudat tulivat taas esiin, mutta valtaosa lattiasta sai pitää maalikerroksensa. Sitten taas lisää maalia ja vielä viimeinenkin kerros päälle. Hyvä siitä tuli. 

Valmista puulattiaa.

Samalla innostuttiin maalaamaan yläkerran parkettikin. Se oli kellastunut ja lakkapinta oli hieman kärsinyt, joten uusiksi vain. Käsin karhentava hionta pintaan ja sitten maalia. Maali kylläkin reagoi lakan kanssa ja ensimmäinen kerros kuivuikin vasta reilun vuorokauden jälkeen. Seuraavat kaksi kerrosta kuivuivatkin ihan normaalisti. 

Parketin hionnan viimeinen rutistus.

Lopputuloksena jäätävä parketti: liukas ja peilaava.

Pienen pientä mikrohalkeamaa siinä maalipinnassa on nähtävissä, jos ihan nenä lattiassa alkaa tiiraamaan. Lopputulos on kuitenkin paljon parempi mitä alkuperäinen ja liukkauden puolesta sänky pitää kai naulata lattiaan kiinni, ettei se luistele ja kolahda naapurin seinään kylkeä kääntäessä. 

Kai tässä nyt ilman lattialistoja ensimäisen talven yli pärjää?

 Sitten olisi vain nuo listat, yläkerrassa se ei ole mikään ongelma, mutta olohuoneen huonekorkeus kasvoi hieman. Mikä hivenen hankaloittaa listojen takaisin asennusta. Tarttis kai tehdä jotain?

Raidipakka sanoo poks

Voi tätä onnenpäivää. Hienosti konfiguroitu serveri lähetti sähköpostia ja kertoi, että levyssä alkaa olla vikaa. Kannattaisi vaihtaa, ennenkuin sattuu jotain. Eli tuumasta toimeen, uusi levy tilaukseen ja paketin noudon jälkeen vaihtohommiin.

Kyseessä oli kolmen levyn raid5 pakka, vieläpä tuhdisti kryptattuna. Raid5 on siitä kiva, että siinä kapasiteettia menetään N-1 kaavalla. Sitä voisi kuvata vaikka näin, kun luodaan neljän levyn raid5 pakka ja tallennetaan sille 123 niin käy näin:

1 menee levylle 1
2 menee levylle 2
3 menee levylle 3
neljännelle levylle kirjoitetaan tarkistusluku 6.

Jos siis joku levy hajoaa, niin tallessa on joko kaikki kolme palaa tiedosta, tai kaksi palaa tiedosta ja tarkistusluku, josta voidaan laskea puuttuvan palan sisältö. Perinteinen raid1 kestää myös yhden levyn hajoamisen, mutta levyjen yhteiskapasiteetista 50% menee varmistukseen. Kolmen levyn raid5 käyttää varmistukseen 33% kapasiteetista ja neljän levyn enää 25%.

Joten ei kun toimeen ja levyn vaihto käyntiin:

#mdadm --fail /dev/md2 /dev/sdd1
#mdadm --remove /dev/md2 --remove /dev/sdd1

Hajoamassa ollut levy siis merkattiin huonoksi ja poistettiin raidipakasta. Sen jälkeen sähköt pois, levyn vaihto ja kone käyntiin. Uusi levy piti partitioida, koska eri valmistajien levyt on hieman erillaisia, en ollut käyttänyt levyjen koko kapasiteettia. En viitsinyt laskea monenko blokin kokoinen partio on tehtävä, joten arvelin homman hoituvan helpoiten kopioimalla partitiotaulu toiselta levyltä:

#sgdisk --replicate=/dev/sdf /dev/sdd

Ja enterin lyömisen jälkeen tuli ei vit.. kun tajusi tehneensä kunnon mokan. Kaikissa konsolin tiedostokäskyissä logiikka on "mistä minne". Tuo olikin poikkeus, joka tekee operaatiot päinvastoin. Se siis kopioi tyhjän levyn partiointitaulut alkuperäisen raidilevyn päälle. Pikainen pelastusyritys eli viimeisen raidilevyn paritiointitaulun kopiointi juuri sileäksi vedetyn ja tyhjän levyn päälle ei auttanut: raidipakka hiljeni.

Teoriassa tuota olisi voinut vielä yrittää pelastaa hajoamisoireista ilmoittaneen levyn ja raidipakan ainoan ehjän levyn avulla, mutta olkoot. Se oli varmuuskopiopakka, jonka oleelliset tiedostot oli valtaosin muutenkin tallessa. Raid 5 on siitä inhottava, ettei jos jotain menee pieleen kun se kasaa itseään hajonneen levyn vaihdon jälkeen, on kaikki menetetty.

Ensi kerralla taidan vain laittaa uuden levyn usb koteloon, lisätä sen raidipakkaan varalevyksi paritioinnin jälkeen ja merkata hajoavan levyn vasta sitten huonoksi, jonka jälkeen tietojen pitäisi siirtyä varalevylle.