Poks, sanoi näytönohjain.

Kolme vuottahan se kestettyään näytöntohjain päätti alkaa tukea vihreitä arvoja: ruudulle alkoi puskea aina vain enemmän ja enemmän vihreitä pisteitä. Joku muistipiiri oli siis vioittunut ja reilu alikellottaminen vain lievitti oiretta, ei poistanut sitä. Eli kauppaanhan sitä joutui.

Vanha näytönohjain, huomaa "hillity" jäähdytysratkaisu.

Toisin sinne pääseminen vaati tietty reipasta nettisurffausta, kun ei tietty halua ostaa mitään sekundaa. Pelien piti tarvittaessa pyöriä, opencl tuki piti olla - kun ohjelmat ovat viimein alkaneet hyödyntää sitä. Lisäksi muistia piti olla pari gigaa, ettei se muutu pullonkaulaksi ja lisäksi kortin oli syytä olla hiljainen, maksaa vähän ja olla saatavissa lyhyellä toimitusajalla. Hieno yhtälö.

Lopputuloksena kotiin ilmaantui Saphiren 6950 2Gb radeon. Hinta oli vielä siedettävä, eikä korttia tarvitsisi ihan lähivuosina uusia. Positiivinen yllätys oli kyllä sen hiljaisuus. Tavallisesti uuden näytönohjaimen asennuksen jälkeinen käynnistys saa koneen muistuttamaan lehtipuhallinta. Nyt se oli edelleen hiljainen, hitto valmistajat alkavat vähitellen oppia.

Tietysti tuosta saisi vielä aavistuksen hiljaisemman, kun purkaisi nykyisen jäähdytyksen pois ja asentaisi uuden, kuten vanhoille korteille tuli aina tehtyä. Nyt kerrankin tuntuu sille, ettei sitä tarvitse tehdä. Se tuntuu hyvälle.