Koh Lanta

Koh Lanta olikin tuttu paikka jo entuudestaan, noin 11 vuoden takaa. Käytännössä tuttuus tarkoitti vain sinne matkustamisen helppoutta, vaikka olihan tiet vanhoilla paikoillaan ja vesiputouksia ei tarvinnut käydä katsomassa, kun niillä tuli aikanaan käytyä.

Muuten saari olikin ihan erillainen paikka. Lantaa pidetään rauhallisena paikkana. Verrattuna Mookin ja Kradaniin tai siihen mitä se oli edellisen kerran käydessä, se ei todellakaan ole enää rauhallinen. Suhteutettuna Thaimaan mittakaavassa se on taas on varsin rento saari: rannoilla on yhä rakentamattomia kohti, jonka lisäksi kaupustelijat ja aurinkovarjojen loputtomat rivit puuttuvat. Sukelluskouluja on nyt 19 kappaletta ja rannalla on aina bileet jossakin, baari vain vaihtuu viikonpäivien mukaan. Ensiaskeleet kohti perinteistä turistikohdetta ovat siis otettu, mutta kävely on vielä huojuvaa taaperrusta.

Kaikki on siis suhteellista, turismi on kasvannut huomattavasti, mutta saari on yhä rento ja ihmiset on ystävällisiä. Lapsiperheitä on paljon, kuten nuoria reppureissaajiakin, molemmat sulassa sovussa keskenään. Tuntui vain hassulle, kun osa oli huolissaan, miten rakenteilla oleva silta muuttaa saarta. Minun silmissä se oli jo muuttunut, mutta oikeassahan ne olivat. Silta lisää turismia huomattavasti. Nykyisellään Lanta on oikeastaan varsin mukava: kehittynyt, paljon vaihtoehtoja majoituksessa, mutta ei mikään turistihelvetti. Saa vain nähdä kauanko se pysyy vielä sellaisena.

Lantalla tulikin opeteltua vapaasukellusta. Nyt siis paineilma ja regulaattori saivat jäädä sukelluskoululle, vain märkäpuku päälle, räpylät jalkaan, kasvoille maski, snorkkeli käteen ja vähän painoja vyöhön ja mereen. Pinnalta vain keuhkot täyteen ilmaan ja suunta kohti pohjaa. Olihan se outoa pysähtyä 16 metrin syvyyteen ja katsella aikansa ympärilleen, kunnes ilma tuntuu loppuvan. Syvemmällekkin olisi voinut mennä, mutta tuolla kurssilla tuo 16m sai luvan riittää.

Helppoa tuo ei silti ole, hengityksen pidätys aiheuttaa supistuksia vatsalihaksiin ja niistä huolimatta pitäisi rentoutua ja vain olla. Homman juju on muutenkin vain rentoutua, hidastaa hengitystä ja hioa sukellustekniikkaa, jotta happea kuluisi vähemmän. Altaassa sukellustekniikka toimii oikein nätisti, mutta kun sukellan pinnalta koralleja katsomaan, niin potkut muuttuvat ihan kelvottomiksi.

Mukavaa puuhaa vapaasukellus silti on ja eniten siinä on haastetta itsensä kanssa, kun pitäisi vain osata rentoutua ja antaa vain mennä, eikä vääntää väkisin. Kuvaavaa olikin, että kurssi oli hienoimmillaan kun sai vain maata pinnalla, katsella miten aallot liikutti pohjaan kulkevia valonsäteitä niin, että näky oli kuin jostain stargaten madonreiästä. Helppohan siinä oli rentoutua ja unohtaa kaikki muu. Välistä piti vain vetää keuhkot täyteen ja suunnata kohti suuren sinisen syvyyksiä.