Nusa Lembongan

Lembongankin on nyt koettu, viikko meni siellä ihan mukavasti. Käytännössä heti saapumisen jälkeen tuli etsittyä joku sukelluskoulu ja varattua reissu Manta Pointille ja Crystal Baylle. Hieno reissu siitä tulikin, ensimmäistä kertaa tuli nähtyä pinnalta miten isot kalat lipuu veden alla.

Paholaisrauskut eivät ole ihan niitä pienimpiä kaloja, toisin nuo eivät olleet ihan jättejä, varmaan noin kolmemetrisiä. Toisin oli niitä siellä useampi, kolme tuli nähtyä kerralla ja yhteensä niitä oli varmaan viisi kappaletta. Ainoa mikä harmitti oli roskat, siis vedessä oli vähän liikaa muovipulloa ja muovipussia. Lähempää nähneet kommentoivat, että oli niitä rauskujen suussakin.. :(

Crystall Bay olikin sitten perinteisempi kohde, hienon näköistä korallia ja pienempiä kaloja. Siellä tulikin käytyä kahdesti, kun menin viimeinkin suorittamaan sukelluskurssin jatkon. Eli sain opetella hieman vedenalaista suunnistusta, virtaussukellusta, syvälle sukellusta (jatkossa saan mennä 30m syvyyteen), sukellussyvyyksien suunnittelua ja tietty yösukellusta. Niistä yösukellus oli oikeastaan hienointa. Olitiin vain kahdestaan opettajan kanssa, kun tavallisesti sukelluksilla on useampi ihminen. Oli vain merenpohja, kaksi valokeilaa ja kaloja. Osa niistä nukkui pohjassa tai kivenkoloissa. Etenemistahti oli perin hidas ja siinä saikin sitten rauhassa etsiä mereneläviä.

Sukelluksen lisäksi tuli kokeiltua taas surffaustakin, kolmannella kerralla olikin jo isot aallot (siis avian liian isot aloittelijoille) ja silloin opin viimein seisomaan laudan päällä. Ihan nopeaa kehitystä, tappavinta oli vain aina kauhoa takaisin ulapalle seuraavaa aaltoa odottamaan. Homma alkoikin jo valmiiksi väsytettynä, kun veneen perämoottori reistaili ja ulapalle joutuikin melomaan huomattavasti tavallista kauempaa. Mukana olleet kokeneemmat surffarit hieman ihmetteli hulluja suomalaisia, kun ne eivät lainkaan vaikuttaneet pelkäävän isoja aaltoja..

Olihan se kieltämättä menoa, laudan sai ihan hyvään vauhtiin ja kaatuessa pääsi kyllä kunnon pesuohjelmaan kiinni: parin metrin syvyyteen ja linkousnopeus oli riittävä ja ohjelma vaihteleva: milloin oli pää ylöspäin, sivulle tai ihan minne sattuu.. Vasen polvi otti vain touhussa vähän osumaa, kävellessä ei huomaa mitään, mutta rintauinnissa se vähän protestoi. Taisi tulla vain pientä venähdystä jänteeseen/lihakseen, mutta ei se menoa haittaa. Sen luulisi paranevan muutamassa päivässä.

Lembonganilla on muuten yksi perinteinen elinkeino vielä voimissaan, levän keräys. Laskuveden aikaan meren alta paljastuu leväviljelmät, joissa paikalliset käy aamuisin keräämässä levät pois. Sitten ne kuivataan auringossa ja lähetetään japaniin tai kiinaan kauneusteollisuuden käyttöön. Seuraavan kerran kun hierotte naamaanne merileväuutetta, niin täältä se tulee..

 

 

Saaren ainoa haittapuoli oli oikeastaan kukot. Ne siis aloitti mekastuksen heti aamuviideltä ja sitten sitä vain jatkui ja jatkui. Niiden määrällekkin löytyi syy, kun ajeltiin skoottereilla ympäri saarta: kukkotappelut. Yhtenä aamuna tulikin nähtyä vanha mies uittamassa kukkoaan meressä. Kyseessä taisi olla enemmän harjoitus, kuin pesu.

Bali

Balin hiekat on kopisteltu sandaaleista jo lähes viikko sitten, mutta kai siitä silti voisi vähän kirjoittaa. Kivaa oli, majoitus oli vähän syrjemmässä Canggussa varsin mukavassa bungalowissa, jonne lopulta saatiin koottua neljän miehen iskuryhmä: kohteena aallot, tehtävänä surffaus.
Majatalon omistaja oli sopivan rento vanhempi mies joka totesi heti alkuun "I don't care what you do, it's your fucking vacation" ja antoi kaupan päälle hyviä vinkkejä lähiseuduista ja hintatasosta. Sekä huolehti, että jääkaapissa on olutta. Joy!

Toisin viereinen ranta ei ollut nyt ihan aloittelijoille suunnattu, ensimmäisessä (ja Balin ainoassa) yhteenotossa mies väsyi ennen merta. Surffilaudan sai kyllä aika kovaan vauhtiin, kun onnistui kauhomaan sopivasti aaltoon. Päälle nousemista ja kääntämistä ei todellakaan tullut uskallettua kokeilla. Kivaa se silti oli, vaikkakin hiton raskasta: aina piti kauhoa takaisin ulapalle ja aalto vei sen 50-100m kerrallaan rantaa kohti..

Kaverit jaksoi surffata senkin edestä, kun itse intouduin kiertelemään kameran kanssa. Lopputuloksena vähän palanutta nahkaa minulle ja kiva kasa kuvia. Kavereille tuli taas hiertymiä, mustelmia, kipeitä kylkiluita ja muita voitonmerkkejä. ;-)

Ranta siunataan

Saatiin muuten hankittua paikallinen hovikuski, Ketut. Siis vanha mies joka muisti aina toverellisesti läimäyttää apukuskin reittä ja peri vielä ylihintaa matkoista, toisin sen poika peri vielä enemmän. Pojasta polvi, tai ainakin laskutus paranee. Toisin reisille lyönnit ei olleet yhtä hyvin hallinnassa. Mittarilla pääsi halvemmalla, mutta eihän syrjäseudulle kovin helpolla saa moista lisävarustetta käyttävää taksia.

Muita paikallisia tuttavuuksia oli rannan baarimikko, joka tuli juttelemaan aina ja illantullen laski pöydässä olevat pullot ja laskutti sen mukaan, kuin myös alkoholisoitunut paikallinen artisti. Tuntui soittavan kaljapalkalla, mutta isolla tunteella. Ei ehkä olisi pitänyt kertoa sille olevani ruotsista, sillä sieltä lähti tulemaan Abban Mamma Mia hyvin vahvalla ADHD tulkinnalla. Toisaalta ei se huono esitys ollut..

Toisin loppuvaiheessa reissua päästiin itse nähtävyydeksi. Käytiin katsomassa Tanah Lot temppeliä, tietty keskipäivän paahtessa skoottereilla. Hieno valinta, mutta olihan se paikka hieno. Se oli vain täynnä paikallisia turisteja ja yllättäen meitä alettiin kysyä kuvaan aasialaisten neitojen kanssa. Päädyttiin siis nähtävyydeksi nähtävyydellä, tästä johtuen jotkut alkoikin kutsu meitä jo fantastic fouriksi..

Tanah Lot

Ai niin, Kutan rannalla on hienot aallot, mutta vähän liikaa pyydyksiä turisteille. Toisin yökerhossa oli kivaa (pakkohan se oli testata), osin avoin ulkoilmaan, tarjoilu toimi ja musiikki ei ollut Dj Bobon "parhaita".

Toisin Balin aika loppui aika nopeasti, joten aika nopeasti sitä huomasi majailevansa viereisellä saarella. Nusa Lembonganilla.

Singapore

Tuli taas se aika vuodesta, jolloin saan jonkun miehisen tutkimusmatkailukohtauksen. Eli rinkka selkään ja nenä kohti etelää. Luvassa ei siis ole mitään leijonia tai jääkarhuja, suurimman vaaran aiheuttaa lähinnä huijareiden vedätyksistä tuleva mielipaha.
Kantajiakaan ei ole, joten vanhoista brittiläisen imperiumin seikkailuperinteistä muistuttaa vain orastava parransänki ja kotiin jäänyt puoliso. :(

Ensimmäinen välietappi oli siis Singapore, lopullinen tavoite on tietty Bali. Singaporen jatkolennot näytti vain huonoille, joten ajattelin olla täällä yötä. Saimpahan samalla tehtyä vähän tarpeellisia hankintoja: piilolinssejä, hammastahnaa, kameraan uusi hihna ja kelpo satsi aurinkorasvaa. Kaverit varoitti jo Balilta, että se siellä se on sikakallista..

Hotellihuone oli pieni koppi, mutta sen tiesin jo varatessakin. Tavoitteena kun oli vain löytää halpa paikka julkisten yhteyksien läheltä ja mihinkään hostelliin en halunnut. Muuten ne kelpaisi kyllä, mutta kamera ja kannettava jaetussa huoneessa. Ehkä vähän liian iso riski, jonka vältti muutaman kympin lisäsijoituksella.

Singapore on kyllä ihan mukavan oloinen kaupunki, julkisilla on helppo liikkua ja ruoka on perin edullista. Toisin enimmäkseen en aina tiennyt mitä söin, mutta ei se mitään. Vatsa kestää hyvin ja katukeittiöt paikkaa vaihtelevaa kielitaitoa ja kuvilla toimivaa ruokalistaa hyvällä maulla ja alhaisella hintatasolla. En kyllä suosittelisi moisia herkkuja allergikoille.. ;-)

Pari asiaa tuli vielä huomattua:

1. Singaporelaisten käsitys lyhyestä minihameesta on vielä puolalaista pihimpi kankaan suhteen. Mitä on hankala uskoa, mutta ehkä päiväntasaajan trooppisen helteen paahde auttaa sen ratkaisevan eron syntymiseen.
2. Kaikki roplaa kännyköitä tai tabletteja. Niillä joko pelataan, tai katsellaan jotain. Oli ihan tavallista nähdä nuori pari kahvilla juttelemassa ja toinen katsoi koko ajan tabletistaan jotain ohjelmaa. Lentokoneessa tuli huomattua samaa kehitystä ja siellä oli jo usb-pistokkeet puhelimien ja tablettien lataamista varten. Niin se maailma muuttuu.

Ensimmäisen kusetuksen uhriksi tuli jo jouduttua. Vaihdoin chinatownissa ihan paikallisessa liikkeessä euroja rupioiksi. Alkoi epäilyttää, kun kurssia ei näkynyt missään ja paikanpäällä ei ollut tarpeeksi rupioita, joten niitä tilattiin puhelimella lisää. Joten pyysinkin vaihtamaan vain puolet alkuperäisestä summasta.
Kannatti, vielä enemmän olisi kannattanut jättää vaihtamatta.. Satasella sai rupioita vain 88€ edestä. Onneksi vaihdoin vain sen satasen, kentällä tuli sitten vaihdettua huomattavasti paremmalla kurssilla. Noita kauppiaita on vain kehuttu netissä hyvän kurssin tarjoavaksi. Taisin kurkata keskenkasvuisten "isojen poikien" - juttuja. Toivottavasti se chinatownin kauppias tukehtuu riisipalloonsa. Kele.

Nyt on vähän yli viisi miljoonaa rahaa, olo on kuin Pohjanmaan valtiaalla.

Balin kone on vain tunnin myöhässä ja tulin kentällekkin etuajassa, joten luppoaikaa jäi peräti kolme tuntia. No kauppoja tuli kierrettyä ja tietty saahan täältä sähköä seinästä ja nettikin toimii. Kivempi vaihtoehto tämä oli, kuin kaupungille paluu ja siellä kiertely.

Aloimpa metsästämään vastamelukuulokkeita, tänne lentäessä tuli jo vähän kärsittyä lentokoneen kuulokkeista. Huono äänenlaatu ja ne ei vaimenna yhtään ympäristön ääniä. Joten lentokoneen taustahälyn ja puuttuvien tekstien takia elokuvat joutuu katsomaan isommalla äänenvoimakkuudella. Ei hyvä. Toistaiseksi vain täkäläiset kuulokkeet ovat vain olleet kalliimpia, mitä suomessa.. :(

Ei se mitään, ettei tullut vielä kuulokevoittoa: Kone on jo kentällä, kohta pääsee lentämäänkin. Bali, täältä tullaan!

Uusi serveri

Noin 3 viikkoa sitten tapahtui pieni tilanne. Serveri sanoi osittain poks. Kyllähän se käynnistyi, mutta ei tullut enää kuvaa ja verkko katosi. Tarkempi vianselvittely paljasti, että pci-express väylä ja emolevyn verkkokortti olivat kuolleita. Kaikki muu toimi yhä. Inhottavaa, kun se tarkoitti, ettei kone käynyt enää pääasialliseen tarkoitukseensa: huolehtimaan kodin verkosta ja näyttämään elokuvat olohuoneen videotykiltä.

Ei siis kuin uusia osia etsimään. Ensimmäiset pari päivää menikin siinä, kun sai ihmetellä mitä hittoa nyt kannttaa hankkia, kun tavoitteena oli rakentaa virtapihi ja siirtää kaikki usb kovalevyt kotelon sisälle. Lopulta osabigo päättyi ja tilaukset lähti vetämään. Siis pentium G630, 4Gb muistia, uusi kotelo ja hyvin vihreä virtalähde.

Ensimmäisen paketin tullen sain todeta myyjän laittaneen nettiin tiedot väärin: korkeus olikin syvyys. Ei se mitään, pistosaha esiin ja vitriin takalevy sai uuden muotoilun. Loppu kasaaminen olin helppoa, osat sisälle ja sitten tappelemaan käyttöjärjestelmän kanssa. 64bit linux täydellisellä uefi bootilla ei ollut helppo viritys: se vaati 2 eri asennuslevyä. Toisella linuxin asennus ja toisella boottiloadereiden asennus, kun eivät onnistu yhdellä ja samalla.. Heikkona hetkenä kokeilin pikaisesti Ubuntua, mutta onneksi tulin järkiiini.

Viimeinen vastoinkäyminen oli usb levyissä. Kerran kotelossa oli tilaa, niin avasin ne ja laitoin levyt suoraan kiinni. Paitsi ne ei toimikaan suoraan kytkettynä. Niissä oli joku usb:ssa oma ohjainpiiri, jota ilman niiden partitiotaulusta ei saa mitään tolkkua. Siis elektroniikkajätteestä osat takaisin ja verkkokaupasta uusi levy, jonka avulla sai vanhat levyt varmuuskopioitua.

Loppu olikin lähinnä ohjelmien asentelua ja asetusten palautusta. Pienenä lisänä päivitin serverillä pyörivän proxyn siivoamaan nettisivuilta mainoksia. Nyt on viimein kaikki kunnossa ja samalla tuli käytettyä vähän virtamittaria:

Vanha serveri:

Elokuvalla 86W
Idlenä: 65W

Uusi serveri:

Elokuvalla 40W
Idlenä: 33W

Vuodessa säästyy siis 39€ sähkölaskussa. Menee toisin useampi vuosi, ennekuin se maksaa itsensä takaisin. Vielä jos tekisi tuosta hieman hiljaisemman ja himmentäisi tuon liian kirkkaan virtaledin. Nörtin työ ei ole ikinä valmis.

Ajokausi loppui

Moottoripyörä meni talvisäilöön tavallista aikaisemmin. Viime vuosina se on ollut talven aikana huollettavana, joten samalla on saanut talvisäilön mukavan edullisesti. Nyt kyseinen firma on lopettanut ja muiden säilytystarjoukset oli hivenen hintavampia.

Alkoi siis mietityttää maksaakko parista huviajelusta jonkun 150-160€, vai jättäisikö pyörän käydessään suosiolla maalle. Myöhemminkin olisin sen saanut maalle tuotua, mutta seuraavat viikot olisi mennyt säätiedotteita seuraillessa: vieläkö uskaltaa pitää viikon, vai onko jo laittava viikonlopun suunnitelmat uusiksi ja ajettava pyörä säilöön. Tämä alkoi siis vaikuttaa helpoimmalle vaihtoehdolle. Etenkin kun kylmenevillä keleillä ajaminen ei ole enää kauhean mukavaa.

Kerran kausi on ohi, niin on aika tehdä tilinpäätös. Etenkin, kun kesän aikana tuli pidettyä kirjaa kuluista. Joten tässä hieman tilastotietoja:

Kilometrejä: 4239 km
Polttoainetta: 262.48 l
Polttoainekulut: 448,21 €
Ajokauden pituus: 150 pv
Keskimääräinen kulutus: 0,62 l/100km

Muut kulut:
Eturenkaan asennus: 25 €
Tarkarengas ja sen asennus: 233,9 €
Vakuutuset: 951,97 €
30k huolto ja talvisäilytys: 489,95 €
Kokonaiskulut: 2149 €
Kilometrikustannus: 0,507 €/km

Tietty tulisihan tuohon vähän lisiä. Sähköjen virittelyyn meni muutama kymppi ja eturengas oli hankittu pari vuotta sitten. Aika kallistahan tuo on kilometriä kohden, toisin ensi vuonna vakuutus maksaa taas vähän vähemmän ja renkaita ei joudu uusimaan.

Kesällä selvisi myös pedon luku, vastoin yleisiä odotuksia se onkin noin 9500. Sen verran Pirellin Diablo kesti takana. Huvittava tuo italialaisten renkaiden markkinointi: Nopeampaan ajoon tehdyt renkaat ovat paholaisia ja matka-ajoon tehdyt renkaat pyhimysenkeleitä. Huomatkaa St. Angelin hieno kuviointi:

Nyt pyörässä on sekarengastuksen ansiosta piru sarvissa ja enkeli katsoo perään. ;-) Oli miten oli, ajokaudella oli kivaa ja vahinkoja ei sattunut. Ensivuonna sama uudestaan.

Koneita kertyy

Jostain syystä kodin tietokoneet vaikuttavat lisääntyneen keskenään. Olihan niitä ennenkin useita, mutta uusia on vain pulahdellut jostakin. Tämän hetken saldo on 3 enemmän tai vähemmän perinteistä tietokonetta ja 6 kannettavaa. Siis 1.93m pitkä konejono olohuoneen matolla. Ihan riittävästi, etenkin kun käyttäjiä on kaksi.

(Jonossa Helmi, Heikki, Kirppu-2, Kirppu, Iku-Turso ja vielä nimeämätön siskon kone)

Kaikki alkoi siitä, kun oma Applen air sanoi poks. Joten uusi piti hankkia, hetken aikaa olin hankkimassa uutta ja hienoa kevytkannettavaa, mutta sitten alkoi raksuttaa, etten oikeasti tarvitse niin tehokasta ja kallista konetta.

Joten ensimmäisenä kotiin ilmestyi Iku-Turso. Hieno ja kiva kone, joka pyörittää kameran kuvia riittävän keveästi. Tuntuuhan se hieman isolle edellisen jälkeen, mutta kotona sillä surffaa netissä varsin mukavasti. Säästäähän siten sähkössä, mutta oikeasti takaisinmaksuaika sähkönsäästöllä on noin kymmenen vuotta. Samalla tuli kaiveltua siskollekin "uusi" kone, kun sen kannettava oli käynyt liian hitaaksi.

Iku-Turso on vain turhan iso kamerareppuun, joten sitä ei välttämättä saa mukaan matkalle. Joten kotiin ilmestyi "Kirppu", toisin siihen en ollut tyytyväinen. Myyjän kommentit "ei kuolleita pikseleitä, ei naarmuja näytössä, huonon akku" oli suomennettuna: kuollut pikseli, pari isompaa naarmua ja täysin kuollut akku.

Tästä valitettuani sieltä löytyi varaosiksi toinen samanlainen, oikein hienokuntoisena laakerivikaista tuuletinta lukuun ottamatta. Joten sekin tulemaan ja tuuletin ebaysta tilalle. Pian pikkukoneita olikin siis kaksi, joista huonokuntoisemman myin nopeasti työkaverille.

Toisin tuon jälkeen löysin Tampereelta vielä paremman pikkukoneen, siihen hintaan, etten voinut enää vastustaa. Etenkin kun aikaisempien akkujen vaihdolla hintaa olisi tullut saman verran. Joten se tuli noudettua. Nyt onkin hieman pulmia:

• Onko uusimman koneen nimi yhä Kirppu, vai tuleeko ristiäisissä yllätyksiä?
• Sekä mitä hittoa minä teen ylimääräisillä koneilla?

Käytännössä rikkinäisen tuulettimen omaava pikkukone tulee korjattua ja myytyä pois. Siskon kanssa täytyy vielä miettiä kumpi ottaa kumman koneen, kun siskolle tulleessa koneessa oli näyttövika, jonka saa onneksi korjautettua takuuseen.

Onneksi kahden koneen kohtaloa ei tarvitse miettiä: Helmellä on kotona iloinen omistaja ja vanha veteraani Heikki muuttaa pian uuteen kotiin.

Pientä puuhastelua on siis luvassa, mutta rahaa on palannut edelleen vähemmän, mitä siinä alkuperäisessä suunnitelmassa uuden kevytkannettavan hankkimiseksi. Voi olla, että päädyn loppupelissä pitämään vain uusimman Kirpun. Se on riittävän pieni ja kevyt reissuun ja pienestä näytöstä huolimatta kuvat saa käytyä läpi silläkin.

Sienessä

Varustautuminen talvea varten on jo alkanut, vaikka lunta ei näy. Kävin siis maalla sienessä, kanttarellejä löytyi noin kolme kopallista. Tavella on siis luvassa sienipiirakkaa ja hyvää kastiketta. Nom nom.

Viimeisin sienestyreissu tapahtui rannalla ja sen jälkeen pääsikin hyvin hiestä eroon uimalla, tämä pikkuinen löytyi laiturin vieresä. Onneksi kännykässäkin oli kamera, yllättävän hyvää jälkeä silläkin saa aikaan. Pitää vain kuvata lähellä olevia asioita, maisemista tulee turhankin puuroisia. Ei pieneen tilaan kovin hyvää linssiä saa laitettua.

Maalla käyminen oli vain hieman kaksijakoinen kokemus. Mennessä oli aika syksyistä: 12-14c moottoripyörällä ajaessa ja kun aurinko ei paistanut, niin olihan se hieman viileää kyytiä. Poistullessa oli taas noin 20c ja oikein kesäistä. Saa nähdä kauanko näitä ajokelejä oikein riittää.

Täytyy viikonloppuna käydä maalla uudestaan, pakastimesta löytyi vielä pieni tyhjä kolo. Tällä kertaa ajattelin ottaa kamerankin mukaan.

Pikkulenkki

Viikonloppu ei mennytkään pelkästään kotisohvalla makoillessa, liikennemerkkien tolppiin oli ilmaantunut sinisiä polkupyörän kuvia, joissa luki jotain pyhästä. Hetken miettimisen jälkeen tuli tajusin niiden olevan Tampereen uuden pyöräreitin merkintöjä. Eli heinäkuun puolivälissä kaupunki merkitsi maisemareitin Pyhäjärven kiertämiseksi. Reittikartan voi hakea täältä.

Launtai-iltapäivästä tuo käytiin lopulta testaamassa. Kivaa oli, maisemat oli hienoja. Välistä ajeltiin peltojen keskellä maalaistietä pitkin, sitten pyörätietä ja seuraavaksi ihan järven rannan vieressä kapeaa polkua pitkin. Lisäksi touhuun tuli vähän seikkailun makua, kun sai etsiä sinisiä merkkejä, jotta pysyi reitillä. Tosiaan tuntui sille, että reitti olisi tehty vastapäivään kuljettavaksi - ainakin myötäpäivään mennessä reitissä oli hieman hakemista. Lisäksi välistä näkyi osin reivittyjä merkkejä ja keskustan alueella niitä ei tullut huomattua lainkaan, kiitos kuuluu kai vandaaleille.

Kelikin oli varsin mukava, noin 24-25c ja aurinkoista, heinäsirkat siritti ja milloin tuoksui viljapelto, milloin leikattu nurmikko. No oli siinä parissa kohtaa autojakin riesana, mutta enimmäkseen sai mennä rauhassa liikenteeltä.



Puhelimen urheilusofta keräsi hieman tilastoakin reissusta. Pituutta tuli 31.1km, aikaa meni 3h 12min ja keskinopeus taukojen kanssa oli 9.7km/h. Energiaa paloi 1268kcal (noin 300g karkkipussin verran) ja nähtävästi hikoilin 2.3l. Kaikkea ne alkavatkin nykyään laskea.

Kivaa oli, täytyy tehdä vastaava reissu joskus uudestaan.

Finncon

Finncon oli viikonloppuna ja olihan se taas kokemus. Tällä kertaa lisäjännityksenä oli perjantaina alkanut flunssa ja tarkoitus oli korkata esiintymisneitsyys lauantaina. Tauti pysyi kuitenkin riitävän hyvin aisoissa, ääni ei kadonnut ja en muuttunut muutenkaan astmaiseksi koiraksi - se tapahtui vasta conin jälkeen.

Esitys meni ihan mukavasti, yleisöä taisi olla joku parisataa henkeä. Eniten jännitti kun kävin materiaalia läpi ennen esitystä, itse esityksen osalta kauhu katosi heti, kun sain ekalla yrittämällä kuvan ja äänen toimimaan. Joy!
Aiheena oli siis zombiemaailmanloput ja niistä selviytyminen. Eli siis varsin sivistynyt ja älyllisesti haastava tilaisuus.. tai sitten ei.

Kirjasaalis jäi varsin sivistyneeksi, eniten vain harmitti kun en tajunnut ottaa tätä mukaan:

Hitto, pahiksille on oma elämäntapalehti ja aloituspaketti! Tuo tuli huomattua vasta kuvasaalista penkoessa. Kuvia kertyi muutenkin aika vähän, naamiaistahan sitä iloa eniten löytyi. Katsokaa nyt vaikka miten Lobo nauttii poseeraamisesta!

Ensivuonna uudestaan, saampahan hyvän syyn käydä Helsingissä.

Kostea reissu

Tästä tulikin odotettua kosteampi reissu, vaikka en ole vielä tislaamoon päässytkään. Vettä on tullut ihan riittävästi. Harvemmin rankkasateena, yleensä vain jatkuvaa tihkua ja tuulen takia tietty vähän vaakatsossa. 

Käytännössä vain saapumispäivä on ollut sateeton, muuten on vettä tullut enemmän, tai vähemmän. Yleensä tasaisen jatkuvasti. Huvittavinta on se, että nyt on se sadepäivä ja tähän mennessä keli on ollut kaikista paras. Tässä oma tulkintaopas brittien säätiedotukseen:

Pilvistä = Tihkua jatkuvasti vaakatasossa. Kestää koko päivän.

Sadetta = Sadekuuroja, muuten selkeää.

Hyvillä varusteilla tuo ei ole ollut ongelma, eilen tuli käveltyä noin 7 tuntia, tänään 4.5. Kengät vain kastuivat, mutta muuten vesi pysyi ulkopuolella. Reppukin piti vettä, joten kamera on yhä ehjä. Toisaalta on tuo ollut hienoakin, maisemat on komeita ja ainoat kuuluvat äänet on huppuun ropiseva sade, satunnainen bää! ja lintujen laulu. Sade haittaisi siis lähinnä kuvaamista, ei menoa muuten.

Muita ihmeellisyyksiä on paikallinen lämmitys, lämmöt on päällä vain pari tuntia päivässä. Sisälämpötilat on siis jotain 15-18c, nykyisen paikan kylpyhuoneessa ei aina sitäkään. Ekana iltana siitä tulikin tehtyä jääkaappi, pysyipähän siiderit kylmänä. ;-)

Näkyvyydessä olisi ollut parantamisen varaa

Aito perhepotretti - joltakin puutuu osa päästä.

Book of Kells (kopio)

Vaatii pientä laittoa.

Ihan jatkuvasti ei tullut vettä

Lampaiden laidunta

Edelleen laidunmaita

Ionan luostari

Lomaa suunnittelemassa osa 2

Pieniä matkamuutoksia on tullut tehtyä. Bussikuljetus Lontoosta Nottinghamiin on vaihtunut suoraksi linjaksi ja samalla odotettua kalliimmaksi. Alkuperäinen bussi olisi ollut tosiaan halvempi, mutta lentokenttä onkin aika kaukana lontoosta. Lontooseen matkustaminen ja bussiaseman etsiminen olisi kestänyt yhtä kauan ja maksanut lähes saman verran, kuin suora bussi lentokentältä. Muutama tunti tulee vain odottelua.

Edinbugrhin majoitus tuli jo varattua, 3 yötä aamupalalla Swan Lake Guest Housessa http://swanlake.mac.to/ 108€, ei paha. Obanista pääsee Edinburghiin bussilla, vaikka väli kestää 4.5h päivä kuluu käytännössä matkustamiseen. Joten on kokonaiset 2 päivää aikaa tutkia kaupunkia, tai ottaa bussi Stirlingiin (4 puntaa) parin kaupungin ihmettelyä varten.
Stirling on siis se "Braveheart" kaupunki, saa nähdä näyttääkö William Wallacen patsas Mel Gibsonille.. ;-)

Isle of Mull on hallinnassa. Alussa oli saamassa majoitusta pohjoisosista aika halvalla luomumaatilalta, mutta palaavat vieraat onnistuivat viemään majoituksen minun nenän edestä. Harmi. Siirryin siis caol-ithe bed & breakfastiin Fionnphortin kylään, josta lähtee lautta Ionaan. Luvassa on siis päiväretki Ionassa ja reipasta vaellusta Mullin rannikolla.

Enää kulupuolella olisi syömiset ja lautta, sekä bussimatkat Mull/Iona akselilla. Ei tästä konkurssia koidu, majoituskulut olisi ollut mahdollista tiputtaa alemmaksi, jos olisin käyttänyt hostelleja. Toisin maksan sen ylimääräisen satasen oman huoneen ilosta,  omapan vähemmän murehtimista tavaroiden säilytyksestä.

Rahaa poltettu tähän mennessä:

Lennot: 133€

Maan sisäinen liikkuminen: 138.5€

Majoitus: 281€

Loppulasku: 552.5€

Vuosi kuvina

Se on nähtävissä, osoitteessa parikuvaa.blogspot.com. Projekti oli kieltämättä mielenkiintoinen ja vuosi oli oikeasti ihan hyvä pituus - etenkin toisen kanssa vuorotellen jaettuna.

Alussa tohussa oli tietysti paljon enemmän intoa, loppua kohden luonnollisesti vähemmän kun sai välistä oikein miettimällä miettiä mistä nyt saisi kuvan kehitettyä. Kuitenkin suurimman osan ajasta oli hauskaa ja lopetimme vielä, kun oli mukavaa. Toinen vuosi olisi alkanut tuntua jo työlle, eikä kivalle pikku harrastukselle. Pitää oikeasti nostaa hattua niille, jotka tekevät tuollaisen "kuva päivässä vuoden ajan" - projektin yksin.

Mitenkä tuo projekti sitten vaikutti elämään? Kameraa tuli kuljetettua paljon enemmän mukana, aika usein työmatka pääsi venymään kun oli niin hyvä valo. Kameraan tuli hankittua myös pino lisävarusteita, osa hyödyllisiä, osa sitten vähemmän. Nytkin on yksi tilauksessa: loittorengas, jotta makrokuvat saa otettua vielä lähempää.

Tietysti aikaa kului ja paljon netin kamerapornoa seuratessa. Siis lukiessa sitä miten harrastajat miettii mikä väline olisi paras ja miten saa pikselit riittävän suoraksi. Se on kieltämättä mielenkiintoista tekniikalle  käden kyynärpäätä myöten antaneelle, mutta ei se oikeasti kuvausta kehitä juuri mihinkään. Siitä pitäisikin päästä eroon ja keskittyä siihen kuvaukseen, tai sitten ohjelmien kunnolla opetteluun.

Toisin minkäs sitä itselleen voi. Kuvaavaa onkin, kun vaihdoin vähän aikaa sitten prosessorin pyötäkoneeseen. Oikeastihan se on simppeli homma.
Siihen meni käytännössä varmaan pari viikkoa. Ensin meni useampi päivä siihen, kun mietin kannataako vai ei, sitten pari päivää sopivan käytetyn yksilön etsimiseen. Prosessorin vaihto itsestään olisi reilun vartin homma, mutta siihen meni sitten 8 päivää, kun se piti saada ylikellotettua mahdollisimman nopeaksi ja silti täysin vakaaksi. Toisin suurimman osan siitä ajasta kone vain laski piin numeroita ja kaatui aina välillä, kun siitä yritettiin saada liikaa tehoa irti.

Joten jos jostain tulee innostuttua, niin ei tahdo riittää, että asia on hyvin, sen pitää olla lähes parhaalla mahdollisella tavalla. Valokuvaus on kuitenkin enemmän taito, kuin välineharrastus. Hehku otti upeita kuvia pokkareilla samaan aikaan kuin harrastajat (minä mukaanluettuna) istuivat netissä etsimässä sitä hopealuotia, jonka hankkimisen jälkeen kaikki palaset loksahtaa kohdalleen ja naapuritalon tiiliseinästä otetut testikuvat muuttuu taiteeksi.

Onneksi edessä on skotlanninreissu, siellä on luvassa enemmän maisemaa ihasteltavaksi ja vähemmän nettiyhteyttä aikaa kuluttamaan.

Kiinalaista laatua

Eilen se tapahtui, koneesta tuli savut pihalle. Samalla sain todeta isojen poikien olevan väärässä, kyllä kone toimii ilman savuakin. Tai sitten jäi vielä sisälle sen verran, että toimivuus ei kärsinyt.

USB äänikortti toimi muuten mukavasti, paitsi sen piuha piti irroittaa ja kiinnittää uudestaan windowsin käynnistyttyä, jos halusi kuulla jotain. Joten kyllästyin moiseen ja tilasin ebaysta koneen takapaneeliin laitettavan spdif ulostulon, kerran emolevyllä oli sille liitin. Suomesta osaa ei saanut, mutta täysin pinniyhteensopiva löytyi etsimällä.

Hienostihan se toimi, paitsi jos kortista DAC:iin menevää koaksiaalikaapelia heilautti reilummin, niin emolevyn suojapiiri kytkeytyi ja kone sammui. Ei hyvä ja tässä kohtaa olisi pitänyt päässä raksuttaa enemmänkin kiinaosan laadulle.
Kerran koaksiaali kaapelilla oli ongelmia, niin tuli kokeiltua valokuitua. Piha liittimeen ja sähköt päälle ja ilmassa tuoksuu heti palaneen käry. Koneen virtakytkin ei reagoi, joten sähköt lähtee virtalähteen kytkimestä samantien.

Koneen aukaisun jälkeen löytyy surkea näky, johto oli alkanut sulamaan. Virtapinni oli sulanut emolevyn pinniin kiinni, joten irroitus tapahtui pihdeillä. Ihme ja kumma tämän jälkeen kone toimi täysin normaalisti. Toisaalta ei suojapiirit edes kytkeytyneet, joten ei siellä syntynyt jännitepiikkiä tai äkillistä jännitteen tipahtamista.

Eniten tuossa ihmetytti miten kaapeli, joka on muovia ja lasikuitua saa aikaan oikosulun. Käytännössä se teki kaapelista tehovastuksen ja sen kyllä huomasi. Kiinalaisten lahjat elektroniikalle on siis samaa tasoa, kuin ketun kanahäkille.

Emolevy tuli vielä varmuudeksi irroitettua ja tarkastettua. Ei mitään tummentumia missään ja kondensaattorit ja piirit ovat kuin tehtaalta tulleet. Se ei siis ottanut mitään vahinkoa koko tapahtumasta. Varmuudeksi tuli vielä siirrettyä tietokoneen johdot oman jakorasian taakse, josta saa poistettua sähköt kun konetta ei tule käytettyä.

Kaikki on siis kuin ennenkin ja joudun edelleen irroittamaan ja kytkemään usb kaapelin, jos haluan käyttää kuulokkeita. Kaikki on siis kuin ennenkin, savukin on tuuletettu pois.

Sähköä kuluu osa II

Sähkömittari on ollut käytössä jo jonkin aikaa ja tuloksiakin on saatu hieman kerättyä. Osa laitteista oli hankalia mitattavia, kun sähkönkulutus vaihteli käytön aikana. Siksi pc:stä on kolme eri lukemaa, kevyestä nettisurffauksesta, pelaamisesta ja siitä kun peli yrittää saada koneen polvilleen.
Jääkaappipakastin sai olla kiinni mittarissa 70 tuntia ja kulutus on laskettu sen käyttämistä kilowattitunneista. Pesukoneiden tulokset ovat otettu ohjekirjoista, kun mittarin lukemat oli todella lähellä ohjekirjan arvoja.

Laite	W	kwh/24h
Netti (ADSL, kytkin ja wlan)	15	0,36
PC nettisurffaus	127	3,048
Monitori	43	1,032
Pelaaminen min	272	6,53
Pelaaminen max	322	7,73
PC:n ääni	15	0,36
Serveri	65	1,56
Hifit valmiustilassa	26	0,624
Serveri leffalla	86	2,064
Subbari	195	4,68
Putkivahvistin	154	3,696
Videotykki	170	4,08
AV-vahvistin	114	2,736
Sohvantäristin	26	0,624
Kahvinkeitin	510	12,24
Jääkaappipakastin	45	1,08
Valaistus olohuone	245	5,88
Pölynimuri	1600	38.4
Kannettava	30	0.72
TV valmiustila	0.14	0.0034
TV päällä	178	4.27
Astiat säästö (kwh/koneellinen)		0,74
Astiat normaali (kwh/koneellinen)		1.2
Pyykki normaali 50c (kwh/koneellinen)		1

Hieman lukuohjetta ylläolevaan taulukkoon. W kertoo laitteen kulutuksen päällä ollessaan, jos sen jakaa 1000:lla saadaan montako kilowattituntia se vie tunnissa. Seuraava sarake kertoo montako kilowattituntia kuluu, jos laite on käytössä 24 tunnin ajan.

Eli tunti elokuvaa kotiteatterilla vie sähköä 0.745kwh, siis lähes saman verran minkä puolentunnin imurointi. Pannullinen kahvia nykyisellä sähkönhinnalla maksaa 1.2cnt. ;-)

Mikä on sitten muuttunut mittarin tulemisen jälkeen? Pöytäkoneen käyttö on ainakin vähentynyt, nyt nettisurffaus tapahtuu enimmäkseen kannettavalla. Hifien sähköt tuli järjesteltyä uusiksi ja nyt suurin osa laitteista on erillisen jakorasian takana, josta kytketään käytön jälkeen sähköt pois päältä. Valoja sammutellaan vähän useammin ja astianpesukoneessa käytetään eri ohjelmaa. Saa nähdä paljonko kulutus oikeasti laskee.

Lomaa suunnittelemassa

Taas on se aika vuodesta, kun lomakuume polttelee pahimmillaan. Onneksi siihen on olemassa lääkekkin. Lennot on siis hankittu ja reissun suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Tällä kertaa ei tulekkaan päädyttyä palmun alle, vaan Skotlantiin!

Tavallisesti reissut ovat olleet sarjassa "otan lennot ja junailen loput paikan päällä" - tasoisia, niin nyt tulee kerrankin vähän tarkemmin mietittyä miten tulee liikuttua. Joten ihan hyvin suunnitelmat voi jakaakkin.

Eli lennot löytyi Ryanairilta Tampereelta Lontooseen (2.4 ja 70€). Lontoosta on tarkoitus jatkaa Nottinghamiin ystävän luo pariksi päivää majoittumaan. Lontoo-Nottingham näyttäisi maksavan noin 13€ bussilla lentokenttäkuljetus mukana. Nothinghamista on lento (5.4 ja 57€) Glasgowiin ja sieltä bussi Obaniin (6.5€). Lentokenttäkuljetuksiin menee arviolta 10€. 

Yllättäen lentokone ja bussi oli halvempi, mitä juna. Enemmän valintaan vaikutti se, että lähteekö liikkeelle aamuyöstä ja on iltapäivästä perillä, vai pelkästään aamusta liikkeelle ja on iltamyöhään perillä.

Obaniin saapuminen tapahtuu iltapäivästä, jolloin ei pääse enää fiksusti lautalla ja bussilla eteenpäin. Jään siis sinne yöksi Hotel Columbaan (29€ aamupalalla). Obanista lähtee seuraavana aamuna lautta Isle of Mullille, josta tulee jatkettua bussilla ja toisella lautalla Isle of Ionaan. Lautta ja bussiaikataulut saa selvitettyä paikanpäällä, mutta matkat on lyhyitä ja Ionaan pääsee parissa tunnissa.

Ionan kuviot selvittelen seuraavaksi, saari on mukavan pieni, joten autoa ei tarvitse. Siellä on tarkoitus olla pari päivää ja 2-3 päivää Isle of Mullilla. Tämän jälkeen olisi siirryttävä Edinburghiin, jonka kiertämiseen taitaa jäädä vain 1-2 päivää, kun paluu on aikaisin aamusta (12.4 ja 63€).

Rahaa poltettu tähän mennessä:

Lennot: 133€

Maan sisäinen liikkuminen: 86.5€

Majoitus: 29€

Loppulasku: 248.5€

Saa nähdä miten korkeaksi loppulasku vielä muodostuu. ;-)

Nörtti antaa periksi

Töissä tuli siirryttyä linuxista windowsiin. Oikeasti minulla on ollut molemmat jo kauan, mutta windows oli aina etähallittuna linuxista käsin. Nyt vain työkannettavassa on ssd levy ja linuxkone oli ikivanha, joten nopeusero sai vaihtamaan pääkäyttöjärjestelmää. Eiköhän siihenkin totu.

Käyttöliittymä palaa tuttuun ja turvalliseen, mutta oikeasti linuxin puolelta jää kaipaamaan monia asioita. Aikanaan käytössä oli Enlightenment e17, joka oli silloin "alpha" tasolla ja kaatui usein. Ei se haitannut, kun nappia painamalla se käynnistyi uudestaan ja ikkunat ja ohjelmat oli paikallaan, eikä mitään tietoa kadonnut.
Se aiheutti kyllä parhaan reaktion yhdessä palaverissa, kun esityksen jälkeen tuli kysymysten aika, niin ainoa kysymys oli "ööö mikä distro toi oikein on?". Ilmesesti esitys oli aika tyhjentävä, mutta käyttöliittymä oli jotain ihan uutta. ;-)

E17:n paras puoli oli nopeus ja työpöytien hallinta. Työpöytiä sai vaihtaa molemmassa monitorissa toistaan riippumatta ja hiiren rullalla. Mitään starttivalkkoa ei tarvinnut kun alt+esc toi pikkukonsolin johon kirjoittamalla sai ohjelmat käyntiin. Esim fir ja enter käynnisti firefoxin. (macissa vastaavan toiminnallisuuden saa muuten quicksilverillä)

Seuraava siirtymä oli gnome 3, joka on herättänyt aikamoista itkua ja parkua käyttäjien keskuudessa. Joku siis kehtasi viedä taskbarin, ikkunoiden pienennysnapin ja sovellusvalikko on täynnä jättikokoisia ikoneita! Itse taas pidin siitä kuin hullu puurosta. Kerrankin käyttöliittymä tajusi pysyä poissa tieltä. Sovelluksille on maksimimäärä tilaa ja notifiaatiot toimii.

Siinäkin sai sovelluset käynnistetyä vain painamalla windows nappia ja kirjoittamalla vähän sovelluksen alusta. Samoin sovellukseen sai vaihdettuakin, oli sovellus millä tahansa työpöydällä. Hienointa oli se, että mikään ei ikinä häirinnyt aktiivista sovellusta. Pikaviesti, kalenterimuistus, sähköposti yms näkyivät vain viesteinä alalaidassa ja samaan aikaan pystyi kirjottamaan dokumenttia minkään häiritsemättä.
Sama periaate toimi jos vaikka käynnisti raskaan ohjelman tai pisti selaimen hakemaan netistä jotain. Jos siinä välissä palasi jonkun muun ohjelman pariin, gnome vain kertoi, että softa x on valmiina tuolla taustalla.

Käytännössä gnome 3 aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta, jos on tottunut pitämään kymmeniä ikkunoita auki yhtäaikaa ja kuvittelevansa moniajavansa. Jos opettelee jakamaan eri tehtävien ohjelmat eri työpyödille, niin se on oikein mukava. Käyttöliittymä kyllä moniajaa, mutta käyttäjää ohjataan tekemään vain yhtä asiaa kerrallaan, mutta hyvin.

Tämän kaiken jälkeen windows tuntuu jotenkin vanhanaikaiselle.

Uusi levy

Viimeinkin tuli tehtyä pieni päivitys kannettavaan. Apple Airin kiintolevy vaihtui ssd levyksi. Oli sekin urkakka. Ohjeen mukaan kannettavasta piti irrottaa lähes kaikki, akku mukaanluettuna. Joten pian oli pieniä ruuveja pöytä täynnä ja muuta irtosälää edessä. Paitsi kiintolevyä ei silti saanut helposti irti. Totesin sen irtoavan helpoiten, jos antaa akun olla kiinni, mutta irroittaa sen sijaan prosessorituulettimen jäähdytysiilineen. Se niistä ohjeista.

Ensimmäinen asennus onnistui, kone käynnistyi ja ssd levy löytyi. Sitten kun kone oli kasattu, niin levy oli hukassa. Uudelleen purkamisen ja kasaamisen jälkeen kaikki oli taas kunnossa ja sivuvaikutuksena ylijäänyt ruuvikin löysi paikkansa. Vika ei ollut puuttuvassa ruuvissa, vaan zif liittimen huonossa suunnittelussa. Eli kyseessä on pieni liitin, jossa litteä kaapeli vain työnnetään aukkoon. Ei puristuksia, lukituksia yms. Eli se vain heilahti irti kasauksen aikana. Bonuksena sen voisi teoriassa asentaa väärinpäin, ellei olisi purettaessa katsonut mitenpäin sen kuuluu olla.

Saman liittimen riemua pääsi jatkamaan kun vanha kiintolevy piti laittaa SSD levyn mukana tulleeseen USB koteloon. Se toimi siinä jos kotelo oli auki. Kotelon sulkemisessa kaapeli liikahti sen verran, ettei se enää toiminut. Useamman yrityksen ja teippikokeilun myötä piti vaihtaa pikaliimaan. Ei auttanut ja siinä meni kiintolevy. Uutta en viitsi hankkia, kun se maksaa lähes saman verran kuin iso usb muisti ja asennus olisi taas taistelua.

Vanha levy pitää siis heittää roskiin, mutta tulihan se periaatteen vuoksi "kryptattua" menetelmällä pihdit ja voimaa. Vaikka ei sinne ole tallennettu kuin nettisivustojen salasanoja.






Pakko myöntää, kyllä naisen askarteluilla on isompi onnistumisprosentti. Ellei tämä sitten johtunut konffauskaljan puutteesta. Toisin lopputulos oli silti onnistunut, kannettava on nykyään paljon mukavampi käyttää.