Tein itse ja säästin

En ole ikinä ennen oikein ymmärtänyt ”red neck repair” -  asennetta, mutta viimein senkin suhteen tuli valaistumiskokemus: Ruma korjaus on huomattava parannus susirumaan, tai muuten vain toimimattomaan lähtötilanteeseen.

Edelliset omistajat eivät olleet remontoineet keittiötä, mutta heitä edeltävät asukkaat olivat selvästi teettäneet remontin säästäen. Eli perinteiseen tapaan silloin hankitaan se suvusta/tuttavapiiristä se kaveri joka on innokas, mutta sillä on peukalo keskellä kämmentä, Tässä tapauksessa ne palkkasi sen kaverin vielä vähälahjaisemman serkun.

Jostain syystä keittiön kaappien päällä oli jämäpuista tehtyjä koolauksia, kesken loppunutta levyä ja maalia oli roiskaistu vähän näön vuoksi ja on siellä vähän kaapeleitakin. Toimiva, mutta ei nyt oikein tavalla silmää miellyttävä kokonaisuus. 

Oikeasti paremman tekeminen olisi edellyttänyt kaappien purkua ja taustan uusimista. Ei kiitos. Liikaa vaivaa. 

Vähän parempi olisi tarkoittanut uutta koolausta ja panelointia, kun kaapelit ja sähkörasiat olisi pitänyt saada piiloon. Siinä tulee vain hormin putki vastaan ja tila loppuu kesken. Ei nyt niin kiva vaihtoehto sekään. Ellei koko hormia olisi piilottanut paneloinnin taakse.

Joten oli aika löytää sisäinen punaniska remonttimies. Sitä auttoi kyllä kummasti rouvan hyvin suorat vihjailut, että eikö tuota kuitulevyä voisi käyttää. Sitä oli siis kellarissa ylimääräisenä, kun lattialistojen taakse sitä ei mennyt paljoakaan. Riittävän taipuisaa, joten alla olevat kaapelit ei haittaa ja leikkaus hoituu mattoveitsellä. Remontista oli jäänyt maaliakin yli. Eli ei kun hommiin.

Nollabudjetilla seuraavana aamuna keittiössä näyttikin jo tältä. 

Ei tällä avotakan haastattelukutsua tule, mutta aamukahvista lähti sellainen remontin keskellä elämisen kitkerä maku pois.

Lattiahaaste, osa 4

Lattian kanssa puuhastelu olisi viimein ohi. Toisen maalikerroksen jälkeen tulikin pieni takaisku: sukkasiltaan kävellessä tuntui oikein kivalle, kunnes vastaan tuli kohta jonka olisi voinut myydä paikalliselle kauneusklinikalle kovettuneiden kantapäiden luonnonmukaista hiontaa varten.

 Puun karvat olivat nousseet pystyyn, niinhän ne helposti voivat tehdä, kun raakalautaa maalataan. Se vain pääsi unohtumaan. Joten hiomapaperi pääsi taas kerran heilumaan ja paikoitellen laudat tulivat taas esiin, mutta valtaosa lattiasta sai pitää maalikerroksensa. Sitten taas lisää maalia ja vielä viimeinenkin kerros päälle. Hyvä siitä tuli. 

Valmista puulattiaa.

Samalla innostuttiin maalaamaan yläkerran parkettikin. Se oli kellastunut ja lakkapinta oli hieman kärsinyt, joten uusiksi vain. Käsin karhentava hionta pintaan ja sitten maalia. Maali kylläkin reagoi lakan kanssa ja ensimmäinen kerros kuivuikin vasta reilun vuorokauden jälkeen. Seuraavat kaksi kerrosta kuivuivatkin ihan normaalisti. 

Parketin hionnan viimeinen rutistus.

Lopputuloksena jäätävä parketti: liukas ja peilaava.

Pienen pientä mikrohalkeamaa siinä maalipinnassa on nähtävissä, jos ihan nenä lattiassa alkaa tiiraamaan. Lopputulos on kuitenkin paljon parempi mitä alkuperäinen ja liukkauden puolesta sänky pitää kai naulata lattiaan kiinni, ettei se luistele ja kolahda naapurin seinään kylkeä kääntäessä. 

Kai tässä nyt ilman lattialistoja ensimäisen talven yli pärjää?

 Sitten olisi vain nuo listat, yläkerrassa se ei ole mikään ongelma, mutta olohuoneen huonekorkeus kasvoi hieman. Mikä hivenen hankaloittaa listojen takaisin asennusta. Tarttis kai tehdä jotain?

Raidipakka sanoo poks

Voi tätä onnenpäivää. Hienosti konfiguroitu serveri lähetti sähköpostia ja kertoi, että levyssä alkaa olla vikaa. Kannattaisi vaihtaa, ennenkuin sattuu jotain. Eli tuumasta toimeen, uusi levy tilaukseen ja paketin noudon jälkeen vaihtohommiin.

Kyseessä oli kolmen levyn raid5 pakka, vieläpä tuhdisti kryptattuna. Raid5 on siitä kiva, että siinä kapasiteettia menetään N-1 kaavalla. Sitä voisi kuvata vaikka näin, kun luodaan neljän levyn raid5 pakka ja tallennetaan sille 123 niin käy näin:

1 menee levylle 1
2 menee levylle 2
3 menee levylle 3
neljännelle levylle kirjoitetaan tarkistusluku 6.

Jos siis joku levy hajoaa, niin tallessa on joko kaikki kolme palaa tiedosta, tai kaksi palaa tiedosta ja tarkistusluku, josta voidaan laskea puuttuvan palan sisältö. Perinteinen raid1 kestää myös yhden levyn hajoamisen, mutta levyjen yhteiskapasiteetista 50% menee varmistukseen. Kolmen levyn raid5 käyttää varmistukseen 33% kapasiteetista ja neljän levyn enää 25%.

Joten ei kun toimeen ja levyn vaihto käyntiin:

#mdadm --fail /dev/md2 /dev/sdd1
#mdadm --remove /dev/md2 --remove /dev/sdd1

Hajoamassa ollut levy siis merkattiin huonoksi ja poistettiin raidipakasta. Sen jälkeen sähköt pois, levyn vaihto ja kone käyntiin. Uusi levy piti partitioida, koska eri valmistajien levyt on hieman erillaisia, en ollut käyttänyt levyjen koko kapasiteettia. En viitsinyt laskea monenko blokin kokoinen partio on tehtävä, joten arvelin homman hoituvan helpoiten kopioimalla partitiotaulu toiselta levyltä:

#sgdisk --replicate=/dev/sdf /dev/sdd

Ja enterin lyömisen jälkeen tuli ei vit.. kun tajusi tehneensä kunnon mokan. Kaikissa konsolin tiedostokäskyissä logiikka on "mistä minne". Tuo olikin poikkeus, joka tekee operaatiot päinvastoin. Se siis kopioi tyhjän levyn partiointitaulut alkuperäisen raidilevyn päälle. Pikainen pelastusyritys eli viimeisen raidilevyn paritiointitaulun kopiointi juuri sileäksi vedetyn ja tyhjän levyn päälle ei auttanut: raidipakka hiljeni.

Teoriassa tuota olisi voinut vielä yrittää pelastaa hajoamisoireista ilmoittaneen levyn ja raidipakan ainoan ehjän levyn avulla, mutta olkoot. Se oli varmuuskopiopakka, jonka oleelliset tiedostot oli valtaosin muutenkin tallessa. Raid 5 on siitä inhottava, ettei jos jotain menee pieleen kun se kasaa itseään hajonneen levyn vaihdon jälkeen, on kaikki menetetty.

Ensi kerralla taidan vain laittaa uuden levyn usb koteloon, lisätä sen raidipakkaan varalevyksi paritioinnin jälkeen ja merkata hajoavan levyn vasta sitten huonoksi, jonka jälkeen tietojen pitäisi siirtyä varalevylle.

Lattiahaaste, osa 3

Nyt on vähitellen "tee työtä jolla on tarkoitus" olo päällä. Kuurauksen jälkeen kun tuli kaivettua hiekkapaperi esiin ja aloitettua pinnan kunnostus. Koneitahan ei käytetty, ilmeisesti paikallisessa vesijohtovedessä on jotain haitallisia lisäaineita tai olutannostus on liian pieni, kun hionta tehtiin käsin.

Siis hiekkapaperi erillisen lattiahiontavarren päähän, niin karhennuksen sai tehdä seisaaltaan. Sitten tuli innostuttua ja käytyä käsin hiekkapaperin kanssa ongelmakohtia läpi. Samalla löytyi viimein ne naulankannat, hyvin olivat piilotettuna ja riittävän syvällä.

Sen jälkeen pahimmat uurteet ja kolot tuli taas kitattua piiloon lakkakitillä, jota piti lisätä kahdessa erässä, syvimpiin kohtiin. Myös pahimmasta kohdasta kaavittaessa irronneet puunsäleet tuli liimattua takaisin lattiaan ja taltalla poistettua syntyneet kohoumat. Ennen kittausta.

Kuvaavasti tämän päivän ohjelma olikin seuraava:

1. Aamusta hiomaan eiliset kittaukset pois ja samalla lisättiin kittiä pahimpiin kohtiin.
2. Päivällä uusien kittausten hionta ja lattian pesu.
3. Iltapäivästä lattian nihkeäpyyhintä ennen maalausta.
4. Lattian maalaus.

Olisi kai vähempikin riittänyt. Kummasti kitatessa tuntui sille, että onko tässä sekoamassa, kun kittiä meni vähän kaikkialle. Sitten maalatessa tuntui sille, että olisi tietty tämänkin kohdan voinut vielä paikata.

Ei kai tästä liian hienoa kannata tehdä.

Kun pensselillä saatiin ensimmäinen kerros maalia pintaan, alkoi tila näyttää jo hyvälle. Ei liian sileä, mutta sopivasti vanhan näköinen. Maali oli sateenkaari perinnetaidon lakkaöljymaali ja sävyte hyvin perinteinen (0401). Siitä tuli minulle vain vanha koululuokka mieleen, kaupungissa kasvaneelle rouvalle ei moista mielleyhtymää tullut. Oli meillä maalla koulussa juokseva vesi ja sisävessat, vaikka lattiat olikin puusta, en minä nyt ihan niin vanha ole.

Puolivälissä menossa.

Huomenna toinen kerros maalia pintaan ja sitten voi miettiä onko vielä syytä laittaa kolmas kerros, vai taputtaa itseään selkään ja antaa lattian kuivua muuttoa odotellessa.

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen.

Lattiahaaste, osa 2

Pari puuhapäivää on jo takana. Lattialla ollut valkoinen mönjä ei ollut ihan niin kutsuva maalauspinta, joten se piti kaapia pois. Suihkepullot ja lastat irrottivat tavaraa todella hyvin, mutta eihän niin saa ihan puhdasta pintaa aikaiseksi.

Kaavinnan jälkeen alkoi kuuraus.

Ei se mitään, on olemassa muitakin keinoja. Nimittäin perinteinen juuriharja, vähän vain maalinpoistoainetta ja vettä sekaan ja menoksi. Muutama tunti myöhemmin lattia näytti jo tälle:

Kuurauksen jälkeen.

Ei hullumpi. Kuurauksen aikana laitettiin kakluuniin tulet, jotta lattia kuivuisi vähän paremmin. Kakluunia sytyttäessä tuli vain hyvin uusavuton olo: puita oli, mutta sytykkeitä ei. Kirveskin oli toisella asunnolla. Joten kaupasta tuli ostettua sytykepaloja.
Enemmän hävetti kaupasta ostettu sytytin, kun tulitikkuja ei ollut myynnissä, eikä tehnyt mieli lähteä laukku täynnä tavaraa toiseen kauppaan ostoksille.

Kaikkeen sitä joutuu, vaikka rantasaunaan saa lämpiämään jos vain löytyy puita, kirves ja tulitikku.

Lattiahaaste, osa 1

Kuten osa tietääkin, meidän perhe päätti siirtyä kerrostaloasumisesta vähän perinteisempään asumismuotoon. Tässä tapauksessa 95 vuotiaaseen hirsirivitaloon. Siinä on hyvä harjoitella kodin ylläpitotaitoja, tai parantua tästä hulluudesta ja paeta huoltoyhtiön ja valmiiksi laitetun huomaan.

Päivän ensimmäinen erä otettiin olohuoneen lattian kanssa. Se oli oikein hyväkuntoinen parketti, mutta liimaamattomana se narisi aika tavalla, tummana teki huoneesta vähän hämärän ja kyllähän vanhaan hirsikotiin kuuluu puulattia.

Kauppoja hieroessa parketin alla näytti olevan muovimattoa ja kipsin kaltaista tasoitetta, niistä lähetettiinkin näytepalat työterveyslaitoksen ja vastaus tuli todella nopeasti. Ei asbestia. Kerrassaan hyvä uutinen, tuli sieltä labrasta laskukin, mutta monta päivää myöhemmin.

Alkupiste

Lopulta alkoi remontti. Portaiden kaiteet ja lattialistat saivat kyytiä, kun parkettiin piti päästä käsiksi. Parketti osoittautuikin helpoksi palaksi, kun sen sai alkuun, niin loput palat irtosi hyvinkin nopeasti. Vain yhden levyn päätypontti lohkesi, sekin vahingossa.

Alta löytyikin vähän riekaleinen ja harvinaisen ruma muovimatto, joka ei onneksi ollut liimattu. Se irtosi ja leikkaantui pienemmiksi siivuiksi todella helposti. Seuraava kerros olikin linoleumi, mutta edelleen liimaamatta. Se oli kyllä naulattu laidoista lattiaan ja kakluunin edessä oli varmaan ollut lapset hoidossa asennuksen aikana.. vasaran ja naulojen kanssa. Sen verran tiuhaan oli naulaa lyöty.

Parketti numeroituna ja puoliksi purettuna

Ensikosketus puulattiaan, pontit oli mukava yllätys.

Muovilattia numero 1. Huomaa pahoinvointihenkinen kuvionti kakluunin edessä ja repeämät ikkunaseinällä.

Muovilattia numero 2, tarjosi miellyttävän luonnonläheiset likakerrokset.

'

Sekä nopean asentajan vauhtiviivan keskeltä lattiaa.

Puulattia löytyi kuitenkin lopulta ja sen kunto yllätti. Pontit näki jo aikaisemmin avatusta kohdasta ja mattonaulojen poiston jälkeen lattia on käytännössä naulaton. Sen saisi hiotettua ihan sileäksi ja uuden veroiseksi, mutta nyt taidetaan antaa ajan patinan näkyä.

Vedellä sumutettu tasoite irtoaa melko helposti.

Työnaisen vana.

Eli tarkoitus on kaapia tasoite pois, hioa pinta karkeaksi ja laittaa uusi maalikerros päälle. Hyvä siitä vielä tulee.

Toivottavasti.