Kraa kraa kuului Puolaan päästessä. Kone oli yli puolitoistan tuntia myöhässä, aika joka luonnollisesti odotettiin koneessa. No ei se mitään, kirja ja ipod auttoivat kummasti. Haittapuolena oli vain se, että perille päästessä kaupat oli kiinni. Aamupalan jälkeen oli saanut vain sämpylän ja jostain pitäisi saada ruokaakin. Onneksi ei tarvinnut käydä oikean korppikotkan tavoin puistoon hyytyneiden pulujen luo haaskalle, vaan kebab pelasti illan.
Jotkut voi kysyä, että onko noilla vaihdoehdoilla muka eroa. On. Vesipullo, haaskalta sitä ei saa ja maassa jossa kraanavettä ei kannata juoda sitä osaa arvostaa. Kebabia syödessä oli kyllä outo olo kahdesta syystä, ensinnäkin rulla on paljon pienempi ja paljon vaihtelevimmilla kasviksilla täytetty mitä suomessa (lihakin on lähempänä gyrosta, mitä tukkukebabia) ja taustalla ei soi häälaulajaa tai minareettien kutsua. Jalka pikemminkin haki tahtia, kun taustalla soivasta kappaleesta tuli mieleen Recoilin Luscious Apparatus.
Onhan täällä muuten luntakin, ihme ja kumma. Suomen jälkeen se ei ihmetytä, mutta paikalliset voi olla kyllä ihmeissään. Täällä kun ei pitänyt tulla lunta kuin parina päivänä vuodessa ja ei mitään pysyvää. Pakkaset ovat siis löytäneet tämänkin maan. Aikalaille kotisemmallehan tämä paikka lumen ansiosta näyttää. Jos siis ei kiinnitä huomiota arkkitehtuuriin ja ääntämiskelvottomiin kadunnimiin. Voisin lyödä vetoa, että muutamia minihameitakin taitaa yhä löytyä katukuvasta. Jotkut asiat eivät sitten muutu.
Ai niin asuntoa katsellessa tuli mieleen, että ennen lähtöä olisi kai kannattanut siivotakkin, mutta onneksi tuoksu oli hyvä. Itseasiassa kodin tuoksun tajuaa vasta, kun sieltä on poissa pidemmän aikaa. Täällä huomaa, että talo ei ole kovin vanha, vielä on materiaalien aromia ilmassa. Eikä biojätettä, roskat oli sentään viety. Jos aamulla herään, niin sohvan alla mahdollisesti vaanivat villakoirat eivät ole kasvaneet liian isoiksi ja verenhimoisiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti