Las Terrenasin majapaikka osoittautui virheeksi, hieno sijainti, ihan viihtyisä luukku, mutta vierestä löytyikin disko, joka aloitti aina iltakymmenltä ja jatkoi myöhään yöhön. Paikalliseen tapaan kun huoneessa ei ole ikkunoita, vaan puukaihtimet ja hyttysverkko se tarkoitti sitä, että latino Frederik ja Dj Bobon rastaserkku pauhasivat kuin baarin nurkkapöydässä konsanaan.
Ei hyvä. Korvatulpat ja matka-apteekin unilääkkeet hoiti kyllä homman. Joten oli aika tehdä pakomatka hiljaisempaan paikkaan.
Eli nokka kohti Las Galaerasia. Ensin gua-gua:lla El Limoon. Gua-gua on siis paikallisten käsitys julkisesta liikenteestä. Auton ulkoasu voi olla mitä vain. Tähän mennessä on tullut vastaan pickup autoa, jonka lavalla istutaan. Tai hiacen kokoluokkaa oleva minibussi. Yhtäläistä niille on se, että ne lastataan niin täyteen kuin vain saadaan, jos penkit on täynnä istutaan sylikkäin tai roikutaan ovesta. Matkoilla oli yleensä 14-15 henkeä autossa. Toinen mikä on yhteistä, että niillä ajetaan niin kauan kuin ne pysyy kasassa.
On siis tullut mentyä hyväkuntoisella pickupilla ja autolla, jossa penkit on vain vaahtomuovin palat ja sivuikkunat on korjattu teippaamalla muovia tilalle. Hällä väliä kunhan etenpäin pääsee.
El Limossa vaihto ja gua-gua tietty hajosi ennen Samanaa, joten mopotaksilla eteenpäin. Sitten taas toiseen gua-guaan ja Las Galerasiin. Viimein perillä, paitsi majapaikka oli muutaman kilometrin päässä ja tiesin vain etäisesti suunnan. Eli ei kun mopotaksilla menemään. Kerroin paikan ja kuski nyökkäili, si Karin. Sitten se vei toiseen paikkaan.. jota ylläpiti Ron.
Taustana Karin ja Ron on ex pariskunta, joka pyörittää eron jälkeen kahta eri majapaikkaa, ovat lähellä toisiaan ja ne tekevät kiitettävästi yhteistyötä.
No kun piti jatkaa eteenpäin, niin sovittu taksa tietty tuplaantui. Eniten kiukutti se, että matkalla oli hiton jyrkkä mäki. Ajattelin, että "El Idiotte!" tää kyllä keikkaa tuossa. Takana iso mies, rinkka selässä ja laukku sylissä. Luulin, että ollaan eturengas ilmassa ja sitten pyörähdetään. No kuski vetää kaasun auki ja kunnolla vauhtia.. joka ei riitä ja vaihteen vaihto tapahtuu liian myöhään. Eli mopo pysähtyy keskelle mäkeä ja sitten jarrut ei pidä, eikä kaksi miestä saa jaloilla mopoa pysäytettyä, joten aletaan mennä taaksepäin.
Onneksi kuski tajuaa alkaa ohjata sivulle, ettei mennä alas täyttä vauhtia, mutta mopo tietty kaatuu. Itse lennän taaksepäin ja otan osuman vastaan lähes kokonaan rinkalla (erinomainen selkäpanssari, pakko myöntää) ja keskityn lähinnä suojaamaan päätä ja sylissä olevaa laukkua, jossa on kamera ja kannettava.
Lopputulos? Lonkassa, polvessa ja nilkassa pikkunaarmut, joista kaksi ainoastaan kirvelee myöhemmin desinfiointiaineesta. Kuski taas jäi mopon alle, se taisi saada vähän pahemmat hiertymät. Ei siis muuta kuin ylös ja kantamaan omat tavarat mäen päälle ja sitten takaisin auttamaan kuskia mopon ylös työntämisessä. Perillä kuskille pitää maksaa siis 200 pesoa, 4x oikea taksa. Tiesin, että alussa sovittu 100 pesoa oli vähän liikaa, mutta se kun oli kuskin mielestä sovittu väärään paikkaan (itse tulkitsi sen väärin, näytin paikan nimeä ja itse totesi si Karin, joka ylläpitää oikeaa paikkaa), joten lisäveloitus oli paikallaan. Ala noiden kanssa tappelemaan.
Huomaa, että alkaa tottua paikalliseen hintatasoon, kun 3€ on periaattellinen summa ja oli jollain tasolla tyytyväinen, että törkeää ylihintaa veloittanut kuski kaatoi pyöränsä. Prk. Oma kevyt asfatti-ihottuma tietty ärsyttää, mutta se paranee pian.
Päivään kun mahtui vielä lähes 20km kävelyä ympäriinsä, niin illalla tuntui todella hyvälle kokata kaasuliedellä oma ateria, hiippailla puutarhan puolelle napsimaan oreganoa ja basilikaa puskista mausteeksi ja päättää ateria tuhtiin 7v vanhaan rommipaukkuun ja sikariin. Siinä vaiheessa alkoi olla vastoinkäymiset ja kävelyt anteeksiannettuja.
Uusi majapaikka on siis hevostila, kaukana muista ihmisistä. "Kaupunkiin" on 3km kävelymatka, toisin ihan rantaa pitkin. Maisemat on hyvät, öisin ei kuulu diskoa vaan heinäsirkat, kanojen kotkotus ja välistä koirien löntystelyä. Herätyskin tulee aamulla kukon toimesta.
Ps. Tämä tuli "hieman" myöhässä, kun olin vajaan viikon ilman nettiä.
maanantai 28. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Merten jättiläiset
Reissun ensimmäinen opastettu excursio tuli tehtyä, eli Samanassa valaita katsomaan. Paikkahan on siis vanha kalastajakylä, joka päätti hyödyntää sitä, että ryhävalaat tulee vuosittain pariksi kuukaudeksi parittelemaan sen lähistölle. Ryhävalaspopulaatio on noin 10000-12000 ja lähes kaikki käyvät näillä vesillä. Toisin kerrallaan niitä on ehkä joku 300-400 ja nekin ovat hajaantuneet ympäri isoa lahtea.
Kuten oikeisiin soidinmenoihin kuuluu, uroksen on tehtävä vaikutus naaraisiin. Sehän tietty onnistuu jos vaikka hyppää joskus tai muuten vain käyttäytyy maskuliinisesti. Jotkut väittää, että meno muistuttaa vielä ihmeen paljon ihmisten käytöstä yökerhossa. Eli ajan käydessä vähiin osa uroksista käy epätoivoiseksi kun paria ei ole löytynyt ja siitä seuraa taas komeampi loikka. Big paraboom!
Nykyisin valaiden katsominen on melko isoa, mutta onneksi hyvin organisoitua liiketoimintaa. Touhua valvotaan ja max kolme venettä pääsee aina valaiden lähelle, muut saa olla kauempana odottamassa vuoroaan. Tietty sekaan voi ilmaantua joku paikallinen kalastaja perämoottoriveneellä, johon se on haalinut kadulta turisteja. Ei ehkä se turvallisin ja kuivin vaihtoehto käydä katsomassa.
Itseasiassa on tuurista kiinni näkeekö mitään, meillä oli mäihä. Osa on nähnyt reissuilla vain muutaman hengityksen tuoman vesihöyrypilven ja vilauksen valaan selästä. Päästiin siis ihmettelemään kolmen valaan touhua. Samalla tuli ruuvattua kameraan isompi putki kiinni, että kuvissa olisi muutakin kuin musta piste meressä. Kannatti, vaikka ne on isoja, niin noin 15-50m päästä valaskin näyttää kuvassa pienelle.
Eniten vain harmitti, kun tuli nähtyä kaksi valaan hyppyä. Ekalla kerralla kamera ei ehtinyt tarkentamaan (se menee unitilaan kun sitä ei käytä pidempään aikaan ja se oli tietty siitä käynnistymässä). Toisella kerralla oli niin paljon päitä välissä, että kuvaaa oli turha edes yrittää. Hieno näky silti. Valtaosan ajasta tosiaan oli hiljaista, sitten näkyi jossain valaan selkää ja taas oli hiljaista.
Sitten matka jatkui Cayo Levantado saarelle rantalelämää viettämään. Tietysti paikkalinen hintataso oli melko korkea, oikein viritetty vieressä olevaa all-inclucive hotellia varten. Eli reppureissaaja haukkoo henkeään ja hotellin asiakas myhäilee, että tulipa tehtyä rajua säästöä ottamalla se täysihoitopaketti.
No muutama tunti meni mukavasti ja ranta oli todellakin hiton hienon näköinen. Hienoa hiekkaa, kirkasta merta ja palmuja. Osa paikalla olleista kertoi, että se oli heidän lomakiertueen paras ranta tähän astisista. Helppo uskoa.
Kuten oikeisiin soidinmenoihin kuuluu, uroksen on tehtävä vaikutus naaraisiin. Sehän tietty onnistuu jos vaikka hyppää joskus tai muuten vain käyttäytyy maskuliinisesti. Jotkut väittää, että meno muistuttaa vielä ihmeen paljon ihmisten käytöstä yökerhossa. Eli ajan käydessä vähiin osa uroksista käy epätoivoiseksi kun paria ei ole löytynyt ja siitä seuraa taas komeampi loikka. Big paraboom!
Nykyisin valaiden katsominen on melko isoa, mutta onneksi hyvin organisoitua liiketoimintaa. Touhua valvotaan ja max kolme venettä pääsee aina valaiden lähelle, muut saa olla kauempana odottamassa vuoroaan. Tietty sekaan voi ilmaantua joku paikallinen kalastaja perämoottoriveneellä, johon se on haalinut kadulta turisteja. Ei ehkä se turvallisin ja kuivin vaihtoehto käydä katsomassa.
Eniten vain harmitti, kun tuli nähtyä kaksi valaan hyppyä. Ekalla kerralla kamera ei ehtinyt tarkentamaan (se menee unitilaan kun sitä ei käytä pidempään aikaan ja se oli tietty siitä käynnistymässä). Toisella kerralla oli niin paljon päitä välissä, että kuvaaa oli turha edes yrittää. Hieno näky silti. Valtaosan ajasta tosiaan oli hiljaista, sitten näkyi jossain valaan selkää ja taas oli hiljaista.
Sitten matka jatkui Cayo Levantado saarelle rantalelämää viettämään. Tietysti paikkalinen hintataso oli melko korkea, oikein viritetty vieressä olevaa all-inclucive hotellia varten. Eli reppureissaaja haukkoo henkeään ja hotellin asiakas myhäilee, että tulipa tehtyä rajua säästöä ottamalla se täysihoitopaketti.
No muutama tunti meni mukavasti ja ranta oli todellakin hiton hienon näköinen. Hienoa hiekkaa, kirkasta merta ja palmuja. Osa paikalla olleista kertoi, että se oli heidän lomakiertueen paras ranta tähän astisista. Helppo uskoa.
lauantai 19. helmikuuta 2011
Pieniä kohtaamisia
Bussimatkalla (bussit on siis pakettiauton kokoisia ja täynnä ihmisiä) tuli törmättyä vanhaan kanadalaiseen lääkäriin, joka oli ollut Haitissa töissä ja siirtynyt pakolaisten mukana Dominikatiivisen puolelle jatkamaan heidän auttamista. Vuoden expattikeikka siis. Matka menikin mukavasti vähän kaikesta jutellessa, tarjosi se minulle majapaikkaakin - asunnon toista makuuhuonetta, jos hotellien kanssa tulee ongelmia. Päädyin silti hotellikierrokselle ja jotain löytyi nopeasti ja seuraavaksi pariksi yöksi myös parempi paikka.
Heti majapaikan löytymisen jälkeen, rannalla kävellessä käsivarteen liimautuu kiinni paikallinen neito. Yhteistä kieltä ei ole, mutta sen perusteella mitä ymmärsin olin hänen elämänsä rakkaus ja unelmien myskintuoksuinen sonni, jonka kuuluisi ottaa hänen nuori vartalonsa heti sopivan tilaisuuden tullen. Toisin koska kyseessä on syvästi katollinen maa, niin hänelle olisi ollut hyvä lahjoittaa rahaa ihan vain siksi, ettei hän olisi saanut suvun silmissä halvan naisen mainetta.
Oletettavasti neito oli niin hämillään "ei" - vastauksesta, ettei ehtinyt järjestää suurta draamaa elämänsä rakkauden livistäessä karkuun.
Kaupungilla kävellessä tuli törmättyä yhteen mielenkiintoiseen sankariin. Se tunsi minut ja pienen jutustelun jälkeen selvisi, että sehän on Pedro, mun hotellista ja se auttoi minua aamulla. Hieno mies! Ei siis muuta kuin jatkamaan iloista small talkkia ja kävelyä. Lopputuloksena Pedro päätyi muutaman kilometrin maisemareitille ympäri kylää ja sen aikana selviää, että lapsella on astma ja äidinmaitoakin pitäisi ostaa. Jossain vaiheessa tulee tehtyä reipas sivuttaisliike ja tiputettua Pedro matkasta.
Myöhemmin törmään aiemmin kadottamaani ystävään Pedroon ja se kyselee miksen auta sitä, lapsella on hätä ja hyvänen aika, mähän olen sun hotellissa töissä. Saat rahat seitsemätä takaisin, kun tulen iltavuoroon. Tähän tulee jo kuitattua neljällä lausahduksella:
Kuitenkin jostain syystä aiemmin niin puhelias ystäväni Pedro oli hiljaa, eikä yrittänyt enää jutella. Aika siis jatkaa eteenpäin.
Mahtui päivään muutakin. Takaisin hotellille kävellessä ohitin pienen moottorikorjaamon, siis käytännössä telttakatto, pari pöytää, työkaluja ja maalattia. Siis hyvin primitiivinen paikka, Siellä oli työt keskeytyneet ja työntekijöiden ilona oli muutama nainen esittelemässä jotain, mikä näytti olevan ihan eri maailmasta - ultraäänikuvia. Pisti väkisinkin hymyilyttämään, eikä edes tarvinnut tulkkia kartomaan mistä oli kyse.
Heti majapaikan löytymisen jälkeen, rannalla kävellessä käsivarteen liimautuu kiinni paikallinen neito. Yhteistä kieltä ei ole, mutta sen perusteella mitä ymmärsin olin hänen elämänsä rakkaus ja unelmien myskintuoksuinen sonni, jonka kuuluisi ottaa hänen nuori vartalonsa heti sopivan tilaisuuden tullen. Toisin koska kyseessä on syvästi katollinen maa, niin hänelle olisi ollut hyvä lahjoittaa rahaa ihan vain siksi, ettei hän olisi saanut suvun silmissä halvan naisen mainetta.
Oletettavasti neito oli niin hämillään "ei" - vastauksesta, ettei ehtinyt järjestää suurta draamaa elämänsä rakkauden livistäessä karkuun.
Kaupungilla kävellessä tuli törmättyä yhteen mielenkiintoiseen sankariin. Se tunsi minut ja pienen jutustelun jälkeen selvisi, että sehän on Pedro, mun hotellista ja se auttoi minua aamulla. Hieno mies! Ei siis muuta kuin jatkamaan iloista small talkkia ja kävelyä. Lopputuloksena Pedro päätyi muutaman kilometrin maisemareitille ympäri kylää ja sen aikana selviää, että lapsella on astma ja äidinmaitoakin pitäisi ostaa. Jossain vaiheessa tulee tehtyä reipas sivuttaisliike ja tiputettua Pedro matkasta.
Myöhemmin törmään aiemmin kadottamaani ystävään Pedroon ja se kyselee miksen auta sitä, lapsella on hätä ja hyvänen aika, mähän olen sun hotellissa töissä. Saat rahat seitsemätä takaisin, kun tulen iltavuoroon. Tähän tulee jo kuitattua neljällä lausahduksella:
- Et voinut auttaa minua aamulla, kun tulin vasta iltapäivästä kaupunkiin.
- Majapaikassa oli paikalla vain kaksi naistyöntekijää.
- Puhut vain hotellista, mutta et tiedä missä hotellissa asun.
- Se ei muuten ole edes hotelli, vaan asuntola.
Kuitenkin jostain syystä aiemmin niin puhelias ystäväni Pedro oli hiljaa, eikä yrittänyt enää jutella. Aika siis jatkaa eteenpäin.
Mahtui päivään muutakin. Takaisin hotellille kävellessä ohitin pienen moottorikorjaamon, siis käytännössä telttakatto, pari pöytää, työkaluja ja maalattia. Siis hyvin primitiivinen paikka, Siellä oli työt keskeytyneet ja työntekijöiden ilona oli muutama nainen esittelemässä jotain, mikä näytti olevan ihan eri maailmasta - ultraäänikuvia. Pisti väkisinkin hymyilyttämään, eikä edes tarvinnut tulkkia kartomaan mistä oli kyse.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Lelujen kanssa matkassa
Joitakin ei taida yllättää, että reissussa on pino leluja mukana. Hieman se muuttaa reissaamistakin. Aikanaan mukana meni vain pokkari. Se meni tarvittaessa shortsien taskussa ja elo oli helppoa. Sitten se ryökäle sai vettä ja hiekkaa osakseen, joten piti hankkia uusi. Uusi kesti vettä ja iskuja, mutta kuvat olivat huonompia uudella 10Mpix kameralla, kuin vanhalla 4Mpix kameralla. Seuraavaksi tulikin järjestelmäkamera, sitten pino lasia ja toinenkin järkkäri. Teknohörhöllä mopo alkaa keulia aina helposti.
Nyt se veden ja iskunkestävä kamera on saanut todella kovaa kohtelua, maalit ovat lähteneet ja näyttö ei toimi. No korjaan, täällä se toimi parin minutin verran ja hiljeni sitten. Joku kontaktihäirö, toisin sitä tulee käytettyä lähinnä sukeltaessa. Osoita kohti ja katso koneella mitä tuli. Sattuneesta syystä sitä ei sääli enää yhtään, saa pyöriä hiekassa ja sukellettaessa meni jo 15m syvyyteen, vaikka manuaali sanoo, että 10m on raja. Toimii yhä, näyttöä lukuunottamatta. Kovaa tekoa, pakko myöntää.
Järkkäri on vain muuttanut eniten reissukäytöstä. Nyt kaulalla roikkuu hieman yli kilon paketti ja ihmeen hyvin se kulkee mukana. Ennen kamera vain saattoi lähteä mukaan, nyt enemmänkin lähtee ulos kävelemään ja etsii kuvattavaa. Eli iso muutos käytöksessä.
Sadetta saa vain varoa, nytkin yöllä ja aamulla tuli vettä. Pitää vielä odotella hetki ennen ulos menemistä. Tuhti teleputkikin on mukana, mutta harvemmin käytössä, kun tuo yleislasi 12-60mm f/2.8-4 (24-120mm kinovastaava) on sen verran kätevä. Sillä on käytännössä syntyneet lähes kaikki reissukuvat.
Vanha järjestelmäkamera ja sen kittilinssit on kyllä yhä satunnaisessa käytössä, kiitos pienen koon ja keveyden. Hyvässä tai ok valossa kuvissakaan ei huomaa juuri mitään eroa. Kyllä sekin pääsee vielä reissukäyttöön, kun pitää kannettavasta painosta alkaa tinkimään.
Tälle reissulle tuli vain isompi muutos, kun kannettava tuli ekaa kertaa mukaan. Osin siksikin, että bungalow majoitusta on luvassa vähemmän. Kiitos kehittyneempien maiden. Kuvat saa pengottua paikan päällä ja kaivettua netistä tiedot minne seuraavaksi ja yhteys kotipuoleen säilyy mukavasti. Ennen vastaava aika olisi mennyt sitten kirjojen kanssa tai vaikka pubissa oluella.
Ilman suhdetta olisin varmaan sitä mieltä, että pubi ja kirja olisi parempi vaihtoehto lomalle, kun netin määrän voi minimoida. Niinhän sitä sanotaan, anna miehelle kala, niin se on kylläinen päivän. Anna sille netti, niin et näe siitä kahteen viikkon. ;-)
Nyt se veden ja iskunkestävä kamera on saanut todella kovaa kohtelua, maalit ovat lähteneet ja näyttö ei toimi. No korjaan, täällä se toimi parin minutin verran ja hiljeni sitten. Joku kontaktihäirö, toisin sitä tulee käytettyä lähinnä sukeltaessa. Osoita kohti ja katso koneella mitä tuli. Sattuneesta syystä sitä ei sääli enää yhtään, saa pyöriä hiekassa ja sukellettaessa meni jo 15m syvyyteen, vaikka manuaali sanoo, että 10m on raja. Toimii yhä, näyttöä lukuunottamatta. Kovaa tekoa, pakko myöntää.
Järkkäri on vain muuttanut eniten reissukäytöstä. Nyt kaulalla roikkuu hieman yli kilon paketti ja ihmeen hyvin se kulkee mukana. Ennen kamera vain saattoi lähteä mukaan, nyt enemmänkin lähtee ulos kävelemään ja etsii kuvattavaa. Eli iso muutos käytöksessä.
Sadetta saa vain varoa, nytkin yöllä ja aamulla tuli vettä. Pitää vielä odotella hetki ennen ulos menemistä. Tuhti teleputkikin on mukana, mutta harvemmin käytössä, kun tuo yleislasi 12-60mm f/2.8-4 (24-120mm kinovastaava) on sen verran kätevä. Sillä on käytännössä syntyneet lähes kaikki reissukuvat.
Vanha järjestelmäkamera ja sen kittilinssit on kyllä yhä satunnaisessa käytössä, kiitos pienen koon ja keveyden. Hyvässä tai ok valossa kuvissakaan ei huomaa juuri mitään eroa. Kyllä sekin pääsee vielä reissukäyttöön, kun pitää kannettavasta painosta alkaa tinkimään.
Tälle reissulle tuli vain isompi muutos, kun kannettava tuli ekaa kertaa mukaan. Osin siksikin, että bungalow majoitusta on luvassa vähemmän. Kiitos kehittyneempien maiden. Kuvat saa pengottua paikan päällä ja kaivettua netistä tiedot minne seuraavaksi ja yhteys kotipuoleen säilyy mukavasti. Ennen vastaava aika olisi mennyt sitten kirjojen kanssa tai vaikka pubissa oluella.
Ilman suhdetta olisin varmaan sitä mieltä, että pubi ja kirja olisi parempi vaihtoehto lomalle, kun netin määrän voi minimoida. Niinhän sitä sanotaan, anna miehelle kala, niin se on kylläinen päivän. Anna sille netti, niin et näe siitä kahteen viikkon. ;-)
perjantai 11. helmikuuta 2011
Lautalattioita ja itikanpuremia
Maisema on hieman vaihtunut, karu rannikko vaihtui kaupungin hälyyn. Uusi koti onkin aika vanha talo, arviolta joku 200 vuotta. Tämä on hiljattain remontoitu aivan kokonaan, vieläpä todella hyvin. Siis entinen yläluokan kaupunginosa joka on lähes kokokaan hylätty aikaan.
Alueen muutoksen huomaa, täysin kunnostettujen talojen väleistä löytää aina jotain, josta ikkunat puuttuu, ovi on muurattu kiinni ja kattokin on vähän heikossa kunnossa - tapauksia. Eli on helppo uskoa, että tämä oli vuosia sitten paikka jonne ei halua pimeän jälkeen ja nyt siitä on tulossa kovaa vauhtia suosittu asuinalue.
Haittapuolena on tietty vähän liikenteen hälyä ja musiikkia, mutta puoliltaöin paikat rauhoittuu. Pirteintä on se, että tässä ei ole varsinaisia ikkunoita. On vain isot puiset sälekaihtimet. Ei tropiikissa tarvitsekkaan eristää.. Rosvot jää pihalle, mutta itikat pääsee läpi. Tuli tietty rannikolla terassilla istuskellessakin muutama patti, mutta täällä sai muutaman lisää. Korjaantui aika hyvin, kun laitoin kaihtimet kiinni ja hyttyskarkointa nahkaan.
Saa nähdä miten muuten tämän jälkeen tottuu suomeen, paikalliset talot on sen verran värikkäitä, että voi helposti luulla tulleensa värisokeaksi paluulennon aikana.
Alueen muutoksen huomaa, täysin kunnostettujen talojen väleistä löytää aina jotain, josta ikkunat puuttuu, ovi on muurattu kiinni ja kattokin on vähän heikossa kunnossa - tapauksia. Eli on helppo uskoa, että tämä oli vuosia sitten paikka jonne ei halua pimeän jälkeen ja nyt siitä on tulossa kovaa vauhtia suosittu asuinalue.
Haittapuolena on tietty vähän liikenteen hälyä ja musiikkia, mutta puoliltaöin paikat rauhoittuu. Pirteintä on se, että tässä ei ole varsinaisia ikkunoita. On vain isot puiset sälekaihtimet. Ei tropiikissa tarvitsekkaan eristää.. Rosvot jää pihalle, mutta itikat pääsee läpi. Tuli tietty rannikolla terassilla istuskellessakin muutama patti, mutta täällä sai muutaman lisää. Korjaantui aika hyvin, kun laitoin kaihtimet kiinni ja hyttyskarkointa nahkaan.
Saa nähdä miten muuten tämän jälkeen tottuu suomeen, paikalliset talot on sen verran värikkäitä, että voi helposti luulla tulleensa värisokeaksi paluulennon aikana.
torstai 10. helmikuuta 2011
Curacao
Muutama päivä on mennyt täällä palmun, tai no välistä myös kaktuksen alla. Saari on tosiaan aika kuiva ja välistä törmää johonkin 5m korkeaan kaktukseen. Aika isoksi nekin kasvaa..
Tänne tuli saavuttua aika myöhään ja heti oltiin sekoilun ytimessä. Olin jutellut ekan majapaikan omistajan kanssa, että tarvitsen varmaan kolmena päivänä autoa. Autosta ei oltu sen enempää puhuttu, niin puolitoista päivää ennen saapumista tuli laitettua viestiä varmuuden vuoksi, että kerran autosta ei ole kuulunut mitään, niin vuokraan auton itse, ettei lentokentällä ole kahta vastassa. Lopulta päätin mennä taksilla perille, kun se piti olla noin 40$, noin auton päivävuokran verran.
Kentällä taksikuski pyysi sitten 60$, ei hitto, kalliimpa mitä auton päivävuokra vakuutuksella. Eli kysäisin seuraavaksi autovuokraamoiden tiskiltä, että onko niillä ylimääräisiä. Ei ollut. Ei sitten kuin riistohintaiseen taksiin. Matkalla soitin omistajalle, että tulossa ollaan, vaikka myöhempään, mitä oli puhe. Se kysyi, että missä olet.. kävi ilmi, että se oli laittanut mun ollessa jo lentokentällä postia:
"I will be waiting for you in the airport with a car, as you reserved the car for 3 nights."
Eli auto ympäri ja takaisin. Taksikusti otti silti 30$ vaikka matkaa oli ajettu vähän yli kolmasosa. Pääsin sitten omistajan kyydillä asunnolle ja auto jäi minulle. Sillä tuli muuten ajeltua seuraavat 2 päivää ja noin 200km myöhemmin se tuli palautettua. Vuokra? 78$.. Nyt varmaan on selvää, miksi pidin taksin hintaa ryöstönä.
Noiden kilometrien aikan tuli sahattua saarta vähän ristiin, rastiin. Luonnonpuistoon pääsi ajamaan, itseasiassa se on tarkoitettu autolla läpi ajettavaksi ja on pysäköintipaikat nähtävyyksien kohdalla. On siellä patikkareittiäkin ja vuorelle kiipeämismahdollisuus, mutta niihin ei kannattanut mennä keskipäivän kuumuudessa. Kaikkea pientä siis löytyy, mutuna rantojen osalta snorklaus on täällä parempaa mitä Thaimassa. Hiton hyviä sukelluskohteitakin on, vaikka nyt tuli käytyä kahdesti läheisen rannan vieressä. Ehkä tulee vielä käytyä parilla muullakin sukellusmatkalla.
Asunto on kieltämättä aika mukava tilaa on varmaan joku 40-45m2, terassilta merinäköala ja keittiössä riittävästi varusteita, että ruuanlaitto onnistuu. Eikä ilmastointi ja internetkään ole pahitteeksi. Paikka on toisin vähän kaukana kaikesta, mutta on tässä kirkkoa, kauppaa, kiinalaista ja sukelluskouluja vieressä. Eli oiva paikka rentoutumiseen.
Seuraava majoitus onkin sitten keskustassa. Eli chillaus vaihtuu hälinään.
Tänne tuli saavuttua aika myöhään ja heti oltiin sekoilun ytimessä. Olin jutellut ekan majapaikan omistajan kanssa, että tarvitsen varmaan kolmena päivänä autoa. Autosta ei oltu sen enempää puhuttu, niin puolitoista päivää ennen saapumista tuli laitettua viestiä varmuuden vuoksi, että kerran autosta ei ole kuulunut mitään, niin vuokraan auton itse, ettei lentokentällä ole kahta vastassa. Lopulta päätin mennä taksilla perille, kun se piti olla noin 40$, noin auton päivävuokran verran.
Kentällä taksikuski pyysi sitten 60$, ei hitto, kalliimpa mitä auton päivävuokra vakuutuksella. Eli kysäisin seuraavaksi autovuokraamoiden tiskiltä, että onko niillä ylimääräisiä. Ei ollut. Ei sitten kuin riistohintaiseen taksiin. Matkalla soitin omistajalle, että tulossa ollaan, vaikka myöhempään, mitä oli puhe. Se kysyi, että missä olet.. kävi ilmi, että se oli laittanut mun ollessa jo lentokentällä postia:
"I will be waiting for you in the airport with a car, as you reserved the car for 3 nights."
Eli auto ympäri ja takaisin. Taksikusti otti silti 30$ vaikka matkaa oli ajettu vähän yli kolmasosa. Pääsin sitten omistajan kyydillä asunnolle ja auto jäi minulle. Sillä tuli muuten ajeltua seuraavat 2 päivää ja noin 200km myöhemmin se tuli palautettua. Vuokra? 78$.. Nyt varmaan on selvää, miksi pidin taksin hintaa ryöstönä.
Noiden kilometrien aikan tuli sahattua saarta vähän ristiin, rastiin. Luonnonpuistoon pääsi ajamaan, itseasiassa se on tarkoitettu autolla läpi ajettavaksi ja on pysäköintipaikat nähtävyyksien kohdalla. On siellä patikkareittiäkin ja vuorelle kiipeämismahdollisuus, mutta niihin ei kannattanut mennä keskipäivän kuumuudessa. Kaikkea pientä siis löytyy, mutuna rantojen osalta snorklaus on täällä parempaa mitä Thaimassa. Hiton hyviä sukelluskohteitakin on, vaikka nyt tuli käytyä kahdesti läheisen rannan vieressä. Ehkä tulee vielä käytyä parilla muullakin sukellusmatkalla.
Asunto on kieltämättä aika mukava tilaa on varmaan joku 40-45m2, terassilta merinäköala ja keittiössä riittävästi varusteita, että ruuanlaitto onnistuu. Eikä ilmastointi ja internetkään ole pahitteeksi. Paikka on toisin vähän kaukana kaikesta, mutta on tässä kirkkoa, kauppaa, kiinalaista ja sukelluskouluja vieressä. Eli oiva paikka rentoutumiseen.
Seuraava majoitus onkin sitten keskustassa. Eli chillaus vaihtuu hälinään.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Etelää kohti
1.5 päivää Miamia on jo takana, lopputuloksena vähän kuvia, hidasta hivuttautumista paikalliseen vuorokausirytmiin ja pari palanuta kohtaa ihossa. Ei mitään vakavaa, pientä punaa on vain hiusrajassa ja niskassa. Paranevat nopeasti, eivätkä edes kirvele.
Seuraava kohde onkin Curacao, toisin majapaikaan tulee saavuttua lähes nukkumaanmeno aikaan. Inhotavaa, mutta minkäs voit. Alle Miamin guesthousen hinnan sai tälläisen majapaikan. Toisin Miamin paikka sai lisäkehuja, myöhäinen lähtö ei ollut ongelma ja omistaja lupasi vielä heittää lentokenttäbussin pysäkille.. se on tietty muutaman kilometrin päässä.
Uuden kodin varustelista vähän huvitti, merinäköalan lisäksi on myös keittiö, josta löytyy välttämättömyyksiä, kuten riisinkeitinkin. Voi olla, että pariin ekaan päivään ei taida tulla käytyä ulkona syömässä. Taidankin keskittyä grillaamaan meren rannalla oman nahan lisäksi kaikkea syömäkelpoistakin. Paikalliset suosittelivat kyllä autoa, kun ollaan syrjässä. Toisaalta ranta, sukelluskoulu, kauppa ja muut on ihan vieressä ja niin on myös bussipysäkki. Eli taidan sittenkin vältellä mahdollisimman pitkään nelipyöräisen vuokraamista. Joskus se, fillari tai joku muun on hankittava, että pääsee hiljaisimpia rantoja ihmettelemään.
Veikkasin kyllä, että pidän Curacoasta enemmän, mitä Miamista. Pienempi paikka, vähemmän ihmisiä ja selkeästi siirtomaatyylinen rakennuskanta.
South Beachin ranta on valtava, rantakatu täynnä hotelleja ja ravintoloita ja tietty edestakakisin cruisailua. Eilen sain nähdä paikkallisten teinien käsityksen p*llurallista, ajoivat isolla katumaasturilla V8 konetta murautellen ja basso jyskyen, niin että koko kadunpätkän autojen varashälyttimen laukesivat. Ameriikassa kaikki on isompaa, myös teinien huvit..
Seuraava kohde onkin Curacao, toisin majapaikaan tulee saavuttua lähes nukkumaanmeno aikaan. Inhotavaa, mutta minkäs voit. Alle Miamin guesthousen hinnan sai tälläisen majapaikan. Toisin Miamin paikka sai lisäkehuja, myöhäinen lähtö ei ollut ongelma ja omistaja lupasi vielä heittää lentokenttäbussin pysäkille.. se on tietty muutaman kilometrin päässä.
Uuden kodin varustelista vähän huvitti, merinäköalan lisäksi on myös keittiö, josta löytyy välttämättömyyksiä, kuten riisinkeitinkin. Voi olla, että pariin ekaan päivään ei taida tulla käytyä ulkona syömässä. Taidankin keskittyä grillaamaan meren rannalla oman nahan lisäksi kaikkea syömäkelpoistakin. Paikalliset suosittelivat kyllä autoa, kun ollaan syrjässä. Toisaalta ranta, sukelluskoulu, kauppa ja muut on ihan vieressä ja niin on myös bussipysäkki. Eli taidan sittenkin vältellä mahdollisimman pitkään nelipyöräisen vuokraamista. Joskus se, fillari tai joku muun on hankittava, että pääsee hiljaisimpia rantoja ihmettelemään.
Veikkasin kyllä, että pidän Curacoasta enemmän, mitä Miamista. Pienempi paikka, vähemmän ihmisiä ja selkeästi siirtomaatyylinen rakennuskanta.
South Beachin ranta on valtava, rantakatu täynnä hotelleja ja ravintoloita ja tietty edestakakisin cruisailua. Eilen sain nähdä paikkallisten teinien käsityksen p*llurallista, ajoivat isolla katumaasturilla V8 konetta murautellen ja basso jyskyen, niin että koko kadunpätkän autojen varashälyttimen laukesivat. Ameriikassa kaikki on isompaa, myös teinien huvit..
lauantai 5. helmikuuta 2011
Aurinkoa ja läskiburgereita
Täällä sitä ollaan, outoa kun tänne tullessa soi päässä jonkin aikaa Hate Deptin California, vaikka Floridassahan sitä tulee majailtua. Ainakin hetken aikaa. Huomenna matka jatkuu Curacoon. Pään sisäinen biisi vaihtui kyllä nopeasti True Bloodin tunnusmusiikkiin. Hieno sarja ja tarttuva kappale..
Jetlag on ollut aivan siedettävää, mitä nyt yöllä tuli herättyä ensin yhdeltä, sitten kolmelta ja lopulta seitsemältä. Pari ensimmäistä olisi ollut normaaleja suomen ylösnousu aikoja, mutta viimeisen syy oli kyllä roska-auto. Majapaikkana on nyt 30-uvulla tehty talo, joka on muutettu majataloksi. Oma huone, terassi ja jaettu wc. Tietty myös oma jääkaappi, jossa on olutta. On täällä poreallas ja tadaa tee-se-itse aamiainen. Miten luulette miehen reagoineen, kun aamupalalla oli täysi pannu kahvia, iso paistolevy, pekonia, kananmunia ja muuta tarpeellista? Yum yum!
Ameriikan ensimmäinen ateria oli muuten ihan periaatteen vuoksi hampurilainen, löytyi vielä sopiva paikkakin. Fatburger! Oli osin nimensä veroinen, rasvaa tippui lautaselle syömisen aikana ja burgeri oli aika hiton hyvä, vaikka pikaruoka paikka olikin kyseessä. Yum Yum.
Flamingo park oli pettymys, nimestään huolimatta se ei ollut flamingoja nähnytkään. Vastaavasti rannalla on luonnollisesti tarjolla koko ihmisvartaloiden runsas kirjo, parhaiten jäi kyllä mieleen muumiomummo. Siis vanha rouva, jonka iho on kuin kuivunutta pronssista pergamenttia. Riittävän hyvä esimerkki mitä runsas auringonotto saa aikaan. Tietty tuli myös törmättyä paria dollaria vailla oleviin Irakin sodan veteraaneihin sun muuhun kivaan.
Ai niin, olut on aika veden makuista, mutta toisaalta kierrekorkki on aika kätevä. Janon tullen pärjää paljain käsinkin.
Jetlag on ollut aivan siedettävää, mitä nyt yöllä tuli herättyä ensin yhdeltä, sitten kolmelta ja lopulta seitsemältä. Pari ensimmäistä olisi ollut normaaleja suomen ylösnousu aikoja, mutta viimeisen syy oli kyllä roska-auto. Majapaikkana on nyt 30-uvulla tehty talo, joka on muutettu majataloksi. Oma huone, terassi ja jaettu wc. Tietty myös oma jääkaappi, jossa on olutta. On täällä poreallas ja tadaa tee-se-itse aamiainen. Miten luulette miehen reagoineen, kun aamupalalla oli täysi pannu kahvia, iso paistolevy, pekonia, kananmunia ja muuta tarpeellista? Yum yum!
Ameriikan ensimmäinen ateria oli muuten ihan periaatteen vuoksi hampurilainen, löytyi vielä sopiva paikkakin. Fatburger! Oli osin nimensä veroinen, rasvaa tippui lautaselle syömisen aikana ja burgeri oli aika hiton hyvä, vaikka pikaruoka paikka olikin kyseessä. Yum Yum.
Flamingo park oli pettymys, nimestään huolimatta se ei ollut flamingoja nähnytkään. Vastaavasti rannalla on luonnollisesti tarjolla koko ihmisvartaloiden runsas kirjo, parhaiten jäi kyllä mieleen muumiomummo. Siis vanha rouva, jonka iho on kuin kuivunutta pronssista pergamenttia. Riittävän hyvä esimerkki mitä runsas auringonotto saa aikaan. Tietty tuli myös törmättyä paria dollaria vailla oleviin Irakin sodan veteraaneihin sun muuhun kivaan.
Ai niin, olut on aika veden makuista, mutta toisaalta kierrekorkki on aika kätevä. Janon tullen pärjää paljain käsinkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)