Tulin, näin, palasin

Suomen viikonloppukin tuli vietettyä, aika vauhdilla sekin meni. Polttareissa rallia ajamassa, taustalta puuttui vain "Teuvo, maanteiden kuningas soimasta" kun tuli edettyä kylki edellä mutkaan. Kivaa oli, rattia sai veivata hulluna ja mutkaan mennessä ottaa perän irti kaasulla, että nokka lähti oikaan suuntaan. :)
Suljettu rata, vanhat takavetovolvot turvakaarilla, kuppi-istuimilla ja nelipistevöillä ja tietty kypärät päässä. Kaikkea kivaa sitä löytää suomenmaalta, kun viitsii vain etsiä.

Kaiken syömisen ja kavereiden näkemisen ohessa tuli nähtyä miten paljon kynttilöitä saa laitettua hautausmaalle ja todettua, että kyllä Tampereen Arboretumin ruska voitaa Puolalaisen version aika kevyesti. Ai niin, omassa asunnossa oli vielä stereot tallella ja pyykkikoneet olivat lisääntyneet. Eli kaikki hyvin.

Kivaa oli, mutta nopeastihan sen paluumatka tuli eteen. Oudointa Tampereella oli oikeastaan soittaa omaa ovikelloa, kun on kuitenkin oma asunto, omat tavarat, mutta siellä ei asu enää. Samoin Puolan kotiin paluu tuntui oudon kotoisalle. Kyllä Tampere on silti se kotipaikka, mutta ihmeen nopeasti sitä edelleen sopeutuu uusiin paikkoihin.

Ehkä olisi erillainen ääni kellossa, jos ei tietäisi, että työkomennus on vain tilapäinen. Pieninä annoksina tilapäinen elämä on mukavan huoletonta. Elämää ei kannata rakentaa uudestaan, kun muutaman kuukauden päästä se vedetään taas uusiksi. Voi vain olla ja unohtaa murheet. Selkeä ero perinteiseen arkeen, jossa käydään töissä ja odotellaan viikonloppuja, tai lomia, kun arkena ei ehdi tehdä juuri mitään ihmeellistä. (Ellei mene suoraan töistä)

Peli-illat, illalliset tai muut on huomattavasti helpompi järjestää, kun expateilla ei ole samanlaisia siteitä, mitä kotimaassa, jossa menoja saa välistä sovitella viikon, parin päähän. Suomessa aina etsitään kavereiden lapset tarhasta, iltavuorojen, harrastepäivien yms välistä vapaita hetkiä. Tulee hieman nuoruusvuodet mieleen, kun pystyi melkein soittamaan kaverille: "keitkö kahvia, jos tuon pullaa?"