Täällä ruokakaupassa käynti on aina yhtä jännää. Eilen uskon onnistuneeni ostamaan hiivaa, en toisin ole siitä ihan varma. Tänään taas kaupassa pyörittelin laatikkoa, jonka ulkonäöstä tuli ensimmäisenä mieleen piipputupakka. Se oli kaakaota, ainakin pienellä painetun printin mukaan. Toinen yllätyspurkki osoittautui mustekalan lonkeroiksi.
Mutta mitä ihmeitä olikaan pirtupullojen vieressä? Cars, Pocahontas (muistaakseni) ja muut Disney pullot! Niitä piti jo vähän käännellä, pienellä tekstillä löytyi "non alocoholic party drink". Se siitä säikähdyksestä, että täällä opetetaan lapset tavoille erikseen lasten viinoilla. Niin ja pirtu tosiaan, totta siinä missä suomessa yritetään saada viiniä ruokakauppaan ja mietitään kaljanmyyntikieltoa sunnuntaille, niin täällä saa jokaisena viikonpäivänä ostaa 95% alkoholia ruokakaupasta.
Pikkuisen huvittava episodi oli myös kun mietin pinaattikeiton tekemistä. Sehän tehdään maitoon, joten tässä ajatuksen juoksu kaupan hyllyllä:
- Hmm kermaan tehtynä siitä tulisi parempaa.
- Hei toissa on smetanaa, siitä tulee vielä parempaa. Höh, rasvaa vain saman verran mitä kermassa.
- Tietty jos tekisinkin pinaattijauheliha täytteisiä pastarullia.
Seuraava havainto olikin, että pidin kädessäni vähärasvaista paistijauhelihaa ja olin lievästi huvittunut, kun ensin etsii rasvaisimman purkin mitä löytää ja sitten taas niin kevyttä kun voi olla..
Harvassa kaupassa tosiaan puhtaan englantia, mutta ei se oikeasti nyt iso ongelma ole. Osoittelemalla ja tarpeen vaatiessa vaikka kännykkään/paperille numeroita piirtämällä pärjää todella pitkälle. Ruokakaupatkin ovat liha/juusto tiskiä lukuunottamatta ihan itsepalvelua. Toisaalta ostettaessa voi tulla ihan erillaisia onnistumisen tunteita. Esimerkiksi kerran olin kaupungilla kävelemässä ja viima alkoi käydä kylmäksi. Siis pukuliikkeeseen, esillä ei ole kaulaliinoja. Niistä kysymällä tulee vain pään pyörittelyä. Sitten kun osoittelee mallinuken kaulaliinaa, niin ilme kirkastuu ja tiskin alta kaivetaan pino esiin. Pikaisen valinnan ja laskimella näytetyn hinnan jälkeen on mukavampi lähteä ulos ja kauppaan jäi iloisesti hymyilevä kauppias.
perjantai 29. tammikuuta 2010
torstai 28. tammikuuta 2010
Uusi lelu!
Kuten osaa tietääkin, olen viimein käynyt kamerakaupassa. Ajatus lähti siitä, että Puolassa on kuitenkin kivan näköisiä rakennuksia ja patsaita. Sekä, että sen sijaan, että olisi kotisohvalla makaamassa tekisi ihan hyvää käydä kävelemässä ja kuvaamassa. Siis mukava motivaatio ulkoiluun.
Kuinkas sitten kävikään? Kuten minulla aina tekniikan kanssa, mopo alkoi keulia ja sitten vain roikutaan mukana. ;-) Alku oli kieltämättä ihan fiksu, eli edullisempaa runkoa kittilaseilla. Ei ihan uusinta uutta. Ettei vaan huomaa omistavansa parilla tonnilla lasia kaapissa, jota ei sitten käytäkkään. Eli edullista, käteensopivaa ja riittävän kevyttä, että se tulee joskus mukaankin.
Optiikan päivityspolkukin näytti hyvälle, laadukasta tavaraa siedettävään hintaan ja kittilinssejä kehuttiin about parhaiksi kittilinsseiksi, mitä kameroiden mukana tulee. Eli kaupasta tarttui Olympus E-520, 14-42mm ja 50-150mm
Kiva lelu, pidän edelleen. Matkan varrella mukaan tarttui 50mm/f2 makro, kun tarvitsin valovoimaisempaa lasia ja teki tietysti mieli saada taustatkin puuroutumaan, että kohde erottuu hyvin. Hieman hidas tarkentamaan, mutta tekee tosiaan tarkkaa jälkeä.
Pahin isku tuli tietenkin, kun muutaman kerran huomasi peruskittilinssillä, että vaikka pakittaa selän kadulla seinään, niin kuvaan ei saa kaikkea haluamaansa, tai valotusaika kasvaa sen verran pitkäksi, että käsivaralla otos tärähtää. Thaimaan reissukin on mukavasti lähestymässä, niin saarien maisemista teki mieli saada parempia kuvia.
Eli laajakulmaa (enemmän maisemaa samaan kuvaan) ja enemmän valovoimaa (lyhyempi suljinaika, kuva ei tärähdä niin helposti hämärässä), olisi toivomuslistalla. Tässä vaiheessa pystyi jo aavistamaan, että käy huonosti. Optiikkakuumehan siitä nousi ja sehän oli menoa.
Ennenhän ostaminen oli helpompaa, meni vain kauppaan ja kertoi mitä pitäisi saada, kauppias tarjosi vaihtoehtoa ja sitten kun kysyi onko se hyvä, kauppias vastasi, että se on paras. Ala siinä sitten vertailemaan.
Nyt netti on täynnä arvosteluja, harrastajien keskusteluja ja niissä tietty puidaan hyvin samoja vaihtoehtoja "ostaisikon tuon, vai olisiko tuo toinen sittenkin parempi" ja aiheesta jauhetaan sitten kauan. Informaatioähky alkoi pian lähestyä tietoummetusta, joten jo oman mielenterveyden takia tuli vihellettyä peli poikki ja ostettua sillä hetkellä parhaalle tuntunut vaihtoehto.
Kotiin siis jysähti parissa päivässä 12-60mm (kinovastaavana 24-120mm) f2.8-4 ja salamakin. Linssi on kyllä tukevaa tekoa ja painava, toisin lohdutti kummasti, että Canon/Nikon akselilla lähes vastaava olisi painanut vielä enemmän. Riittävän laajakuvainen, että erilliselle laajakuvalle ei välttämättä ole tarvetta ja valovoimaa on enemmän.
Tekniikkahulluille alla on muutama testikuva. F8, kuvat ihan suoraan kamerasta. Kaikki on jalustalta otettu ja zoomattu siten, että kuvan sisältö olisi sama. Samoilla milleillä kun fyysisesti reilusti isompi objektiivi tuottaisi hieman eri rajauksen. Automaattitarkennuksella, samalla isoarvolla, ilman salamaa. Tarkennus lehden oikeassa yläkulmassa (monosta stereoksi)
12-60mm
Ja kittilinssin versio:
Täytyy ihmetellä asunnon ulkopuolekkakin viikonloppuna, tuossa erot on todella pieniä. Niin toisaalta kuuluukin olla tasaisessa valossa. Ei noita kittilinssejä ole suotta kehuttu. Täytyypä mielenkiinnosta viikonloppuna ottaa selvää miten paljon kamerassa/linsseissä on ohitarkennusta automaatilla.
No joo, kuvaaja se suurin pullonkaula on. Eli jos seuraavaksi saisi taidot paranemaan, niitä ei onneksi ole kaupan netissä.
Ai iltapala? Hyvin maistui, kiitos kysymästä.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Ruokaraportti
Prahan reissu on melkein ohi. Turistikierros tuli tehtyä, lopputuloksena paljon valkokuvia, toisin keli oli melkein kuin suomen marraskuu, lunta toki enemmän, mutta harmaata ja sohjoakin. Eli tuskin tuli mitään hienoa otosta napattua. :(
Tietysti jalatkin tuli käveltyä mukavan lötköiksi, kuten perinteiseen kaupunkilomaan kuuluukin.
Alkoi kyllä mietityttää millainen tämä kaupunki on kesällä, kun nytkin linnassa, sillalla ja vanhankaupungin torilla kuhisi porukkaa ja klassinen turistimittari: "ottaisitko meistä valokuvan?" kilahti useamman kerran. Millainen paikka mahtaa olla siis pahimpaan turistiaikaan? En oikein halua kuvitella. Onneksi vanhan kaupungin sivukujilla oli paljon rauhallisempaa.
Päädyin muuten kasvisravintolaankin, paikka oli tosiaan sellainen, että sopivasti pienellä sivukujalla, joka tuntuu enemmän sisäpihalle, eikä kadulle. Eli sellainen, ettei sinne oikein vahingossa eksytä. Hiton hyvää ruokaa tyylillä sisustettu ravintola, erikoisuutena vessat oli "kylmässä", eli sisäpihan portaikon kohdalla molemmissa kerroksissa, siis ulkoilmaa ja kynttilävalaistus. Niin vessoissa, kuin portaissakin.
Niin se kasvisruoka? Vatsa taatusti ihmetteli, mutta onneksi mukana tullut olut osasi rauhoittaa tilanteen ja selitti perin epäluuloisille ruuansulatuselimille, että toi on ihan ok, se on mun seurassa. Sulattelivat, mutta jäivät taatusti juttelemaan selän takana huolissaan, että on tuo kaljakin joutunut huonoon seuraan.. Oikeasti syön kyllä ihan mieluusti muutakin, kuin pelkkää pekonia. Hyvin tehty ruoka maistuu aina, oli se sitten ruokaa, tai sitä mitä ruoka syö. ;-)
Alkukeitto oli melko mautonta, mutta pääruoka leivottuja perunapannukakkuja, joiden sisällä oli juustoa ja muuta mukavaa, guatemolea, salsaa ja salaattia. Aika herkkua. Jälkiruoka oli vasta herkkua: azteekkichilisuklaata. Eli sulatettua suklaata chilillä, päällä hyvää rouhetta. Yum, sula tumma suklaa ja vähän ajan päästä avautuva chilin potku toimii aina. :)
Illallinen olikin gulassia (valitan, tässä tuli täydellinen tyrmäys kasviskeitolle) ja entrecôtea, toisin nyt kasvisruoka veti voiton. Pihvi oli kyllä täysin ok, mutta ei samalla tavalla aivojen primitiivisiä mielihyvänystyröitä hyväilevää.
Yksi asia on muuten aika jännä Puolan ja Tsekin ruuissa, mausteiden käyttö. Se on aika vähäistä, vaatii kyllä totuttelua, mutta toisaalta alkaa maistaa paremmin itse ainekset, eikä vain mausteita. Oikeastaan pidän siitä, vaikka olenkin paatunut chilin ja valkosipulin ystävä.
Taas olisi nukuttava hieman, huomenna ehtii vielä hetken ihastella kaupunkia, ennenkuin pitkä kotimatka alkaa.
Tietysti jalatkin tuli käveltyä mukavan lötköiksi, kuten perinteiseen kaupunkilomaan kuuluukin.
Alkoi kyllä mietityttää millainen tämä kaupunki on kesällä, kun nytkin linnassa, sillalla ja vanhankaupungin torilla kuhisi porukkaa ja klassinen turistimittari: "ottaisitko meistä valokuvan?" kilahti useamman kerran. Millainen paikka mahtaa olla siis pahimpaan turistiaikaan? En oikein halua kuvitella. Onneksi vanhan kaupungin sivukujilla oli paljon rauhallisempaa.
Päädyin muuten kasvisravintolaankin, paikka oli tosiaan sellainen, että sopivasti pienellä sivukujalla, joka tuntuu enemmän sisäpihalle, eikä kadulle. Eli sellainen, ettei sinne oikein vahingossa eksytä. Hiton hyvää ruokaa tyylillä sisustettu ravintola, erikoisuutena vessat oli "kylmässä", eli sisäpihan portaikon kohdalla molemmissa kerroksissa, siis ulkoilmaa ja kynttilävalaistus. Niin vessoissa, kuin portaissakin.
Niin se kasvisruoka? Vatsa taatusti ihmetteli, mutta onneksi mukana tullut olut osasi rauhoittaa tilanteen ja selitti perin epäluuloisille ruuansulatuselimille, että toi on ihan ok, se on mun seurassa. Sulattelivat, mutta jäivät taatusti juttelemaan selän takana huolissaan, että on tuo kaljakin joutunut huonoon seuraan.. Oikeasti syön kyllä ihan mieluusti muutakin, kuin pelkkää pekonia. Hyvin tehty ruoka maistuu aina, oli se sitten ruokaa, tai sitä mitä ruoka syö. ;-)
Alkukeitto oli melko mautonta, mutta pääruoka leivottuja perunapannukakkuja, joiden sisällä oli juustoa ja muuta mukavaa, guatemolea, salsaa ja salaattia. Aika herkkua. Jälkiruoka oli vasta herkkua: azteekkichilisuklaata. Eli sulatettua suklaata chilillä, päällä hyvää rouhetta. Yum, sula tumma suklaa ja vähän ajan päästä avautuva chilin potku toimii aina. :)
Illallinen olikin gulassia (valitan, tässä tuli täydellinen tyrmäys kasviskeitolle) ja entrecôtea, toisin nyt kasvisruoka veti voiton. Pihvi oli kyllä täysin ok, mutta ei samalla tavalla aivojen primitiivisiä mielihyvänystyröitä hyväilevää.
Yksi asia on muuten aika jännä Puolan ja Tsekin ruuissa, mausteiden käyttö. Se on aika vähäistä, vaatii kyllä totuttelua, mutta toisaalta alkaa maistaa paremmin itse ainekset, eikä vain mausteita. Oikeastaan pidän siitä, vaikka olenkin paatunut chilin ja valkosipulin ystävä.
Taas olisi nukuttava hieman, huomenna ehtii vielä hetken ihastella kaupunkia, ennenkuin pitkä kotimatka alkaa.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Tien päällä taas
Täällä sitä ollaan, Prahassa. Sinänsä ikävä viikonloppureissu, kun suhteessa ajasta menee valtaosa tienpäällä. Toisin onneksi dokumentteja voi käydä ihan läpi junassakin, niin voi matkustaa työajalla. Toisin ei sekään niin simppeliä ole..
Matkaan tuli siis lähdettyä hyvissä ajoin, kun vaihtoaika Berliinissä olisi ollut parhaalla yhteydellä alle vartti. Kun lähes koko eurooppa on sekaisin lumesta, niin ei moiseen uskaltanut luottaa. Eli aikaisemmalla junalla. Joka oli tietty kalliimpi ja kiersi eri reittiä, silti yksi vaihto ennen Berliiniä, helppo nakki. Ennen vaihtoa tulee vain pikku pysäkkejä vastaan ja lopulta saman niminen, mikä pitikin olla, vaunu tyhjenee, minä myös ulos.
No tässä onkin vain yksi raide, joka aikataulut on vain välille Szczcin - Mikä lie kyläpahahen, jossa ollaan. Pysäkille jäi vain yksi pieni puolalainen mies, joka puhui kovasti puolaa, hymyili ja huitoi käsillään neuvoa kysyessä. Lupaavaa.
Hmm.. mistäs jatkojuna, vähän etsiskelyä ja asemaltan näköisestä rakennuksesta kysymään. Rautateiden huoltomiehet ei tietty puhu lainkaan englantia, mutta sanomalla Berlin ja lippua näyttämällä viitotaan lava-autoon ja kuskataan oikealle asemalle. Kaupungilla oli siis maitolaituripysäkki ja sen jälkeen itse kaupungin rautatieasema. *douh*
Jatkoyhteyteen ei enää ehdi, mutta ei hätää seuraava juna lähtee reilun tunnin päästä, juuri se jolla olisi nopea vaihto Berliinissä. Siinä poltettiin sitten virheidenotto marginaali. Henkilökunta ei edelleenkään puhu englantia, mutta lippuja näyttämällä ja elekielellä onnistuu lippujen siirto lähijunasta intercityyn, ilman lisämaksua. Palvelusta pitää kyllä saksan rautateille nostaa hattua. Mitä nyt lisälippua katsoessa huvittaa, sama numero ja saapumisraide, mitä Berlin - Praha junalla. Toisin kysyttäessä tämä ei vain ole se juna.
Perillä saavutaankin raiteelle 3 raiteen 2 sijasta, josta oikea juna lähtee. Loppumatka meneekin kommelluksitta, metrolla ja kävelemällä osuukin hotellille heti ekalla yrittämällä. Ihan viihtyisä paikka, hyvä sijainti ja edullinen. Bonuksena paikan pyörittäjä ei ole natiivi, puhuu hyvää englantia, kirjahylly on täynnä englanninkielistä luettavaa ja kartaan ilmaantu hyviä ravintoloita ja paikkasuosituksia, joissa käydä ja näköalareitti ehdotus. :)
Lähin suositeltu ravintola tulikin testattua, oikein hyvää ruokaa ja ravintolassa itse tehtyjä suodattamattomia oluita. Joy.
Teki hyvää, etenkin kun kello oli jo yhdeksän ja päivän ensimmäinen ateria oli aamupalasämpylä ja prahaan saavuttaessa kioskivoikkari..
Uuden vuoden lupaus oli muuten olueton tammikuu, mutta sitten kun istuin iltaa ennen Puolaan paluuta kavereiden kanssa, niin olin kalja kädessä. Siis olueton tammikuu puolassa oli uusintaversio, ja kun Prahassa ollaan, voi käydä oluella. Tällekköhän ramadanin aikana tuntuu, on pimeää, nyt ei tartte paastota? :)
Hieman tuli käveltyä kaupungin keskustassakin, hienollehan paikka näyttää. Tuli myös kiinnitettyä siihen huomiota, että parissa porttikongissa on nuoria tummaihoisia seisomassa, eivät juttele, ovat vain. Seuraavassa oli pari neitoa täysin meikattuna, samoin odottamassa jotain. Kun seuraavassa risteyksessä alettiin houkutella cabaree baariin "privat club, ten girls, no fees just come and sit..", niin ei voinut välttyä ajattelemasta, että tällä kadulla olisi herkästi kokeva artisti saanut ensin tajunnan laajennettua ja sitten muusan kainaloon.
Nyt unta palloon, huomenna riittää maisemien ihmettelyä.
Matkaan tuli siis lähdettyä hyvissä ajoin, kun vaihtoaika Berliinissä olisi ollut parhaalla yhteydellä alle vartti. Kun lähes koko eurooppa on sekaisin lumesta, niin ei moiseen uskaltanut luottaa. Eli aikaisemmalla junalla. Joka oli tietty kalliimpi ja kiersi eri reittiä, silti yksi vaihto ennen Berliiniä, helppo nakki. Ennen vaihtoa tulee vain pikku pysäkkejä vastaan ja lopulta saman niminen, mikä pitikin olla, vaunu tyhjenee, minä myös ulos.
No tässä onkin vain yksi raide, joka aikataulut on vain välille Szczcin - Mikä lie kyläpahahen, jossa ollaan. Pysäkille jäi vain yksi pieni puolalainen mies, joka puhui kovasti puolaa, hymyili ja huitoi käsillään neuvoa kysyessä. Lupaavaa.
Hmm.. mistäs jatkojuna, vähän etsiskelyä ja asemaltan näköisestä rakennuksesta kysymään. Rautateiden huoltomiehet ei tietty puhu lainkaan englantia, mutta sanomalla Berlin ja lippua näyttämällä viitotaan lava-autoon ja kuskataan oikealle asemalle. Kaupungilla oli siis maitolaituripysäkki ja sen jälkeen itse kaupungin rautatieasema. *douh*
Jatkoyhteyteen ei enää ehdi, mutta ei hätää seuraava juna lähtee reilun tunnin päästä, juuri se jolla olisi nopea vaihto Berliinissä. Siinä poltettiin sitten virheidenotto marginaali. Henkilökunta ei edelleenkään puhu englantia, mutta lippuja näyttämällä ja elekielellä onnistuu lippujen siirto lähijunasta intercityyn, ilman lisämaksua. Palvelusta pitää kyllä saksan rautateille nostaa hattua. Mitä nyt lisälippua katsoessa huvittaa, sama numero ja saapumisraide, mitä Berlin - Praha junalla. Toisin kysyttäessä tämä ei vain ole se juna.
Perillä saavutaankin raiteelle 3 raiteen 2 sijasta, josta oikea juna lähtee. Loppumatka meneekin kommelluksitta, metrolla ja kävelemällä osuukin hotellille heti ekalla yrittämällä. Ihan viihtyisä paikka, hyvä sijainti ja edullinen. Bonuksena paikan pyörittäjä ei ole natiivi, puhuu hyvää englantia, kirjahylly on täynnä englanninkielistä luettavaa ja kartaan ilmaantu hyviä ravintoloita ja paikkasuosituksia, joissa käydä ja näköalareitti ehdotus. :)
Lähin suositeltu ravintola tulikin testattua, oikein hyvää ruokaa ja ravintolassa itse tehtyjä suodattamattomia oluita. Joy.
Teki hyvää, etenkin kun kello oli jo yhdeksän ja päivän ensimmäinen ateria oli aamupalasämpylä ja prahaan saavuttaessa kioskivoikkari..
Uuden vuoden lupaus oli muuten olueton tammikuu, mutta sitten kun istuin iltaa ennen Puolaan paluuta kavereiden kanssa, niin olin kalja kädessä. Siis olueton tammikuu puolassa oli uusintaversio, ja kun Prahassa ollaan, voi käydä oluella. Tällekköhän ramadanin aikana tuntuu, on pimeää, nyt ei tartte paastota? :)
Hieman tuli käveltyä kaupungin keskustassakin, hienollehan paikka näyttää. Tuli myös kiinnitettyä siihen huomiota, että parissa porttikongissa on nuoria tummaihoisia seisomassa, eivät juttele, ovat vain. Seuraavassa oli pari neitoa täysin meikattuna, samoin odottamassa jotain. Kun seuraavassa risteyksessä alettiin houkutella cabaree baariin "privat club, ten girls, no fees just come and sit..", niin ei voinut välttyä ajattelemasta, että tällä kadulla olisi herkästi kokeva artisti saanut ensin tajunnan laajennettua ja sitten muusan kainaloon.
Nyt unta palloon, huomenna riittää maisemien ihmettelyä.
torstai 7. tammikuuta 2010
Viimeiset viikonloput
Tänään tapahtui havahtuminen, aika käy vähiin. Enää 7 viikonloppua ennen suomeen paluuta, niistä ensimmäinen menee taatusti Szczenissä alennusmyynneissä pyörähtäessä ja ehkä sianniskapaikassa syödäessä.
Paikka siis ristittiin sieltä löytyneen perin herkullisen sianniska-herkkusieni annoksen takia, ainoa ruoka Puolassa johon ei tee mieli lisätä suolaa, tai pippuria. Suosittelen, vielä pekoniperunat ja olutta päälle, niin vatsan paino pitää huolen, että fyysiset jalat on maassa, mutta mieliala liihottelee korkealla.
Mikäs tässä on siis ongelmana? No se, että missäs sitä ehtiikään käydä. Prahaan on lyhyt matka, yhden viikonlopun voisi viettää siellä. Krakovakin on fiksummilla yhteyksillä muistaakseni 5h matkan päässä. Ei paha paikka viikonlopulle sekään. Gdanskinkin on oikein lähellä. Amsterdam houkuttaa, eikä sen paikan houkuttavuutta yhtään vähennä Aqua De Anniquen keikat ja työpöydän taustalla oleva kuva, jossa on luistelijoita ilta-auringossa tuulimyllyjen reunustamalla joella Hollannissa.. ja tietysti Berliini on ihan nurkan takana. Hitto, täällähän voisi helposti viettää joka viikonlopun eri kaupungissa.
Tuosta tietysti ajatukset karkasivat vielä vähän kauemmaksi. Kohta olen yli 30c lämmössä pyyhkimässä hikeä otsalta ja kiroamassa miten taksikuski peri pari euroa ylihintaa. (Toisin yleistähän se on, täälläkin hieroja kuittasi ensin 90zl, mutta vastasin, nettisivuilla oli 70zl ja hinta korjaantui heti).
Edessä on siis reilu 2.5 viikkoa Thaimassa, tavoitteena on sukellella ja nauttia lämmöstä. Majoitukset ja siirymät pitäisi vain suunnitella, mikä on oikeastaan outoa. Tavallisesti olen matkannut vain mutu systeemillä, jos maisema on tuntunut ikävälle, olen vain vaihtanut sitä.
Kerran olen matkustanut sesongin ulkopuolella, niin on vain voinut marssia majapaikkaan ja kysyä onko vapaata huonetta. Nyt sesonki ja kuningasidea teetättää viimeinkin puku tarkoittaa pientä suunnittelua.
Ai niin, löysin omalle aasianreissaukselle termin. Flashbacker. Eli kuten reppureissausta, mutta vähän isommalla budjetilla. Ei siis yhteismajoitusta, mutta minun standardeilla yhteinen wc ja suihku ja muutama torakka on ihan ok. ;-)
Ps. Sohvan alla väijvät villakoirat hävisi painiottelun, olen taas asunnon yksinvaltias ja hallitseva elämänmuoto.
Paikka siis ristittiin sieltä löytyneen perin herkullisen sianniska-herkkusieni annoksen takia, ainoa ruoka Puolassa johon ei tee mieli lisätä suolaa, tai pippuria. Suosittelen, vielä pekoniperunat ja olutta päälle, niin vatsan paino pitää huolen, että fyysiset jalat on maassa, mutta mieliala liihottelee korkealla.
Mikäs tässä on siis ongelmana? No se, että missäs sitä ehtiikään käydä. Prahaan on lyhyt matka, yhden viikonlopun voisi viettää siellä. Krakovakin on fiksummilla yhteyksillä muistaakseni 5h matkan päässä. Ei paha paikka viikonlopulle sekään. Gdanskinkin on oikein lähellä. Amsterdam houkuttaa, eikä sen paikan houkuttavuutta yhtään vähennä Aqua De Anniquen keikat ja työpöydän taustalla oleva kuva, jossa on luistelijoita ilta-auringossa tuulimyllyjen reunustamalla joella Hollannissa.. ja tietysti Berliini on ihan nurkan takana. Hitto, täällähän voisi helposti viettää joka viikonlopun eri kaupungissa.
Tuosta tietysti ajatukset karkasivat vielä vähän kauemmaksi. Kohta olen yli 30c lämmössä pyyhkimässä hikeä otsalta ja kiroamassa miten taksikuski peri pari euroa ylihintaa. (Toisin yleistähän se on, täälläkin hieroja kuittasi ensin 90zl, mutta vastasin, nettisivuilla oli 70zl ja hinta korjaantui heti).
Edessä on siis reilu 2.5 viikkoa Thaimassa, tavoitteena on sukellella ja nauttia lämmöstä. Majoitukset ja siirymät pitäisi vain suunnitella, mikä on oikeastaan outoa. Tavallisesti olen matkannut vain mutu systeemillä, jos maisema on tuntunut ikävälle, olen vain vaihtanut sitä.
Kerran olen matkustanut sesongin ulkopuolella, niin on vain voinut marssia majapaikkaan ja kysyä onko vapaata huonetta. Nyt sesonki ja kuningasidea teetättää viimeinkin puku tarkoittaa pientä suunnittelua.
Ai niin, löysin omalle aasianreissaukselle termin. Flashbacker. Eli kuten reppureissausta, mutta vähän isommalla budjetilla. Ei siis yhteismajoitusta, mutta minun standardeilla yhteinen wc ja suihku ja muutama torakka on ihan ok. ;-)
Ps. Sohvan alla väijvät villakoirat hävisi painiottelun, olen taas asunnon yksinvaltias ja hallitseva elämänmuoto.
tiistai 5. tammikuuta 2010
Korppikotka on laskeutunut
Kraa kraa kuului Puolaan päästessä. Kone oli yli puolitoistan tuntia myöhässä, aika joka luonnollisesti odotettiin koneessa. No ei se mitään, kirja ja ipod auttoivat kummasti. Haittapuolena oli vain se, että perille päästessä kaupat oli kiinni. Aamupalan jälkeen oli saanut vain sämpylän ja jostain pitäisi saada ruokaakin. Onneksi ei tarvinnut käydä oikean korppikotkan tavoin puistoon hyytyneiden pulujen luo haaskalle, vaan kebab pelasti illan.
Jotkut voi kysyä, että onko noilla vaihdoehdoilla muka eroa. On. Vesipullo, haaskalta sitä ei saa ja maassa jossa kraanavettä ei kannata juoda sitä osaa arvostaa. Kebabia syödessä oli kyllä outo olo kahdesta syystä, ensinnäkin rulla on paljon pienempi ja paljon vaihtelevimmilla kasviksilla täytetty mitä suomessa (lihakin on lähempänä gyrosta, mitä tukkukebabia) ja taustalla ei soi häälaulajaa tai minareettien kutsua. Jalka pikemminkin haki tahtia, kun taustalla soivasta kappaleesta tuli mieleen Recoilin Luscious Apparatus.
Onhan täällä muuten luntakin, ihme ja kumma. Suomen jälkeen se ei ihmetytä, mutta paikalliset voi olla kyllä ihmeissään. Täällä kun ei pitänyt tulla lunta kuin parina päivänä vuodessa ja ei mitään pysyvää. Pakkaset ovat siis löytäneet tämänkin maan. Aikalaille kotisemmallehan tämä paikka lumen ansiosta näyttää. Jos siis ei kiinnitä huomiota arkkitehtuuriin ja ääntämiskelvottomiin kadunnimiin. Voisin lyödä vetoa, että muutamia minihameitakin taitaa yhä löytyä katukuvasta. Jotkut asiat eivät sitten muutu.
Ai niin asuntoa katsellessa tuli mieleen, että ennen lähtöä olisi kai kannattanut siivotakkin, mutta onneksi tuoksu oli hyvä. Itseasiassa kodin tuoksun tajuaa vasta, kun sieltä on poissa pidemmän aikaa. Täällä huomaa, että talo ei ole kovin vanha, vielä on materiaalien aromia ilmassa. Eikä biojätettä, roskat oli sentään viety. Jos aamulla herään, niin sohvan alla mahdollisesti vaanivat villakoirat eivät ole kasvaneet liian isoiksi ja verenhimoisiksi.
Jotkut voi kysyä, että onko noilla vaihdoehdoilla muka eroa. On. Vesipullo, haaskalta sitä ei saa ja maassa jossa kraanavettä ei kannata juoda sitä osaa arvostaa. Kebabia syödessä oli kyllä outo olo kahdesta syystä, ensinnäkin rulla on paljon pienempi ja paljon vaihtelevimmilla kasviksilla täytetty mitä suomessa (lihakin on lähempänä gyrosta, mitä tukkukebabia) ja taustalla ei soi häälaulajaa tai minareettien kutsua. Jalka pikemminkin haki tahtia, kun taustalla soivasta kappaleesta tuli mieleen Recoilin Luscious Apparatus.
Onhan täällä muuten luntakin, ihme ja kumma. Suomen jälkeen se ei ihmetytä, mutta paikalliset voi olla kyllä ihmeissään. Täällä kun ei pitänyt tulla lunta kuin parina päivänä vuodessa ja ei mitään pysyvää. Pakkaset ovat siis löytäneet tämänkin maan. Aikalaille kotisemmallehan tämä paikka lumen ansiosta näyttää. Jos siis ei kiinnitä huomiota arkkitehtuuriin ja ääntämiskelvottomiin kadunnimiin. Voisin lyödä vetoa, että muutamia minihameitakin taitaa yhä löytyä katukuvasta. Jotkut asiat eivät sitten muutu.
Ai niin asuntoa katsellessa tuli mieleen, että ennen lähtöä olisi kai kannattanut siivotakkin, mutta onneksi tuoksu oli hyvä. Itseasiassa kodin tuoksun tajuaa vasta, kun sieltä on poissa pidemmän aikaa. Täällä huomaa, että talo ei ole kovin vanha, vielä on materiaalien aromia ilmassa. Eikä biojätettä, roskat oli sentään viety. Jos aamulla herään, niin sohvan alla mahdollisesti vaanivat villakoirat eivät ole kasvaneet liian isoiksi ja verenhimoisiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)