Paikallinen kirjasto

Reissulukemiseksi tuli Rickhard Morganin muuntohiili. Hieno kirja, voin suositella. Etsivätarinahan se vain on, tulevaisuuteen sijoitettuna. Sci-fi elementit olivat vain oikein toimivia ja ne tukivat tarinaa hienosti. Vähän ennalta-arvattavuutta siinä oli, kun tunnisti tietysti teemoja, jotka myöhemmin muuttuivat vähän irrallisista pätkistä osaksi juonta. Kaava oli selkeä, tarina etenee vauhdilla ja sisältää cliffhangereita. Eli perinteinen resepti, josta oli hyvillä mausteilla ja tyylitajulla tehty nautittava keitos.

Koska kirja oli luettu, niin päätin ottaa seuraavan työn alle ja yllätyin kun läheisen bungalowkylän kirjastossa olikin useampi suomenkielinen kirja. Toisin tasoa harlekiini ja muutama aavistuksen laadukkaampi teos ja sentään helmenä ikivanha kovakantinen Monte Criston krevi. Sitä en vain olisi ehtinyt lukea ennen seuraavalle saarelle siirtymistä. Nappasin siis yhden "Jack Reacher" - kirjan luettavaksi. Virhe.

Sitä kirjaa kestin alle 70 sivua, sitten oli pakko lopettaa. Etsivä-jännitystarina sekin oli teemaltaan, mutta vain niin paljon huonommin toteutettuna. Tuntui niin uskomattomalle, miten toinen kirjailija saa samassa sivumäärässä periaatteessa samanlaiset hahmot toimimaan niin eri tavalla. Sotilastausta, vähän poikkeavia kykyjä, muskelia ja päättelytaidot jotka saa Sherlockin nyökkäävään hyväksyvästi.

Siinä missä samassa sivumäärässä ensimmäisen päähahmo oli jo persoona, maailman poikkeavuudet nykyisyydestä olivat selvillä ja oli hinku lukea lisää. Toisen kohdalla teki mieli heittää kirja menemään, kun se tuntui kirjasarjalle, jossa on vain keksitty rikos ja arvottu nopalla sankarin alkupaikka. Yritykset elävöittää tarinaakin olivat lähinnä vaatteiden ja automerkkien kuvaamista.

No kirjasarja se selvästi onkin, mutta oli hämmentävää miten samalla reseptillä tulee kerta kaikkiaan niin erilaatuista tavaraa ulos. Arvatenkin jälkimäinen on myynyt miljoonia ja muuntohiili on vain sci-fin ystävien tiedossa.

Luvassa on siis uusi penkominen paikallisessa kirjastossa. Vaihtoehdot eivät enää tunnukaan niin huonolle: harlekiinia vai siirtolaisperheen sukupolvien välisen kuilun ylittämistä ja tunnekuohuja? Ehkä rohkeus pettää viimehetkellä ja kuuntelen tuhat loistavaa aurinkoa äänikirjan loppuun, tai otan toiselle saarelle varatun kirjan luettavaksi.