Bangkok

Bangkokista kotiinpaluusta onkin aikaa jo pari viikkoa, mutta eihän se mitään haittaa. Hieno kaupunki se edelleen on, vaikka tutuksihan se alkaa käydä. Onhan siellä tullut vietettyä jo reilusti yli pari viikkoa.

Kaupunkiin paluu tapahtui vaihteeksi lentämällä Krabilta. Matkasta kiitettävä osuus kului luonnollisesti minibussissa, joka kierteli keräämässä ihmisiä kyytiin. Aikaa olikin tuli varattua reilusti, kun kyydin saapuminen majapaikkaan oli tiedossa noin puolen tunnin tarkkuudella ja kentälle menon arveltiin kestävän noin 2-3 tuntia. 2.5 tuntia meni aikaa tällä kertaa ja bussi oli aika-arvion alkupäässä noutopaikalla, eli kentälle jäi luppoaikaa.

Lennon jälkeen katselin vain järkyttyneenä kentän sisällä kiemurtelevaa taksijonoa. Joten pihalle ja paikallisilta kysymällä selvisi nopeasti mistä lähtee bussi metroa kohti. Metrosta tuli vaihdettua skytrainiin ja pian olikin jo hotellin läheisellä pysäkillä. Pari kierrosta piti pyöriä aseman ympärillä, ennen kuin GPS/kompassi yhdistelmä alkoi tuottaa älyllisiä tuloksia. Ensi kerralla testaan ja kalibroin kompassin ennen yli kolmenkymmenen asteen lämpöä ja rinkan selkään laittamista..

Eipä silti, pääsee sitä hotellille vähän hikisenäkin. Huone olikin kiva paluu sivistykseen, yli 60m2 sviitti. Varustuksena oli pari televisiota, jääpaloja, espressokone ja muuta kivaa. Hotellin ohjeessa oli gin tonicin ohjeet, mutta baarikaapista ei ollut tonic vettä. Aika ristiriitainen enne, joten otin riskien välttämiseksi oluen. Ai niin, kylpytakit olivat aika kinkyt: eivät ulottuneet edes polviin asti, mutta leveys riitti vyötärön ympäri.

Viimeinen kaupunkipäivä menikin mukavasti markkinoilla ostoksilla ja katuruokaa pupeltaessa. Tai mukavasti ja mukavasti, markkinalue vain jatkuu ja jatkuu. Lämpötilakin vain kohoaa päivän pidentyessä ja ihmismassan kasvaessa.

Enemmän seikkailun makua olikin seuraavaa rokotusta hakiessa. Kartta näytti muutaman klinikan olevan hotellin vieressä, joten niitä tuli käytyä kurkkaamassa. Saldo?

-         2 plastiikkakirurgia
-         1 Hammaslääkäri
-         1 Ihoklinikka

Tässä vaiheessa päätin mennä läheiseen sairaalaan. Se olikin jotain ihan muuta: Useita rakennuksia, klinikan rakennuksessakin oli yli 20 kerrosta. En ole aikaisemmin nähnyt sairaalassa kirjakauppaa, subwayta, mäkkäriä ja muuta laillista sivutoimintaa, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Massiivisuudesta päätelen sairaalan olivat suunnitelleet entiset kuolemantähden arkkitehdit. Ihmettelystä huolimatta piikki tuli, vaikka sitä varten piti rekisteröityä asiakkaaksi, tulla kuvatuksi ja käydä lääkärin vastaanotolla.

Seuraavan aamun paluumatkan sain tehtyä julkisilla, kun kaupunkiin on viimeinkin saatu raideyhteys keskustasta lentokentälle. Matkalla huvitti kun vastapäätä istui venäläinen mies tyttärensä kanssa ja hän näytti ihan Putinille. Siinä sai miettiä, että tämä ei voi olla Putin, kun sillä on paita päällä. Toisaalta ehkä se onkin oiva valepuku, kukaan ei tunnista, kun ei ole karhua, tai tiikeriä painikaverina. ;-)

Paluumatkan ainoa kommellus olikin vain postikortit, siis matkan varrelta ja lentokentältä ei löytynyt postilaatikkoa. Roskiksia tai hyväntekeväisyyskeräyslaatikoita en edes yrittänyt laskea.
Infopisteeltä kysellessä tuli epäröivä vastaus hymyn kera ”ehkä tuolla kerrosta alempana”. Kerrosta alempana oli vain lähtöportit. Minkä olisi voinut päätellä infon työntekijöiden hymyn leveydestäkin. Porteille piti mennä silti, lentokone löytyi, postilaatikkoa ei.

Koh Lanta

Koh Lanta olikin tuttu paikka jo entuudestaan, noin 11 vuoden takaa. Käytännössä tuttuus tarkoitti vain sinne matkustamisen helppoutta, vaikka olihan tiet vanhoilla paikoillaan ja vesiputouksia ei tarvinnut käydä katsomassa, kun niillä tuli aikanaan käytyä.

Muuten saari olikin ihan erillainen paikka. Lantaa pidetään rauhallisena paikkana. Verrattuna Mookin ja Kradaniin tai siihen mitä se oli edellisen kerran käydessä, se ei todellakaan ole enää rauhallinen. Suhteutettuna Thaimaan mittakaavassa se on taas on varsin rento saari: rannoilla on yhä rakentamattomia kohti, jonka lisäksi kaupustelijat ja aurinkovarjojen loputtomat rivit puuttuvat. Sukelluskouluja on nyt 19 kappaletta ja rannalla on aina bileet jossakin, baari vain vaihtuu viikonpäivien mukaan. Ensiaskeleet kohti perinteistä turistikohdetta ovat siis otettu, mutta kävely on vielä huojuvaa taaperrusta.

Kaikki on siis suhteellista, turismi on kasvannut huomattavasti, mutta saari on yhä rento ja ihmiset on ystävällisiä. Lapsiperheitä on paljon, kuten nuoria reppureissaajiakin, molemmat sulassa sovussa keskenään. Tuntui vain hassulle, kun osa oli huolissaan, miten rakenteilla oleva silta muuttaa saarta. Minun silmissä se oli jo muuttunut, mutta oikeassahan ne olivat. Silta lisää turismia huomattavasti. Nykyisellään Lanta on oikeastaan varsin mukava: kehittynyt, paljon vaihtoehtoja majoituksessa, mutta ei mikään turistihelvetti. Saa vain nähdä kauanko se pysyy vielä sellaisena.

Lantalla tulikin opeteltua vapaasukellusta. Nyt siis paineilma ja regulaattori saivat jäädä sukelluskoululle, vain märkäpuku päälle, räpylät jalkaan, kasvoille maski, snorkkeli käteen ja vähän painoja vyöhön ja mereen. Pinnalta vain keuhkot täyteen ilmaan ja suunta kohti pohjaa. Olihan se outoa pysähtyä 16 metrin syvyyteen ja katsella aikansa ympärilleen, kunnes ilma tuntuu loppuvan. Syvemmällekkin olisi voinut mennä, mutta tuolla kurssilla tuo 16m sai luvan riittää.

Helppoa tuo ei silti ole, hengityksen pidätys aiheuttaa supistuksia vatsalihaksiin ja niistä huolimatta pitäisi rentoutua ja vain olla. Homman juju on muutenkin vain rentoutua, hidastaa hengitystä ja hioa sukellustekniikkaa, jotta happea kuluisi vähemmän. Altaassa sukellustekniikka toimii oikein nätisti, mutta kun sukellan pinnalta koralleja katsomaan, niin potkut muuttuvat ihan kelvottomiksi.

Mukavaa puuhaa vapaasukellus silti on ja eniten siinä on haastetta itsensä kanssa, kun pitäisi vain osata rentoutua ja antaa vain mennä, eikä vääntää väkisin. Kuvaavaa olikin, että kurssi oli hienoimmillaan kun sai vain maata pinnalla, katsella miten aallot liikutti pohjaan kulkevia valonsäteitä niin, että näky oli kuin jostain stargaten madonreiästä. Helppohan siinä oli rentoutua ja unohtaa kaikki muu. Välistä piti vain vetää keuhkot täyteen ja suunnata kohti suuren sinisen syvyyksiä.