Pulkaton laskiainen

Laskiainen tuli, mutta pulkkamäkeen ei tullut päästyä. Tietty mahdollisuuksia olisi, ruokakauppaan mennessä yksi kinos oli minun korkuinen. Siinä hetken aikaa tunsi itsensä pikkupojaksi, siitä onkin aikaa kun on voinut tuijottaa itsensä korkuista lumikasaa. Ilmiö korostui vielä, kun se oli pystysuora lumimuuri. Käytännössä näytti sille, että kadun lumet olisi kuormattu yhteen kasaan ja sitten tajuttu, että jalkakäytäväkin pitää olla. Jonka jälkeen joku sai kaivaa metrin levyisen kävelyväylän ihmisille.

Kaupassakin on näkynyt isoja puukelkkoja. Onhan minulla yksi tampereellakin, mutta nuo oli isompia ja tukevamman oloisia. Siis mitä mainioimpia välineitä itsetuhoiseen syöksylaskuun rinteessä. Oikeasti, kelkka tuntuu vakaammalle ja mukavammalle laskuvälineelle, mitä pulkka. Se olikin pettymys, kun Calvin and Hobbesin lukemisen jälkeen. Missä on vauhti, vaara ja komeat ilmalennot?

Ystävänpäiväkin tuli samassa paketissa, se toisin tajuttiin täällä hieman jälkijunassa. Jazzklubilla oli yksi erikoiskonsertti silloin, ajateltiin mennä, vaikka raavaat miehet pöydän äärellä viinilasit kädessä istumassa puolalaisia rakkauslauluja kuuntelemassa olikin aika outo mielikuva. Kävi ilmi, että kaikki pöydät oli varattu jo 2 viikkoa sitten kiitos itsenäisyyspäivän. Klubilla saa siis ruokaakin, eikä vain pelkkää jazzia ja olutta. Täytyy yrittää uudestaan viikon päästä.

Ruokapuolella onkin löytynyt muutama uusi asia:
- Chilibriejuustoa. Tässä on ihan mukava pikkupolte vakiona.
- Valkosipulisilavaa. Oikeasti maistuu valkosipulille, loistavaa kamaa.

Ja ruuasta puheenollen oli tarkoitus käydä perinteisessä sianniskapaikassa. Paikka sai sen lempinimen, kun siellä saa perin herkullista sianniskaa. Ainoa puolalainen ruoka, johon ei tee mieli lisätä suolaa, tai pippuria. (Ruuat on siis tosi vähän maustettuja, juttelin yhden kolleegan kanssa. Pitkään pippuri oli ainoa mauste, suolaa käytetään vähän ja oregano taisi tulla joskus 90-luvulla)

Siellä olikin häät, joten vaihtoehto B: kalaravintolaan, kuulema kaupungin parhaaseen. Menua katsellessa löytyi heti päävoitto: Herra krokokotiili Zimbabwesta! Vedessä sekin viihtyy, joten oli aivan luontevaa, että sitä oli kalaravintolan menulla. (Tiedotuksena krokot on siis luonnossa suojeltuja, mutta nahan takia niitä kasvatetaan farmeilla. Liha on siis sivutuote.)

Suomeenpaluun valmistelutkin ovat edenneet. Salin saunan tyhjennettyä pääsin täyttämään kiulun vedellä ja heittämään löylyä. Käytön tuoman turvotuksen puutteen takia puinen kiulu vuoti tietty kuin seula, joten sitä tuli kauhottua hullun lailla ja kun tuntui sille, että eihän tästä tule mitään lensi jäljellä oleva puolikas kiulullinen vettä kerralla kiukaalla.
Pian olikin tuttu olo: korvat sekä selkä tuntuu palavan ja tekee mieli saunasta pois. Vielä muutama onnistunut salisaunakäynti ja on toivoa käydä taas Rauhaniemessä avannossa, ilman, että mursut taluttaa lauteilta takaisin pukuhuoneeseen kasvamaan. :)